Loskaa Messukeskuksen täydeltä – eli ajatuksia Slushista
Tällä viikolla teknologiakansa kerääntyi jälleen Messukeskukseen, Slushiin.
En ole koskaan ollut mikään Slush-uskovainen. Olen pitänyt teknologiahypeä aina vähän keinotekoisena. Mitä sitten, jos ruokaa voi tilata appilla kotiin? Eikö maailmassa ole tärkeämpiäkin kysymyksiä ratkottavana? Ajatus siitä, että fiksut tyypit käyttävät kaiken aikansa triviaaleilta tuntuvien ongelmien ratkaisemiseen, pisti ärsyttämään. Lisäksi tapahtumaa on kritisoitu kalleudesta ja kyllähän ne liput lompakkoa rokottavat, ellei ole ajoissa liikkeellä tai pääse paikan päälle työn kautta.
No, tänä vuonna olin ensimmäistä kertaa Slushissa, tällä kertaa työn puolesta. Ja kyllä, kuulin puheen 3D-ruokaprinttaamisesta, joka aiheutti lähinnä edellä olevan reaktion, mutta tajusin myös, miksi nenännyrpistely on väärä tapa ajatella.
Aplikaatioilla tai tietokoneilla ei välttämättä pelasteta maailmaa, mutta on paljon tärkeitä ongelmia, joihin ne voivat tarjota ratkaisuja. Jos kaikilla (ei ainoastaan rikkailla ja hyväosaisilla) on pian taskuissaan tietokoneet, joiden teho on moninkertainen muinaisiin laatikkokoneisiin verrattuna, meillä on mahdollisuuksia todellisiin edistysaskeliin. Se jää kuitenkin tapahtumatta, jos teknologialla ei vastata oikeisiin kysymyksiin. Ja niitä oikeita kysymyksiä esittämään tarvitaan monipuolisempi joukko porukkaa, kuin pelkkiä koodareita. Siksi sen sijaan, että koko startup-skenelle kääntäisi selkänsä, siihen pitäisi pikemminkin mennä mukaan.
Slushista löytää sisältöäkin, ohjelmassa oli esimerkiksi keskustelua perustulosta. Itse sain olla mukana tuomassa tutkijoita Slushin lavalle. Heillä jos jollain on takanaan muutakin kuin hype.
Vääräleuka voi tietysti lohkaista, että tähän mennessä teknologia ei ole pelastanut demokratiaa, eikä se ole vielä tuonut meitä oikean tiedon äärelle. Ilmastonmuutostakaan ei ole vielä pysäytetty. Helsingin kaupunki meni teknologiaepäluulossaan jopa niin pitkälle, että väitti somettavien äitien laiminlyövän lapsiaan. Juuh elikkäs, sanon minä.
Sain Marimekolta lainaan niin ihanan mekon, että haluaisin sen omaan vaatekaappiini! Kuvat: Vilja Pursiainen.
Mutta mikä koko tapahtumassa on siisteinä, on se, että se on opiskelijalähtöinen ja perustuu hyvin paljon vapaaehtoistyölle ja ruohonjuuritason meiningille. Sille, että rohkeasti tehdään ja uskotaan siihen, että onnistuminen on mahdollista. Hype voi olla tyhjää ja keinotekoista, mutta myös vilpitöntä ja tarpeellista. Slush on tapahtumana ihan älyttömän hieno, ankeaankin ankeammasta messukeskuksesta on valoilla, huonekaluilla ja kankailla loihdittu ihan toinen maailma. Jokainen yksityiskohta tuntui harkitulta. Ja tietysti se, että yksittäinen tapahtuma onnistuu täyttämään melkein kaikki Helsingin hotellit, on jo aikamoinen saavutus. (Puhumattakaan siitä, että jatkoilla oli Antti Tuisku.)
Tulinko teknologiauskoon tai uskonko, että koodeilla pelastetaan maailma? En välttämättä. Mutta Slushin kunnianhimosta moni meistä voisi ottaa mallia.