Aarteita
Olen, niin kauan kuin muistan, ollut kiinnostunut vaatteista. Lapsena parasta oli päästä tonkimaan mummin tai tädin aarteita täynnä olevia vaatekaappeja (vaaleanpunainen tekokarvatakki tai paljetteja? Löytyy!) Teininä kiinnostuin Japanin nuorisokulttuureista, kuten aika moni teini kai siihen aikaan, ja pukeutuminen oli tärkeä osa sitä. Opettelin ompelemaan. Lukiossa tilasin Ranskan Voguen kotiin ja tuskin pukeuduin kahta päivää peräkkäin samoihin vaatteisiin. Muotimaailma oli kulutuskeskeistä, minäkin kannoin roposeni Aleksanterinkadun ketjuliikkeisiin.
Mikä pukeutumisessa kiinnostaa? Vaatteet ovat, no, parhaimmillaan kauniita. Hipelöin kauniisti tehtyjä vaatteita yhä uudelleen, ihastelen suoria saumoja, tikkauksia tai kirjontaa. Kauniita kankaita. (Okei, outoa?) Vaatteiden avulla voi leikitellä erilaisilla persoonilla, kuvitella syntyneensä 1960-luvun Lontooseen marraskuisen harmaan Helsingin sijaan. Ne tekevät itsevarmemmaksi. Ne lähettävät viestin.
Lieneekö kyseessä yliopiston tiedostava ilmapiiri vai yleinen arvomaailman hidas muutos jonka aistin olevan ilmassa, mutta heräsin muotimaailman järjettömyyteen parinkympin korvilla. Luin kirjoja, katsoin dokkareita, yritin (ja yritän) vaikuttaa. Enää en ole ostanut mitään (sukkia lukuun ottamatta) ketjuliikkeistä, kohta ehkä useampaan vuoteen. Tarkistan, missä vaate on tehty, ja miten laadukas se on (laadun tunnistamisesta hyviä vinkkejä esim. täältä). Ja sitä paitsi: miksi ostaa juuri mitään uutena, kun kirppiksiltä voi nykyään löytää mitä vain? Silkkipaitoja, kashmirneuleita, nahkatakkeja, merkkivaatteita. Löytämisen ilo on todellista, kun lumpun seasta poimii palan kultaa. Vähän parempien valintojen tekemisen ei aina tarvitse maksaa maltaita, mutta toisaalta mielestäni laatuun kannattaa panostaa, jos se vain on mahdollista.
Käytettynä ostaminen helpottaa kaltaiseni esteetikon ja vaihtelunhaluisen moraalista krapulaa. Skeptikko saattaisi huomauttaa, että kierrättäminen houkutelee meitä kuluttamaan enemmän myös uutta, sillä voihan vaatteista aina hankkiutua helposti eroon. Haluaisin kuitenkin uskoa, että kiertotalous on pääasiassa hieno asia. Toiselle tarpeettomaksi muuttunut vaate voi toiselle olla aarre.
Vaateteollisuudesta on viime vuosina onneksi kirjoiteltu paljonkin blogeissa, joten en ehkä halua nyt siitä sanoa enempää. Sortuneet tehtaat, ylityöt, lapsityövoima, kertakäyttömuoti; suurin osa on varmasti kuullut ongelmista ja ilahduttavan moni myös miettii omia valintojaan. Itsellänikin on vielä parannettavaa – kirppislöydötkin menettävät arvonsa, jos niitä kantaa kotiin lähes viikoittain.
Kuvituksena mökiltä viikonloppuna mukaan poimimani mokkatakki, jonka mummi on ostanut 1950-luvulla. Sitä on käyttänyt myös äitini ollessaan ikäiseni. Todellista kiertomuotia, sanon minä!