Kurjuus ei ole kilpailu
Pidän nettikeskustelujen lukemisesta. Tai no, sanotaanko nyt jos en suoranaisesti pidä, niin ainakin seuraan niitä aktiivisesti. Usein keskustelu avaa uusia näkökulmia aiheeseen, josta en ennen tiennyt mitään. Joskus tekee mieli heittää tietokone ikkunasta. Usein molempia samaan aikaan.
Netissä, ja tosielämänkin keskusteluissa, vastaan tulee usein ilmiö jota voisi nimittää vaikka kurjuuskilvoitteluksi. Esimerkiksi kun Helsingin Sanomat julkaisi keväällä suomalaista köyhyyttä erään perheen näkökulmasta kuvaavan artikkelin, ei mennyt kauaakaan kun nettikeskustelussa joku jo kommentoi: tuo ei ole oikeaa kurjuutta, minulla menee vielä huonommin. Niillä on televisio, ei voi oikeesti olla rahasta pulaa!
Erilaisten sorron muotojen ja toisaalta etuoikeuksien tunnistaminen on tärkeää, sillä se muistuttaa meille, että kaikille asiat eivät ole yhtä helppoja. On hyvä muistaa, että huono asema jonkin syrjityn ominaisuuden takia ei poista etuoikeuksia jollain muulla elämän osa-alueella (esimerkiksi itse naisena olen jossain mielessä huonommassa asemassa, mutta toisaalta olen valkoinen, cis-sukupuolinen, hetero, keskiluokkainen ja terve, ja nautin näiden asemien tuomista etuoikeuksista, ihan vain koska olen sellaiseksi sattunut syntymään). Toiselle onnistumiseen riittävät työ ja hyvä asenne, toiselle ei koskaan mikään.
Kuitenkin, pahimmassa tapauksessa keskustelu typistyy kilvoitteluksi siitä, kenellä on eniten vaikeuksia. Usein, kun puhumme sorrosta tai epäoikeudenmukaisuudesta, haluamme asettaa kurjuuden janalle. Keskustelu pyörii sen ympärillä, kenellä menee kaiken huonoiten. Huomiomme keskittyy siihen, että vertailemme eri ihmisryhmien etuoikeuksia ja niiden puutetta sen sijaan, että puuttuisimme itse ongelmiin, kuten köyhyyteen, rasismiin tai transfobiaan. Sen sijaan, että keskusteltaisiin näiden ongelmien syistä tai ehdotettaisiin ratkaisuja niiden kitkemiseen, kilpaillaan kurjuudella. Lisäksi oletetaan, että yksi kokemus sorrosta tekee asiantuntijaksi myös muilla osa-alueilla, mikä on vähän naiivia. Vaikka naisena törmään sovinismiin, en voisi koskaan kuvitella, että se tekee minusta rotusorron asiantuntijan. Ei tasan tee.
Useimmat meistä nauttivat joistakin etuoikeuksista, toiset enemmän, toiset vähemmän. Länsimaissa suurimmalla osalla ihmisistä on ainakin joitakin etuoikeuksia, kuten vaikka oikeus koulutukseen, tasa-arvoon oikeuden edessä tai elämiseen demokraattisessa yhteiskunnassa. Omien etuoikeuksien tunnistaminen ei tarkoita, että kaikki olisi tullut kultalautasella; suurin osa meistä tällä pallolla joutuu tekemään edes jotain kurjaa elämässään, vaikka sitten nousemaan maanantaiaamuna sängystä. Se, että joku on kokenut sortoa jollain elämänalueella, vaikka muuten nauttiikin monista eduista, ei vähennä hänen oikeuttaan puhua kokemuksesta, eikä toisaalta tee toisen samaa kokeneen kokemusta mitättömäksi. Jos sallisimme maailmassa puheen omasta kokemuksesta vain heille, joilla ei ole elämässään mitään etuoikeuksia, maailma olisi varsin hiljainen paikka.