Ihana Sunnuntai – Tofukas, banaanipannarit ja vihersmoothie

Ihanaan sunnuntaihin niin kuin ihanaan elämään kuuluu olennaisena osana herkulliset aamupalat. Meidän perhe ei selviä brunssiaikaan asti, aamupala nautiskellaan siinä seitsemän pintaan viimeistään.

Tänään suunnitellaan pojan 2-vuotis syntymäpäiviä ja tilataan party bag-tarvikkeet. Täällä on tapana antaa lapsivieraille lähtiessä pieni pussukka, josta löytyy minikokoista leluja, kuten pienet värikynät ja väritysvihko. Ehkäpä jotain kylpyleluja ja saippuakuplia. Lelut maksavat noin euron kappale, joten mikään kamalan suuri investointi party bag ei ole.

Synttäreille pitäisi myös tehdä jotain pientä naposteltavaa. Suunnitelmissa on valmistaa pieniä sandwichejä, kinkku-juustotäytteillä ja juusto-kurkkutäytteillä sekä jotain hedelmiä. Kakku tilataan leipomosta. Synttäritila on vuokrattu ja synttärit järjestetään yhdessä hyvän ystävän kanssa. Hänen tyttärensä täyttää 2 vain muutamaa päivää ennen. 

Onko teidän mielestä överiä järjestää 2-vuotias synttärijuhlia isohkolle porukalle? Vai onko se oikeastaan ihan kiva, varsinkin jos järjestäminen ei ole edes kovin työlästä ja aikaa järjestämiseen on?

Nyt kuitenkin aamupalan nauttimiseen ja aurinkoisen aamupäivän viettoon.

Vihersmoothie

pinaattia

puolikas puristettu sitruuna

hamppumaitoa

jäisiä marjoja

koristeluun pellavansiemeniä, marjoja ja auringonkukansiemenvoita

image_66.jpg

Banaanipannarit

2 ylikypsää banaania

4 munaa

5rkl kookosjauhoja

1/2tl ruokasoodaa

1/2tl vaniljaesanssia

kookosöljyä tai kookosvoita paistamiseen

Sekoita kaikki ainekset tehosekoittimessa, kunnes seos aivan tasaista. Sulata kookosöljy pannulla keskilämmöllä ja kaada pannaritaikinaa kuumentuneelle pannulle noin puoli desiä per pannari. Levitä lätyn muotoiseksi ja paista noin 4-5 minuuttia, käännä ja paista noin 2-3 minuuttia, kunnes lätty paistunut kokonaan. Tarjoile vaahterasiirapin ja marjojen kanssa!

Itse käytin valurautaista lättypannua näiden paistoon.

image_67.jpg

Tofukas

150g maustamatonta tofua (kuutiossa)

1 sipuli

1rkl soijakastiketta

kurkumaa

2rkl oluthiivahiutaleita

öljyä paistamiseen

suolaa ja pippuria
 

Paista ensin sipuli, jonka jälkeen muserra sormilla tofu joukkoon. Lisää kurkuma ja soijakastike sekä mausteet. Maistuu hyvälle esimerkiksi höyrytettyjen vihannesten kera!

image.jpg

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *