4. päivä

Mökillä on vaikea ajatella rahaa. Täällä mielessä ovat enimmäkseen mustikat, kävyt, uiminen, Nya finans -pelin voitto, viltillä loikoillen hyvän kirjan lukeminen ja sen sellainen. 

 

Kun eilen olin kaupassa laittanut ostoskoriin kallista erikoisolutta ja seitanpihvejä ja antanut avopuolison maksaa, olisi tuntunut falskilta väittää, etten muka olisi kuluttanut mitään. Tänään ehkä voisin taas sanoa, etten ostanut mitään. On tietysti selvää, että jonkun rahoillahan sitä enimmän osasta aikaa joka tapauksessa elellään; harvoin mikään on läpeensä ilmaista.

 

Halvan elokuuni tavoitteena ei toisaalta olekaan ensisijaisesti (ainakaan vielä tässä vaiheessa) luoda uusia toimintamalleja, vaan aika suoraviivaisesti ja yksinkertaisesti koittaa kuukauden ajan käyttää mahdollisimman vähän rahaa. Ehkä siihen mahtuu pikkuisen myös muiden siivellä loisimista. Mutta hienotunteisesti ja tyylillä. 

 

Päivän oivallus: Välillä on hyvä unohtaa raha-asiat kokonaan.

Työ ja raha Raha

3. päivä

14CD8C5E-1180-4E5D-AF11-AF2962175FC4.jpeg

Okei, tänään tuli eteen ensimmäinen kerta, kun en “voinut” ostaa, mitä olisin halunnut. Törmäsin Maailman Ihanimpiin Korvakoruihin (jotka ovat osa huikeaa Guardian of the Baltic Sea -kokoelmaa). Ne ovat niin kertakaikkisen kivat ja niiden ostaminen tukee lisäksi Itämeren suojelua, että “normaalisti” olisin klikkaillut ne itselleni saman tien. 

 

Onko huijaamista odottaa syyskuun ensimmäiseen ja ostaa korvikset silloin? 

Vai voisiko asian ajatella niin, että jos muistan korvikset vielä syyskuussa, ne ovat hyvä ostos?

Onko ylipäänsä mitään järkeä ostaa korvakoruja?

 

Niinpä niin, näihin kysymyksiin ei auta muuta kuin päättää vastaus.

 

Päivän oivallus: Summer is crazy.

 

 

Muoti Raha Ajattelin tänään Ostokset