Prologi

Suhtaudun rahaan jotakuinkin leväperäisesti. Pidän siitä, ettei elämää tarvitse suunnitella rahan ehdoilla. 

Mutta entä jos rahalla on potentiaalia, jota en ole aiemmin ymmärtänyt? Onko olemassa tapoja käyttää rahaa, jotka tukisivat enemmän kokonaishyvinvointiani? Kadunko suurpiirteistä rahankäyttöä myöhemmin?

Suunnilleen tällaisissa mietteissä lähestyy elokuu 2018.

Jo noin vuoden ajan olen suunnitellut “säästäväisyyskokeilua”, mutta suunnitelma on kerta toisensa jälkeen kosahtanut milloin lähestyvään lomaan, milloin ystävän spontaaniin reissuehdotukseen.

Nyt vuoden suunnittelun jälkeen aion ottaa härkää sarvista ja aloittaa halvan elokuun.

Blogi on keskeinen osa projektia. Yhtäältä toivon blogin selittävän lähipiirilleni, miksi kulutustapani muuttuvat kertaheitolla. Toisaalta blogi toimii projektipäiväkirjana, jonka avulla voin seurata kehitystä. Erityisesti toivon, että blogi voi innostaa muita, joilla on kiinnostusta opetella säästäväisyyttä.

Ihannetapauksessa halvasta elokuusta tulee elämänmittainen tutkimusmatka rahankäyttöön, joka tuntuu luonnolliselta, eettiseltä ja mielekkäältä. Mutta kukapa tietää. Joskus löytyy Ameriikka, toisinaan Intia.

Aiemmin olen harjoittanut kokeilukulttuuria elämässäni ruokavalion saralla. Kun jätin pois kaikki eläinkunnan tuotteet, alkuun auttoi noin puoli vuotta ennen täysvegaaniutta pitämäni vegaaninen kuukausi. Kuukauden aikana olin ehtinyt tutustua saatavilla oleviin vegaanisiin tuotteisiin ja löytänyt useamman uuden luottoreseptin.

Toivon, että halpa elokuu voi toimia samaan tapaan: oivallusten heräämisen ja kokemusten karttumisen aikana.

Kuten sanottu, rahalla on melko marginaalinen osa elämässäni. Ajattelen rahaa vähän ja käytän paljon.

Joitakin rahaa ja kuluttamista koskevia periaatteita minulla kuitenkin on. Ensinnäkin tavoittelen kulutusvalinnoissani eettis-ekologista kestävyyttä. Kuluttamisen tulee nähdäkseni ideaalitilanteessa lisätä sekä omaa että muun maailman hyvinvointia.

En nauti kaupoissa kiertelystä, mutta saatan ohimennen heräteostaa netissä kalliin nojatuolin tai viikonloppuloman matka-, majoitus- ja elämyskuluineen.

Arjessa olen havainnut noudattavani seuraavanlaisia nyrkkisääntöjä:

En halua olla se tyyppi, joka kieltäytyy hauskoista menoista rahan takia.

En halua ajatella rahaa yhtään enempää kuin on pakko.

En halua antaa rahan rajoittaa elämääni.

Halvan elokuun ajan pyrin olemaan valmiimpi astumaan pois tältä mukavuusalueelta. Etsin tasapainoa toisaalta äärimmäisen säästäväisyyden ja toisaalta myös kokeilun jälkeiseen elämään sovellettavien oivallusten väliltä.

Projektin välittömiä tavoitteita ovat:

  1. Kulutan kuukauden ajan mahdollisimman vähän.
  2. Säästäväisyys ei tunnu ankealta niuhotukselta.

Projektin pitkäaikaisia päämääriä ovat:

  1. Opin ymmärtämään kulutuskäyttäytymistäni paremmin.
  2. Opin säästämään luontevasti.

 

Tervetuloa seuraamaan kokeilua!

 

 

 

Kommentit (2)
  1. Mielenkiintoinen projekti ja kiva esittely! Jään seuraamaan 🙂

    1. Jee, kiva saada sinut kyytiin! Jännityksellä itsekin seurailen, mitä tästä mahtaa tulla 😀

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *