En oikein osaa jäsentää oliko vuosi 2017 hyvä vai huono. Vielä toissapäivänä olisin ollut valmis tallomaan maanrakoon koko vuoden, mutta en nyt enää ole niin varma asiasta.

Alkuvuoden elelin vielä omakotitalossamme, yritin kovasti rakastaa ja tulla toimeen. Keväällä alkoi uusi työ, jonka myötä stressitasot nousi ihan taivaisiin. Suhde alkoi voida huonommin ja huonommin. Jäin sairaslomalle, ja työsuhde päätettiin kesällä. Olin kotona ja mietin mitä sitä tahdon elämälläni tehdä. Mies painosti sairauteni suhteen jatkuvasti. Kyttäsi miten voin ja onko oloni kääntymässä taas jonnekin. Aloin olla todella stressaaantunut. Silloin päätin lopettaa sairastamisen. Sairaus on osa minua ja tulee aina olemaan. Enää en aktiivisesti ajattele asiaa vaan annan sen olla taustalla. Toki reagoin muutoksiin ja olon vaihteluihin niiden vaatimalla tavalla, mutta en enää pelkää sitä mitä tulevaisuudessa tulee eteen. Elän tässä hetkessä. Oloni koheni hirmuisesti tämän oivallettuani.

Aikani asiaa ajateltuani päätin lopettaa myös kolmevuotta kestäneen suhteen. Opin että ihmistä ei voi muuttaa. Voi muttaa vain itseään. Ja joskus sekään ei riitä. Päätös oli todella raskas. Olin todella ajatellut että kyllä tämä tästä. Ei se siitä. Erkanimme ja emmekä osanneet enää selvittää asioita. Kuilu oli niin syvä, että ahdistus kasvoi ihan mielettömiin mittasuhteisiin. Veitin aikani poikien kanssa, molemmat pelasi jalkapalloa koko kesän ja minä istuin kentänreunalla hengittämässä. Pakenin tilannetta kotona todella typerästi, ja asia olisi pitänyt käsitellä paremmin.

Muutin pois, omaan asuntoon. Pelkäsin miten pojat reagoisivat, mutta ne ottivat asian todella lunkisti. Isomman koulumatka lyheni ja ollaan sopeuduttu tosi hyvin tänne. Tajusin vasta myöhemmin miten rikki olenkaan erosta. Nuolin haavojani koko syksyn, ja samalla yritimme palata yhteen poikien isän kanssa. Yritettiin ja totesin että samat ongelmat toistuvat kuin ennenkin. Tein vaikeaan ratkaisun ja päätin myös tämän yrityksen. Tai tiedä oliko siinä varsinaista päättämistä. Mutta käsiteltävää varmasti molemmille. Kun ei saavuta sitä tunnetta, ei vaan saavuta. Lisäksi olin aivan liian hajalla vielä edellisestä. Suhdettta ei koskaan pitäisi korvata toisella. Se on vain tunteiden siirtämistä.

Loppuvuosi on mennyt omaa elämää tukaillen. Koittanut selvittää mitä oikein haluaa. Ja olen todennut että haluan parisuhteen, jonka osapuoli haluaa samoja asioita kuin minä. Koska en toista voi muuttaa, on yhteiset unelmat ja tavoitteet tärkeitä. Itselle ne alkaa vähitellen hahmottua. Se saanko niitä koskaan toteutumaan riippuu sitten monesta muuttujasta. Mutta unelmointi on tärkeää. Ainakin itselleni.

Suurimmat tavoitteeni ensi vuodelle ovat työpaikan löytäminen ja talouden parantuminen. Ne kun saan kuntoon on asiat aika hyvällä mallilla. Uskon että ne järjestyvät parhain päin ajan kanssa. Lisäksi toivon löytäväni hyvän, tasa-arvoisen parisuhteen, jossa kumppanini tavoittelee samoja asioita elämältä kun minäkin.

Opin tässä loppuvuodesta myös että sydänsurut on perseestä, varsinkin kun ne iskevät itsestä johtumattomista syistä joille et voi tehdä mitään. Ja että niistä voi parantua. Maailmalla on valtavasti ovia tarjota. Aina aukeaa yksi uusi kun vanha sulkeutuu.

Tällaisin ajatuksin ensi vuoteen.