Ketä varten tulevaisuuden koulu on?

Sunnuntaina ahtaessamme brunssiruokaa lautasilta puheeksi tuli koulu ja koulussa menestyminen (perus kevyt aamiaisaihe, köh). Hesarin sunnuntaiosiossa kauhisteltiin matematiikan taitojen heikkenemistä ja mielipidesivuilla kritisoitiin ammattikoulu-uudistusta. Yliopistoihin kohdistuvat leikkaukset ovat olleet esillä vähintäänkin viikoittain. Kaverien, tuttujen ja sukulaisten kanssa leikkauksista on puhuttu lounailla, automatkoilla ja kaljan äärellä.

Opetus puhuttaa, ja syystä.

Suomessakin on jatkuvasti yleisempää kuulla, ettei suomalainen, maailmankuulu koulutusjärjestelmä ota tarpeeksi huomioon huippulahjakkaita lapsia. Viisivuotiaana lukemaan oppineet turhautuvat ykkösluokan lukutunnilla, kun muut vasta opettelevat tavuttamaan. Matematiikan tunneilla ei ole tarjolla tarpeeksi vaativia tehtäviä. Nyt voi suomalainen menestystarina jäädä montaa huippuosaajaa vaille. 

Aina silloin tekisi mieli todeta (tai huutaa) tämä: peruskoulun tehtävä ei ole poimia jyviä akanoista tai rusinoita pullasta. Sen tehtävä on tarjota kaikille, taustaan ja lahjakkuuteen katsomatta, riittävät eväät elämään. Mahdollisimman tasavertaiset mahdollisuudet menestyä. Siksi suhtaudun tasoryhmiin epäillen: jos et ensimmäisellä luokalla pärjää matikassa, huonoimpaan ryhmään luokittelu ei varsinaisesti ruoki oppimaan rohkaisevaa positiivista minäkuvaa matematiikan osaajana.

Täällä opiskeleminen oli ihan kivaa…..

Ne lapset, jotka jo ensimetreistä lähtien pärjäävät muita paremmin, saavat vanhemmiltaan tukea ja kannustusta sekä kotoa koulunkäyntiin ja opiskeluun rohkaisevan mallin, pärjäävät kyllä elämässä. Ja useimmiten hyvin pärjäävätkin. Koulun tehtävä onkin auttaa heitä, jotka eivät kotoa ole saaneet yhtä hyviä eväitä elämään. Hekin tarvitsevat ja ansaitsevat aikaa löytää omat lahjansa ja mielenkiinnonkohteensa, tukea ja kannustusta, rohkaisua, jota ei välttämättä kotoa saa. Onnistumisen tunteita. Tutkitustikin koulujärjestelmä on kovin keskiluokkainen – koulu ei näyttäydy kaikille samana.

Pidin itse jo pienestä asti lukemisesta. Tunnollisena tai sellaiseksi oppineena opiskelin ahkerasti. Mutta kotona olikin valtava kirjahylly, vanhemmat veivät taidenäyttelyihin ja aina kannustettiin opiskelemaan. Turvattu lapsuus loi luottamuksen tulevaisuuteen ja siihen, että pärjää. Usko omaan kykyyn oppia oli vahva. Niistä lähtökohdista menestyminen on helpompaa kuin monella muulla, itsensä akateemisessa maailmassa vieraaksi tuntevalla. Kun suvussa on maistereita useassa polvessa, onnistuminen alkaa tuntua mahdollisemmalta. Sitä uskaltaa edes ajatella.

Siksi koulujärjestelmän suurin ongelma ei mielestäni ole tasapäistäminen; jatkuvaan vertailuun ja testaamiseen perustuvan peruskoulun ongelma on pikemminkin se, että se erottelee liikaa. Se pitäisi muistaa, kun koulutuksesta leikataan tai yritetään hankaloittaa jatkokoulutukseen hakeutumista esimerkiksi ammattikoulusta valmistuneilta. Kaikilla pitäisi olla mahdollisuus onnistua ja uskoa itseensä. Se ei saisi olla kotitaustasta tai vanhempien rahapussista kiinni.