Varokaa vaaraa!
Yle uutisoi taannoin, miten seksuaalikulttuurin erot maiden välillä voivat altistaa seksuaaliselle väkivallalle, kun suomalaiset tavat eivät ole kaikille selviä.
On tietysti hyvä, että seksuaalikulttuurista puhutaan avoimesti ja kiihkottomasti. Jotenkin kummassa asia tuntuu kuitenkin menevän siihen, että kaikkia tietyltä alueelta tulevia ihmisiä pidetään potentiaalisina seksuaalirikollisina, kun selvästi hyvin monella ihan kantasuomalaisellakin on vaikeuksia kunnioittaa toisen oikeutta sanoa ei. Rasistisia kommentteja, feminismivihaa ja ”toivottavasti sinut raiskataan” -heittoja netissä levittävät muuttuvat ihan yhtäkkiä raivokkaiksi naisten oikeuksien puolustajiksi, kun kyse on maahanmuuttajataustaisista miehistä. Samaan aikaan Suomessakin elää kulttuuri, jossa naisen pukeutuminen tai päihtymystila ovat teon vakavuutta lieventäviä asianhaaroja varsin monen mielestä. Naisia ohjeistetaan välttämään tiettyjä paikkoja, pukeutumaan tietyllä tavalla ja käyttämään maltillisesti alkoholia. Uhrin syyllistäminen elää vahvana kyllä ihan suomalaisessakin yhteiskunnassa, mikä saa monet uhrit häpeämään ja jättämään rikosilmoituksen tekemättä. Rape culture elää jopa yliopistomaailmassa. Ja olisi hyvä muistaa, että suurin osa maahanmuuttajista ei edelleenkään syyllisty mihinkään rikolliseen. Heidän leimaamisensa on kyseenalaista.
Kulttuurieroilla on varmasti merkitystä ja toki seksuaalikulttuurista tulee puhua, vähän niin kuin mistä tahansa muustakin tapakulttuurin osa-alueesta jos halutaan auttaa ihmisiä kotoutumaan. Kuitenkin varsinkin Ylen jutussa tuntui olevan vähän sellainen pohjavire, jossa seksuaaliväkivalta on juuri ulkomaalaistaustaisten ongelma. Jos joku on kotoisin Lähi-Idästä, raiskauksen selittävä tekijä on tietysti naisia polkevassa kulttuurissa, mutta samanlaista yhteyttä ei haluta nähdä kantasuomalaisten miesten ja raiskausten välillä. Naisiin kohdistuva väkivalta on ihan liian yleistä myös länsimaissa ja se heijastuu jopa populaarikulttuuriin. Merkittävä osa raiskauksista tapahtuu lähisuhteissa, ja tekijänä on kantasuomalainen mies, eivätkä parisuhteissa tapahtuvat teot todellakaan kovin usein tule viranomaisten tietoon. Miksi nämä miehet eivät selvästikään ole integroituneet ”suomalaisiin arvoihin”? Miksi yhä ihan liian moni pitää drinkkien tarjoamista baarissa tai jonkun mukaan lähtemistä merkkinä suostumuksesta tai ajattelee, että parisuhteessa toisen velvollisuus on suostua?
Haluaisinkin siis kiihkotonta keskustelua, jossa ei puhuttaisi raiskausten ehkäisemistä yksisilmäisesti kotoutuspolitiikkana, vaan siitä, että ongelma koskee ihan meitä kaikkia. ”Rape culture” ei ole mikään ulkomailta tuleva kauhistus, vaan osa myös suomalaista yhteiskuntaa: esimerkiksi rodullistetut naiset kohtaavat kantasuomalaisten miesten taholta ihan uskomatonta käytöstä. Miesten, joiden ainakin Ylen jutun perusteella pitäisi kunnioittaa kaikkien omaa tilaa. Ihan jokaiselle tulisi tehdä selväksi, että ei on aina ei, eikä mikään temppu esittää ”vaikeasti tavoiteltavaa”. Tai pikemminkin, että toisen suostumus pitäisi aina varmistaa – hiljaisuuskaan ei ole vielä suostumuksen merkki.
En itse ainakaan kaipaa puolustusta miehiltä, jotka seuraavassa lauseessa ovat valmiita lähettämään ”suvakkihuorat” tai ”kukkahattutädit” tuntemattomien raiskattaviksi tai ajattelevat feminismin ”menneen liian pitkälle”. Päin vastoin, feminismi ei ole vielä tarpeeksi pitkällä.