FRESH IT UP – HUHTIKUUN BETTE BOX

Heippa ja aurinkoista kevätpäivää ihanat!

Palataanpa ensin hiukan viime kuun Bette boxin tuotteisiin, kun Olen nyt ehtinyt testailemaan niitä paremmin. Vakituiseen käyttöön jäi boxissa ollut beauty blender, jolla olen testauksesta asti levitellyt meikkivoiteen aamuisin.Tuntuu, että beauty blenderillä saa meikin tasaisesti ja hiukan ohuemmin ja pysyvämmin kuin sormilla. Viime viikolla testasin myös boxissa ollutta Garnierin itseruskettavaa liinaa, joka osoittautui tosi käteväksi. Lapulla sai pyyhittyä koko kropan kevyesti, vaikka eniten keskityin kasvojen alueeseen ja käsivarsiin. Lopputuloksena oli ihana, kevyt päivetys, joka tosi  kesti vain muutaman päivän.

Huhtikuun Bette Boxin teemana on ”Fresh it up”. Sisällöstä löytyy uutuuksia ja tuotteita nopeaan freesaukseen. Sisältö oli tässä boxissa itselleni todella mieluisa ja luulempa, että tästäkin boxista tuotteita jää itselleni vakituiseen käyttöön. Katsotanpas, että mitä kaikkea huhtikuun Bette Box sisältää.

Lumene Essential Volume Mascara

Hinta 9,90€

Lumene essential volume mascara antaa tuuheutta ja jättää ripset runsaammiksi, pidemmiksi ja kauniin kaareviksi. Volyymia antava harja ja runsas, voidemainen koostumus kietoutuvat jokaiseen ripseen antaen tuuheutta ja pituutta. Sisältää ripsiä hoitavaa tupasvillaa ja tuuheutta tuovia luonnollista alkuperää oelvia kuituja. Kerrostettava koostumus antaa intensiivisen lopputuloksen.

Itse en todennäköisesti tätä ripsiväriä pääse käyttämään, sillä ripseni ovat luonnostaan piikkisuorat. Olen huomannut, että ripsien taivutus pysyy kunnolla ainoastaan, kun käytössä on vedenkestävä ripsiväri. Tuote pääsee siis eteenpäin jollekkin kaarevaripsiselle ystävälleni. Mukavaa toisaalta antaa tuote jollekkin oikeasti käyttöön!

Ikoo Infusions Hair Fresh-Ups

Hinta 9,90€ / 8 kpl.

Ikoon hair fresh-ups hiuslaput ovat innovatiivisia uutuuksia, jotka raikastavat hiukset sekö hiuspohjan minttu- ja teepensasuutteen avulla Kätevän kokoinen ja helppokäyttöinen hiustenhoitolappu kulkee näppärästi mukana laukussa tai taskussa kaikkialle. Käyttö: Avaa pakkaus, hiero lappua hiuksiin ja hiuspohjaan. Valmista!

Tämä on minulle aivan uusi tuttavuus, josta en ole koskaan kuullutkaan. Kostea kertakäyttöliina poistaa epämiellyttäviä hajuja ja raikastaa hiukset ja hiuspohjan. Hiero hiuksiin ja menoksi! Tämä tuote on varmasti hyödyllinen treenien jälkeen tai jos pitää nopeasti lähteä matkaan vaikka suoraan töistä ja ei ehdi sen suuremmin freesautua.

Figs & Rouge Hydra-Pore Velvet Cream

40€ / 30 ml

Figs & Rouge Hydra-Pore velvet cream tekee ihosta mattaisen, kosteutetun ja samettisen tuntuisen. Tuotteen sisältämät A, C- ja E-vitamiinit ja hyaluronihapot palauttavat kasvoille luonnollisen hehkun samalla pienentäen ihohuokosia. Käyttö: Levitä puhtain sormin erityisesti T-alueelle ja laajentuneiden ihohuokosten päälle ennen meikin lisäämistä. Vinkki: Mattaisemman lopputuloksen saamiseksi lisää voide päivittäisen kasvorasvan päälle.

Figs & Rougen pohjustusvoide tuntuu ylelliseltä ja on varmasti täydellinen kaveri niin kevyelle kuin raskaammallekkin meikille. Olen testannut tätä nyt noin viikon ajan päivittäin kevyen sävyttävän päivävoiteen alle ja lopputulos on ollut hyvä. En kuitenkaan pidä tuotetta mitenkään pakollisena ainakaan omissa meikkirutiineissani. Voide on ihanan tuoksuinen.

