Toivepostausviikko, 4/7: Arkisia ilon aiheita

brunch_sunday_food1078.jpg

Tavallinen arki, mikäs sen antoisampi kohde ilonaiheiden ammentamiseen. Omaa arkeani tasapainoittavat muutamat selkeät rutiinit, tekevät tällaiselle touhukkaalle ihmiselle oikein hyvää. Rauhalliset aamut tuntuvat erityisen tärkeiltä, silloin syödään ja juodaan aamukaffe rauhassa. 

Näyttökuva 2013-12-12 kello 15.33.11.png

 Oman höysteensä arkeeni tuovat nämä kuvan pikkukaverit, jotka muistuttavat tauoista. Silloin käydään ulkona juoksentelemassa, metsästetään lumipalloja, peuhataan lumihangissa tai leikitään sisällä herra Siilin kanssa. Riemuli Raikuli täyttää kohta vuoden, mutta energiaa riittää varmasti kolmen ydinvoimalan verran. Topi sen sijaan on luonteeltaan tosi erilainen, kaveri liimautuu läheisyyden kaipuussaan ihan kylkeen kiinni, jos menet sohvalle istumaan.

Voisinkin sanoa, että meillä asuu sekä virtapatteri että elämäntapanautiskelija 😀 Nykyään meillä majailee myös Riemun alter ego Hra Mangusti, sillä opetin kaverin tekemään mangustiasennon… Kaveri rakastaa myös käskystä haukkumista ja aina välillä tähän viereeni saapuukin haukkuva mangusti herkkujen toivossa 😉 Näiden toljamoiden touhuja seuratessa ei voi kuin hymyillä silkasta ilosta.

Näyttökuva 2013-12-12 kello 15.41.11.png

Tämän syksyn ehdoton valo ja pelastus on ollut CrossFit-harrastuksen aloitus. Monesti tunnille lähtiessä fiilis on ollut väsynyt ja ärsyyntynyt, mutta tunnilta lähtiessä jaksaa taas olla ihmisiksi. Liikunta on mulle ehdottoman tärkeä väylä tunteiden purkamiselle sekä yleiselle hyvinvoinnille aina ryhdistä voiman tunteeseen. Liikunta on mahtavaa arjesta irrottautumista, kun työpaikka sijaitsee kotona. Treenien jälkeen laitamme Tuomaksen kanssa yhdessä ruokaa oikein pitkän kaavan mukaan ja se on ollut todella mieluinen rutiini tässä kaikessa hulabaloossa 🙂 Yhteinen harrastus on lähentänyt meitä entisestään ja tunneille lähtö on sata kertaa mukavampaa yhdessä kuin yksin.

Kirjoita siitä kun on väsynyt ja kaikki menee pieleen ja ei jaksa arjessa, varsinkaan tämän pimeän talven yli. Mitä sinä ikipirteä ihminen teet, kun on mustaa kuin padassa, yöt ovat unettomia ja päivät kiristävät hermoja flunssakierteisenä arjen stressissä? Varmaan sinullekin tulee näitä hetkiä eikä kaikki ole ihanaa edes unelmablogeissa…

Tottakai tällaisia hetkiä mahtuu varmasti ihan jokaisen elävän ihmisen arkeen, myös minun 🙂 Silloin kun olen todella väsynyt tai olen nukkunut huonosti, teen kevyemmän työpäivän ja saatan nukkua pidempään kuin tavallisesti. Annan itselleni luvan tehdä jotain mukavaa ja käydä vaikka jossain mukavassa kahvilassa aikatauluttomasti lounaalla. Pimeää vastaan taistelen kropalleni sopivalla ruokavaliolla, tietyillä lisäravinteilla ja säännöllisellä liikunnalla.

Oikein kovaan turhautumiseen/ärsytykseen minulla auttaa joko rankka liikunta tai rauhallinen kotispa-sessio. Jälkimmäisen vaihtoehdon valitsen, jos syy löytyy enemmänkin väsymyksestä tai arjen liiasta hektisyydestä. Lämmin sauna ja suihku yhdessä oikein perusteellisesti ja hitaasti suoritettujen kauneusrutiinien parissa antaa rauhallisemman mielen ja auttaa rentoutumaan. 

