Yrmyilystä ja ihmisvihaajalta näyttämisestä
Kyllä hapannaamat naurattavat, ainakin niin kauan kunnes huomaa olevansa muuttumassa sellaiseksi itse.
Harvemmin sitä oikeastaan ajattelee millainen ilme naamalla työntelen siivouskärryä betonikolossin pölyisillä käytävillä. Olen töissä, toisin sanoin kakkaduunissa, eikä minun tarvitse esittää neiti aurinkoista kuin satunnaisille venäläisturisteille, jotka haluavat kuudennet pyyhkeet, mutta eivät osaa sanaakaan englantia saati suomea. Oletan silti silmät kirkkaina olevani neutraali naamaltani, sellainen mitään sanomaton kipsinaama. Turha toivo. Taidan näyttää vittumaiselta ämmältä.
Työtoverini (toverisanan käyttöä suositellaan samaan yhteisöön kuuluvasta henkilöstä, jonka tietää, mutta jonka kanssa ei henkilökohtaista ystävyyssuhdetta ole olemassa) kuitenkin pudotti tänään pommin, kun vastasin liian lässähtäneesti hänen aurinkoiseen tervehdykseensä.
”Do you hate me? You never answer when I say hi to you”
Kurtistin kulmia, silmät mollottivat hämmennyksestä ja olin kertakaikkisen hämmentynyt. Sönkötin jotain omissa maailmoissa elämisestä ja siitä, että en minä ketään vihaa, olen nyt vain tällainen hiljainen nysvä töissä ollessani. Hehaha, joking, joking. Taputus olkapäälle. Okei, nyt vihaan häntä, henkilökohtainen reviirini on jumalauta pyhä, irti mun finniolkapäästä! Sitten hän lähti viemään jotain jonnekin ja jatkoin pölyjen siirtelyä kylppärin lasihyllyllä. Hämmentyneenä, pohtien näytänkö todella ihmisvihaajalta.
On ihmisiä, jotka ovat tyyppiä Little Miss Sunshine ja sitten on meitä, jotka näytämme siltä, että aiomme kuristaa kanssamatkustajat matkapuhelimenlaturilla, mikäli he inahtavat väärässä sävellajissa. Olisi varmasti sata kertaa helpompaa jos olisi supliikkia pepsodenthymyä uhkuva päivänsäde, mutta kun on ollut 21 vuotta hapannaama, niin on se jotenki jännällä tavalla vaikeaa muuttua sekunnissa iloiseksi asiakaspalvelijaksi. Eikä minun tarvitse mielyttää kuin niitä venäläisiä turisteja ja satunnaisia lentokapteenisetiä, joiden mielestä sängyn alle jätetty pyyhe pitäisi tajuta vaihtaa. Kyllä, minulla on päiväpeiton läpäisevä rötgenkatse!
Yrmyys on jotenkin hyvin kliseinen suomalaisena olemisen muoto. Siitä voi tyynellä mielellä ammentaa energiaa. Miksi minun pitäisi virnottaa naama hangonkeksinä, kun lyllerrän elämässäni eteenpäin työaikana sellaisten ihmisten keskellä, joihin en halua jättää minkäänlaista muistijälkeä. Säästän leveät hymyni heille, joita rakastan. Heille olen höpöttävä sekopää, hullunintoinen käkättäjä ja maassa kieriskelevä höyhenen keveä hulivili. Töissä olen arsenikkiä ja hapanmaitoa.
I don’t hate you, I just wanna do my job.
Luminosa: Olen huomannut eteläeurooppalaisten kohdalla samaa. He eivät vain ymmärrä, että yrmyminäni on ihan tyytyväinen elämäänsä ja ruokaansa, vaikkei valuttelisi ilmoille ylisanojen tulvaa ja hymyilisi ihan neuroottisesti 😀
Ragna: Olen kärsinyt hyvin samankaltaisesta ”ylpeä ämmä” ongelmasta jo ennen kuin oikeastaan tiesin, mitä koko sanapari tarkoittaa. Minua vaan ei ole luotu puhumaan kuin papupata. Ja meitä ujoliineja on maailmalla monta. Henkilökohtainen ongelmani on ehkä ujous yhdistettynä puheliaisuuteen. Olen alkuun hyvin varautunut, mutta tutustuttuani ihmiseen, papatan hulluna. Outoa.
Onnea ystävällesi supereista sosiaalisista taidoista 🙂
Taalla ilmoittautuu myos eras hapannaama. Ylaasteella sain kuulla kaverilta, et samalla luokalla oleva poika oli avautunut kaverilleni vittumaisista tyypeista luokalla ja mina olin listalla, koska kuulemma olin niin ”vitun ylpea amma”. Ah, nama sanat ovat olleet sydamessani jo vaik kuinka kauan. Olen kuullut monasti nayttavani niin ylpealta ja nyrpealta, mut se on minun naama peruslukemilla. Moon ihan hirvean ujo, pystyn olemaan isossa porukassa pyortymatta, mutten osaa/uskalla puhua tai heittaa lappaa tuntemattomille selvinpain, joten olen hiljaa omassa nurkassani ja kuuntelen muita. Poikaystavaani ja ystaviani suutelen, halailen, hymyilen, kerron rakastavani ja valittavani (siis en valivalivalita vaan valitan a, jossa on kaksi pistetta) ja heitan lappaa.
Ystavallani on muuten ihan mielettomat sosiaaliset taidot ilman, et se alkaisi olemaan teennaista tai maanista. Se pystyy valehtelematta tulemaan toimeen ihmisen kuin ihmisen kanssa (poikkeus on exani, mut se vihas kaikkia ystaviani), pystyy puhumaan asiasta kuin asiasta ja osaa kertoa itsestaan sillei sopivasti toisille, et sita ei luulla sulkeutuneeksi ja ylpeaksi, mutta et se paljastaa juuri sen verran kuin itse haluaa.