N.A.E Idratazione suihkugeeli 

suihkugeeli hintaan 4€ / 200 ml.

Boxista paljastui uutta N.A.E-luonnonkosmetiikkaa joko suihkugeelin tai deodorantin muodossa. Minulle osui pakettiin suihkugeeli. Molemmissa oli tuoksuna viikuna ja hibiscus-kukka – tuoksu oli viehättävä ja raikas.

Suihkugeeli oli öljymäinen, eikä vaahtoa juuri ollenkaan. Tuoksu oli mieto, mutta miellyttävä.

 

Flower by Kenzo

Betteläiset saivat myös maistiaisen Kenzon keväisestä uutuustuoksusta, joka on pullollaan kukkaisuutta. En ehtinyt vielä tuoksutella tätä, mutta taidan sujauttaa tuoksun matkoilla mukana olevaan meikkipussiin.

 

Helein Strong Collagen -ravintolisä

19,90€ / 90 tabl.

Brunetet betteläiset löysivät boxista jotain aivan muuta: sisältä lähtevää kauneutta kollageeni-kapselien muodossa. Kollageeni on elimistösi tuottama proteiini, jonka tuotanto laskee ikääntymisen myötä. Yhdessä C-vitamiinin kanssa (jota kapseleista löytyy!) se auttaa tukemaan nuorekasta ja kiinteää ihoa.

Vinkki: Muista terveelliset elämäntavat! Kuulostaa saarnaukselta, mutta arkiset jutut kuten vedenjuonti, vihannesten syöminen ja liikunta ovat kaikki kaikessa. Mm. sokeri ja tupakointi ovat kollageenin vihollisia. Löydät Heleinin kollageenivalmisteen apteekeista.

Tämä kapseli oli oikein mieluista yllätys itselleni ja lisäsinkin sen samantien jokapäiväisten vitamiinieni sarjaan. Katsotaan millaisia vaikutuksia sillä on.

Huhtikuun boxi oli oikein mainio ja monipuolinen kokonaisuus! Odotan malttamattomana, että pääsen tuotteita kunnolla testaamaan!

-Maria

kauneus meikki hyva-olo

KOKONAISVALTAISTA HYVINVOINTIA

Heippa ja ihanaa sunnuntaita!
Vuosi on pyörähtänyt reippaasti käyntiin ja kevät on jo saapunut pajunkissoineen. Viimeiset lumikasat pienenevät päivittäin. Kuntosali, avantosaunat ja joogasalit olivat alkuvuonna pullollaan porukkaa – tietenkin hyvä niin. Toivottavasti salit myös pysyvät täynnä ympäri vuoden. Uusi vuosi ja sen myötä tehdyt lupaukset kohdistuvat monilla terveyteen. Itse en varsinaisesti uudenvuoden lupausta tehnyt (paitsi että lankaan hampaat joka ilta), mutta haluan silti keskittyä entistä enemmän fyysiseen ja henkiseen hyvinvointiin, sekä arjesta nauttimiseen.

Viime vuonna löysin uudelleen lapsuuteni harrastuksen ratsastuksen ja lisäksi opettelin kutomaan. Näiden lisäksi käyn viikoittain hot joogassa, savitöpajassa, jumpissa ja avannossa. Nämä harrastukset paitsi auttavat minua voimaan fyysisesti paremmin niin myös antavat minulle rauhaa ja kärsivällisyyttä henkisellä puolella. Esimerkiksi ratsastaessa hevonen aistii herkästi ihmisen hermostuneisuuden ja joogassa tasapaino ei pysy, jos mieli harhailee muualla. On tärkeää kuunnella omaa kehoa – treenata ja levätä sopivassa suhteessa.

Sain Ruohonjuuresta ihanan paketin, jossa oli hyvinvointia edistäviä tuotteita: nokkosjauhetta, opti msm -jauhetta ja psylliumia. Lisäksi paketista löytyi hiusnaamio, vartalokuorinta ja kasvonaamio sekä muutama paketti teetä.