Näyttökuva 2013-12-12 kello 15.38.20.png

Saan arjessa iloa myös uusien asioiden opettelusta, touhuamisesta, toimimisesta ylipäätään. Remontin päättyminen on tämän kuun suurin ilonaihe. Odotan kuin kuuta nousevaa, että pääsen siivoamaan remontoitua kotiamme kohta. Katsotaan kuinka se imurinvarsi pysyy käsissä vielä keväällä, mutta täytyy kyllä sanoa, että kummasti ne elämän perusasiat alkavat houkuttelemaan, kun asuu yli neljä kuukautta kahden ihmisen ja kahden koiran voimin miniyksiössä!

Juuri tällä hetkellä odotan erityisesti viikonloppua, kun saimme vihdoin sovitettua kolmen ystäväni kanssa aikataulut yhteen viettääksemme yhteisen illan. Ystävät ovat kyllä elämän suola.

Suhteet Oma elämä Mieli

Toivepostausviikko, 3/7: Minun Rovaniemeni

Näyttökuva 2013-12-12 kello 14.17.53.png

Kylläpäs sydäntä lämmitti, kun suuri osa teistä halusi minun kirjoittavan myös Rovaniemestä, tästä pohjoisen sydämestä. Oikeastihan olen kotoisin Ruotsin rajalla sijaitsevalta pieneltä paikkakunnalta, Pellosta. Yleisesti ottaen arvostan Lapissa hyvin monia asioita, niitä vain harvoin tulee miettineeksi. Siksi tekikin ihan hyvää uhrata muutama ajatus sille miksi täällä viihtyy. Suomi on pieni maa, johon mahtuu kuitenkin paljon erilaisia kulttuureita. Se, että kerron tässä postauksessa Lapissa asumisen eduista verrattuna muihin maamme osiin ei tarkoita sitä että se olisi jostain muualta pois — tiedostan, että esimerkiksi etelässä elämänrytmi sekä kulttuuri on erilainen kuin täällä ja se on ihan ok 🙂

Ihmiset täällä pohjoisessa ovat suurimmaksi osaksi todella välittömiä, vieraanvaraisia sekä auttavaisia. Vaikka olisi kuinka kiire, niin yöpaikka tarjotaan ja kahville kysytään. Arvostan todella paljon sitä, että tuttavapiiristäni löytyy paljon sellaisia ihmisiä, jotka auttavat pyytämättäkin — tästä hyvä esimerkki on viime keväältä, kun eräät tuttavamme tiesivät että meidän pitäisi saada kuusipölkyt jossain sahautettua lankuiksi ja järjestivät meille yllätyksen.

Kaarnikka4_halo_pieni_aikuinen.jpg

Täällä ollaan yleisesti ottaen todella avoimia erilaisille ideoille ja itse olen löytänyt täältä monta itseni kaltaista hullua päätä toteuttamaan hulluja ideoita. Omassa ystäväpiirissäni täällä Rovaniemellä lähtökohta ideoille on se, että ne ovat toteutettavissa ja niiden toteuttamisen eteen ollaan valmiita näkemään vaivaa. Porukka on ihanan sinnikästä eikä turhista valitella — solekko vähän hunteerata ja tehä, kuten rakas isäni sanoisi 🙂 

Toinen huomionarvoinen seikka ja etu täällä pohjoisessa asumiseen liittyy stressittömyyteen. Toki stressiä voi haalia ympärilleen ihan missä tahansa, mutta itse olen huomannut olevani Lapissa paljon rennompi kuin etelässä. Olen aika herkkä reagoimaan ympäristöön ja huomaan ahdistuksen sekä kiireen tarttuvan jo pelkällä muutaman päivän lomareissulla Helsingissä. Koti-ikävä iskee viimeistään viikon kuluessa ja voi että silloin on ihanaa ajella kohti pohjoista ja tulla Rovaniemelle, omaan kotiin. 

