Entä jos ovi sulkeutuukin perässä?

”Yksi kerta ei riitä. Ei kannata olla naama ruvella lasikaton rikkomisesta, jos muita ei tule perässä.”

Jäin miettimään tätä presidentti Tarja Halosen lausahdusta Ylen haastattelusta, jossa presidentti kertoi uransa aikana kohtaamastaan seksismistä ja Hillary Clintoniin kohdistuvista paineista. 

Vaalikamppailu Yhdysvalloissa sen kun kiihtyy, kun vaaleihin on pian aikaa vain viikko, ja toivon todella, että pian Yhdysvaltojen presidentiksi nousee ensimmäistä kertaa nainen. Monta kertaa on tehnyt mieli kirjoittaa koko kampanjan älyttömästä seksismistä, mutta sittenkään en ole osannut sanoa oikein mitään. On tuntunut käsittämättömältä, käsittämättömältä, että naisten ahdistelulla kehuskellut ja kaikkia mahdollisia vähemmistöjä loukannut presidenttiehdokas voi edes jatkaa.

Miten on mahdollista, että vuonna 2016 joudun kuuntelemaan, kun joku ei tunnu suhtautuvan naisiin edes ihmisinä? 

Tällaista politiikka, tai kehitys, on. Ensin otetaan harppauksia eteenpäin, kun jo kohta joku laittaa kapuloita rattaisiin. Hillary Clinton ei todellakaan ole päässyt helpolla, mutta ei ole moni muukaan vaikutusvaltaiseen asemaan noussut nainen. Lokaa niskaansa saa aina, kun on politiikassa, mutta naisena hiljentämisen ja mitätöinnin tavat kohdistuvat kaiken muun lisäksi vielä persoonaan, ulkonäköön ja kykyyn huolehtia perheestä. Naisen jaksamisesta huolehditaan. Nainen ei koskaan ole tarpeeksi mitään, ainakaan vielä.

Vaikka en esimerkiksi Elina Lepomäen kanssa ole poliittisesti samoilla linjoilla, hänen luonnehtimisensa kylmäksi Kokoomuksen puheenjohtajakamppailussa oli taas osoitus siitä, miten erilaisia kriteerejä naisille politiikassa asetetaan. 

Kokoomus on muuten ainoa puolue Perussuomalaisten ohella, jonka johdossa ei koskaan ole ollut naista.

Usein ajattelemme, että kun yksi pioneeri nousee alustalle, ovi on ja pysyy auki seuraaville. Kuitenkin kovin usein käy niin, että kun yksi onnistuu, on seuraavien vielä vaikeampaa onnistua. Onnistujaa voidaan käyttää oikeuttamaan epäreilu kohtelu, sillä se on ikään kuin todiste sallivasta ympäristöstä, jossa kuka tahansa voi menestyä. Kun uskomme tekevämme hyvää, hellymme oikeuttamaan vähän löyhemmän moraalin jossain muualla. Homofobisen tai rasistisen kommentin voi aina kuitata sillä, että on homo- tai maahanmuuttajaystäviä. Tasa-arvo on saavutettu, kun presidenttinä on nainen. Havainnollistava esimerkki:

Marie Curie voitti Nobelin fysiikasta vuonna 1903. Hänen jälkeensä fysiikan Nobelin on saanut vain yksi nainen, Maria Goeppert Mayer, vuonna 1963. Nobelit jaetaan vuosittain. Vuoden 1903 jälkeen fysiikan Nobel on siis jaettu 112 vuonna vain miehille.

Tämä tietysti on vain yksi esimerkki, eivätkä asiat aina mene näin. Joskus ovi aukeaa, eikä sitä enää sen jälkeen saada kiinni. Harvassa kuitenkin taitavat olla ne maat, joissa naispresidenttiä on seurannut toinen nainen. Erityisen irvokas tilanne on, jos vastakkain ovat nainen ja naisia vihaava mies, kuten esimerkiksi Australian entinen pääministeri Julia Gillard ja häntä pääministerinä seurannut Tony Abbott. Tai Donald Trump ja Hillary Clinton.

Ovi saattaa olla raollaan, mutta sen täytyy olla apposen auki, jotta voidaan puhua tasa-arvosta. Yksittäisellä onnistumisella voi olla valtava merkitys, mutta loisteesta ei pidä sokaistua.

Aiheesta kannattaa kuunnella Malcolm Gladwellin Revisionist History -podcast-sarjan jakso The Lady Vanishes. Muutenkin ihan mahtavia jaksoja, joista lisää piakkoin!