Pidin kunnon spa hetken meidän kotikylppärissä jalkakylpyineen ja saunoineen ja kylläpä tuli ihana olo! Kunnon hemmottelua voi järjestää helposti kotonakin ja mikä parasta tällöin voi suoraan köllähtää omalle kotisohvalle hemmottelun jälkeen teekupin kanssa. Onko parempaa tapaa viettää kylpylähetkeä?

En ole koskaan pitänyt ehdottomuudesta liikunnassa tai ruokavaliossa. Toisena päivänä kunnon hikitreeni on paikallaan ja toisena päivänä kävely raikkaassa ilmassa riittää mainiosti, eikä aina tarvitse tehdä kumpaakaan – sekin on ihan ok! Itse kuitenkin huomaan, että jos liikunnasta tulee pidempi tauko tai omaa aikaa tehdä asoita, joista nauttii on liian vähän  alkaa kehoni ja mieleni reagoida negatiivisesti.

Tässä vielä kolme erilaista smoothiebowlin ohjetta, joihin voi kätevästi sekoittaa esimerkiksi nokkosta, opti msm jauhetta tai psylliumia. Alla Ruohonjuuren sivuilta napattua lisätietoa kustakin superfoodista ja niiden vaikutuksista elimistöön. Smoothiebowlien ohjeet on mitoitettu niin, että siitä saa kaksi annosta.

Nokkosjauhe: Tiesitkö, että nokkonen on aivan mahtikasvi! Se on rautapitoinen luonnon vanttera voimatuoja! Vaatimattoman näköinen nokkonen edistää vahvistaa immuniteettia, edistää sydämen ja eturauhasen hyvinvointia. Nokkonen tekee hyvää myös nivelille, luustolle, kynsille ja hiuksille. Hengitysteitäkin hoitava nokkonen uudistaa kehoa – se on siis elinvoimaasi lisäävä valinta, josta kehosi kiittää ja kumartaa! Nokkosta ei suositella henkilöille, jotka kärsivät sydämen tai munuaisten vajaatoiminnasta ja siitä johtuvasta turvotuksesta.

Psyllium-kuitujauhe: Kuituikas psyllium auttaa pitämään huolta verisuonten terveydestä. Erittäin runsaan kuitupitoisuutensa (85-87 %) vuoksi psyllium tasapainottaa vatsan toimintaa ja auttaa ylläpitämään kylläisyyden tunnetta. Psyllium onkin hyödyksi sekä ummetusta vastaan taisteleville sekä heille, jotka tahtovat välttää liian suurten ruoka-annosten popsimista. Kuiturikkautensa ja prebioottisten avujensa ansiosta psyllium on noussut suureen suosioon myös suolistonsa kunnosta huolehtivien keskuudessa. Psyllium onkin erinomainen kuitukimara, jonka vatsasi valitsisi. Ratamokasvin kuivatusta siemenkuoresta saatava psyllium on suuren suosion saavuttanut kuitulisä, jonka avulla saat ketterästi lisätyksi vatsasi hyvinvoinnille tärkeiden kuitujen määrää ruokavaliossasi. Pari teelusikallista psylliumia päivässä tekee eetvarttia elimistöllesi! Tiesithän, että psyllium tuo myös kaivattua kuohkeutta ja ensiluokkaista sitkoa gluteenittomiinkin leipomuksiin?

Opti-MSM: Huippusuosittu Opti-MSM on maailman puhtainta MSM-jauhetta – ja noussut suureen suosioon Ruohonjuuren laatutietoisten asiakkaiden keskuudessa. MSM eli metyylisulfonyylimetaani on rikkiyhdiste, jota esiintyy kehossamme luontaisesti.
MSM-jauhe soveltuu erityisen hyvin ihon, kynsien ja hiusten kunnosta kiinnostuneille ja liikkuvuutta vaativien urheilulajien harrastajille (esim. jooga, kamppailulajit).

Viherpiiperö
1 banaani
1 kiivi
1 vihreä omena
1 avocado
kourallinen pinaattia
1dl vettä
2rkl nokkosjauhetta

Kesä tule jo
1/2 vesimeloni
1dl vadelmia
kourallinen minttua
1,5tl opti msm jauhetta

Kevätaurinko
1/2 ananas
1 banaani
1 prk mangosose
2dl kookosmaito
2rkl psylliumia

Maistuvia smoothiehetkiä ja kokonaisvaltaista hyvinvointia teille toivottaen,
Maria

hyvinvointi hyva-olo ruoka-ja-juoma terveys