6. joulukuuta

Tänään vietetään itsenäisyyspäivää. Olen kirjoittanut tänne blogiin sellaisia tekstivyöryjä viime aikoina, että nyt en viitsi pohtia, problematisoida tai kyseenalaistaa isänmaallisuutta 😀

Ulkomailla oma kansallisuus saa yhtäkkiä ihan uuden merkityksen. Tai oikeastaan, sillä on vasta ensimmäistä kertaa oikeasti merkitystä kun oman kansallisen identiteettinsä olemassaolosta tulee tietoiseksi. Tiedostan jollakin tavalla olevani (halusin tai en) ranskalaisten silmissä ennen kaikkea eksoottisen kaukaisen maan edustaja, jolta kysellään jatkuvasti alkoholikulttuurista, talvesta ja koulutusjärjestelmästä. Ihmetellään kielitaitoa. Ei se minua oikeastaan häiritse. Suomalaisena lähes tunnen jonkinlaista hassua mielihyvääkin siitä, että kotimaani kiinnostaa. ”Suomi mainittu!” 

Joskus kuitenkin mietin, onko muiden ihmisten vaikeaa tietää, mikä osa minusta on, no, minua, ja mikä on vain kulttuurieroja. Jos olen hiljainen, onko se muiden silmissä persoonallisuuden piirre, suomalainen tapa vai kielimuurin syytä? Tulee vaikeaksi paikantaa ihminen yksilönä muiden samanmaalaisten joukossa. Miten paljon muuttuisin, jos jäisin tänne pysyvästi? Miten paljon kansallisuus vaikuttaa siihen, miten toimin, ajattelen ja jäsennän maailmaa? 

Koska tämä on nyt kovaa vauhtia muuttumassa wall of textiksi, niin itsenäisyyspäivän kunniaksi listaan asioita, joita kaipaan Suomesta tällä hetkellä (kaikkien ystävien ja läheisten lisäksi tietenkin) :

Ruoka. Uskokaa tai älkää, olen gastronomian kärkimaassa ja ranskalainen ruoka on pääasiassa todella hyvää, mutta kaipaan silti joitakin suomalaisia ruokia. Karjalanpiirakoita, pullaa, ruisleipää. Hyviä karkkeja. Ruotsalaisia tuotteita myyvässä kaupassa oli dippimaustetta ja taco-sekoitusta. Tietävät selvästi, mitä kotimaasta kaivataan. Se onni, kun löysimme markkinoilta pipareita!

Karaoke. Ranskalaiset ovat liian cooleja siihen. Minä en.

Sairaan nopee, kalsarikännit ja muut todella hämärät käsitteet, jotka eivät ole olemassa muissa kielissä (jännittävää esimerkiksi, ettei sanaa känni ole olemassa englannissa tai ranskassa, mitäköhän tämäkin sitten kertoo….) Lisäksi kaipaan mustaakin mustempaa ja absurdia huumoria.

Luonto. Stereotyyppistä Suomi-kuvastoa, mutta totta. Helsinkikin on oikeasti todella luonnonläheinen kaupunki, jossa merituuli vihmoo ja ilmasta katsottuna metsää on enemmän kuin asuintaloja. 

Hiljaisuus. Ja se, ettei koskaan tapahdu juuri mitään. Kaduilla on lauantaisinkin tilaa hengittää. Ruuhka tarkoittaa sitä, että ratikassa ei ole istumapaikkaa. 

Hyvinvointi. Kaikesta aiemmin paasaamastani kritiikistä huolimatta Suomessa yhteiskunnan yleinen hyvinvointi näkyy myös ulospäin, oikeasti. Kadulla asuvia on vain vähän, ja kodittomatkin pääsevät useimmiten jonnekin suojaan kylmältä yöksi. Ranskalaisia kuvat Helsingin pahamaineisista lähiöistä lähinnä huvittavat. Asun alueella, joka on Pariisin köyhimpiä ja viihdyn oikein hyvin, mutta kyllä eron Suomeen huomaa. Suomessakin on tietysti ongelmia, mutta muistetaan, ettemme ole oikeasti mikään Euroopan rasistinen takapajula: juntteja, kapeakatseisuutta ja vieraan pelkoa on kaikkialla. Esimerkiksi puolella tasa-arvoisen avioliittolain hyväksyneistä ranskalaisista vanhemmista olisi vaikeuksia hyväksyä lapsensa seksuaalista suuntautumista.

Tänään katsomme suomalaisten kavereiden kanssa Linnan juhlia täälläkin. Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!