Rovaniemellä viiden minuutin kävelymatkan päästä kotoamme on keskusta, metsä ja harrastuspaikat — mitä muuta voisin toivoa? Täällä on noin 67 000 asukasta ja tämä onkin koko Euroopan laajin kaupunki. Meillä on myös Yliopisto, joka tuo kaupunkiin omaa väriänsä niin suomalaisten kuin ulkomaalaistenkin opiskelijoiden välityksellä. Marras-tammikuusssa kadut täyttyvät tuhansista turisteista, silloin on mahtavaa tallustella keskustassa, kun tuntuu että eihän tämä niin pieni paikka olekaan! 🙂 Itse koen Rovaniemen 95 % ajasta juuri sopivan kokoiseksi paikaksi ja niinä hetkinä kun vähän ahdistaa niin sitten voidaan käväistä viikko muualla. 

Näyttökuva 2013-12-12 kello 14.16.59.png

Selkeät vuodenajanvaihtelut ovat todella ihania — esimerkiksi tänä talvena meillä on ollut lunta lokakuun alkupuoliskolta lähtien. Minne Rovaniemellä sitten kannattaa suunnata? Koostin teille listauksen omista lempipaikoistani, joihin voisin viedä myös jonkun toiselta paikkakunnalta tulevan vieraani 🙂 

Näyttökuva 2013-12-12 kello 14.18.22.png

Kahvilat:

Kauppayhtiö, Valtakatu 24

Ihanan tunnelmallinen retrokahvila, jossa kaikki tavarat ovat kaupan. Rentoa musiikkia, osaavaa ja rentoa henkilökuntaa. Kaupungin parhaat sushit valmistaa Kauppayhtiön sushimestari Silli ja löytyypäs kahvilasta myös meidän Super-Pirtelöbaarin raakasuklaakonvehdit! Lisäksi tässä kahvilassa on aivan ihanat salaatit. Kauppayhtiöllä kulutan Rovaniemen kahviloista eniten aikaani, varsinkin silloin kun minulle iskee inspiraatiopula tai kaipaan rauhallista omaa aikaani. Ehdoton kantapaikka, kun lähdetään käymään kaveriporukalla jossakin! Nykyään voit löytää Kauppayhtiön yhteydestä myös vaateliike Hih-Hi!:n, joka palvelee kahvilan entisessä kabinettitilassa. Myynnissä on kotimaisten designereiden valmistamia vaatteita ja asusteita.

Cafe & Bar 21, Rovakatu 21

Tämä kahvila on hyvin moderni tuulahdus Rovaniemen kahvilatarjonnassa. Erikoisuutena Bar 21:ssä ovat suolaiset ja makeat vohvelit sekä italialaiset Gelato-jäätelöt. Kahvilassa on asiakaskäytössä iPadit. 

Ravintolat:

Nili, Valtakatu 20

• Monte Rosa, Pekankatu 9

• Maisemaravintola Sky, Juhannuskalliontie

aula2.jpg

Suloiset pikkuputiikit: 

Noolan, Kauppakeskus Rinteenkulma

Ystäväni Annetten vaateliike on aivan Rovaniemen ytimessä. Noolan myy aidoista materiaaleista valmistettuja vaatteita, joiden värimaailma on todella harmoninen. Voit löytää täältä niin villasta, pellavasta, huovasta kuin kalannahkastakin valmistettuja vaatteita. 

Luontaishoitola Natural Beauty, Valtakatu 18

Ystäväni Jaanan kaunis luontaishoitola tarjoaa kasvo- ja vartalohoitoja luonnonkosmetiikalla tehtynä. Tunnelma hoitolassa on ihanan seesteinen ja hoidon jälkeen juodaan rauhassa vielä teet pienen rupattelun lomassa. Natural Beauty myy Zuii-meikkejä, Mádaraa, Lakshmia, Farfallaa, Acorellen luomutuoksuja sekä mineraalimeikkisarja Lily Loloa. Lämmin suositus <3

Vesalan lähi- ja luomuruokakauppa, Rovakatu 19

Vesala perustettiin 1,5 vuotta sitten Rovaniemen ytimeen. Kaupan pyörittäjä Tarja pitää huolen laajasta lähi- ja luomuruokatarjonnasta erittäin esimerkillisesti. Tämä suloinen putiikki huokuu vanhan ajan henkeä.

vesalanluomukauppa_halopieniaikuinen0097.jpg

Kirpputorit:

Kirpputori Tuhat-Tori, Harrikatu 2

Rovaniemen keskustan laajin kirpputori, jossa poikkean usein Kauppayhtiöltä lähtiessäni. Täältä olen tehnyt aivan loistavia löytöjä!

Varastotien kirpputori, Varastotie 8

Teollisuusalueella sijaitseva kirpputori on todella iso ja kiertämiseen kannattaakin varata aikaa. Laaja huonekaluosasto ja edullinen hintataso. 

CrossFit_ONRAMP_CrossFitSantasport_beforeafter 1.jpg

Liikunta/liikunnalliset aktiviteet: 

Santasport, Hiihtomajantie 2

Täältä löytyy melkeinpä kaikki mitä voi toivoa: kylpylä, seinäkiipeily, yleisurheiluhalli, CrossFit, kuntosali, ohjattu ryhmäliikunta, hiihtokoulut, keilaus… Lista voisi jatkua loputtomiin! Henkilökunta on aivan mielettömän mukavaa ja tilat ovat uudehkot sekä siistit. Santasport toimii myös hotellina. Luontopoluille pääseekin miltei ulko-ovelta.

Näyttökuva 2013-12-12 kello 14.17.14.png

Elämykset/näköalat/retket:

• Häkinvaaran Kammi, (vuokraus Osviitasta)

Todella kauniilla paikalla sijaitsevalta kammilta on mielettömät näköalat. Kammille kannattaa suunnata kylmemmälläkin ilmalla, sisällä voi nauttia loimuavasta tulesta ja paistaa herkkuja. Pienet mäennyppylät mahdollistavat myös pulkalla laskemisen. Tänne olemme vieneet ulkomailta tulleita ystäviämme 🙂

• Ounasvaaran näköalatorni + laavu

Kesäisin ja talvisin Ounasvaaran metsät tarjoavat ihanaa rauhaa ja silmän iloa. Näköalatorni on hyvä päätepysäkki, laavu on aivan tornin vieressä. Lähtiessä voi kiertää Juhannuskallioiden kautta. Talvisin Ounasvaaralla kulkee erittäin hyvät hiihtoladut.

Lammassaari

Sopivan mittainen reitti, jolla voi bongailla kesäisin sekä syksyisin lampaita ja erilaisia lintuja. Reitillä menee todella hyvät pitkospuut ja lintutornilla voi käydä nautiskelemassa eväät. Varsinkin ruskan aikaan todella kauniit maisemat!

Näyttökuva 2013-12-12 kello 14.16.39.png

Joku teistä kysyi, että mitä mieltä olen Lapissa asumisesta ja tänne jäämisestä. Olen iloinen, että minusta tuntuu hyvältä asua täällä Napapiirillä. Kun emme koe tarvetta muuttaa etelämmäs, miksi muuttaisimme? Pidämme mieheni kanssa mielettömästi Lapin luonnosta ja näin talvisin runsaasta lumen määrästä. Rovaniemeltä löytyy kaikki tarpeellinen: työt, harrastusmahdollisuudet, oma koti, luonto ja ystävät. Täällä ei ole sataa kahvilaa eikä kymmeniä kuntosaleja, mutta täällä on yhteisöllisyyttä, rohkeita yrittäjiä ja mahdollisuuksia. Meillä on ehkä pieni keskusta, mutta silti kolme kauppakeskusta, joista löytyy aikalailla kaikkea laidasta laitaan.

Aiempi kysyjä piti hassuna myös sitä, että kotikonnuilleen jäämistä pitäisi aina jotenkin selitellä ja kertoa miksei lähtenyt ”suureen maailmaan”. Minustakin tuntuu joskus siltä, että olisin jotenkin tilivelvollinen tänne jäämisestä. Omille kotikonnuille jääminen ei tarkoita automaattisesti sitä, että on pelokas nössö tai täysi juntti, joka ei tajua suuren maailman menosta mitään. Jotkut vain pitävät rauhallisemmasta elämäntyylistä kuin etelässä. Minulle on hyvinvointia saada asua täällä 🙂 

Näyttökuva 2013-12-12 kello 14.16.01.png

Lopuksi haluan sanoa vielä sen, että ei, täällä porot eivät kävele kaupungilla. Ounasvaaralla kylläkin.

Suhteet Oma elämä Mieli Suosittelen