Jäisit vielä, kesä

En ole hetkeen kerennyt kirjoittaa. Olen kai ollut liian kiireinen nauttimaan viimeisistä lämpimistä hetkistä.

Tämä kesä oli kummallinen: päivät lipuivat ohi niin nopeasti, ettei niitä enää erottanut toisistaan. Oli puhetta rannoista, melomisesta, öisistä uimaretkistä. Luontoäiti taisi päättää toisin, ei nimittäin uitu yöllä. Eikä oikein päivälläkään. Onneksi kesä on ollut kurjista keleistä huolimatta monella tavalla todella hyvä: on festaroitu, reissattu ja käytetty huomattavasti enemmän aikaa tärkeämpiin asioihin, kuten viinin juomiseen, kuin lenkkeilyyn tai opiskeluun. Keho ja mieli ovat auringosta (ja jäätelöstä) pehmenneet.

Nautin kuluneena viikonloppuna kaikista kesäasioista: istuin auringossa, uin, söin yömyöhään ulkona, paistoin lettuja, ostin jäätelön. Jokin tuntuu kuitenkin erilaiselta. Huomattuani iltojen pimenemisen ja keltaiset lehdet puissa, myönsin vastentahtoisesti: se on ohi. En ole valmis vielä!

Loppukesästä vaipuu aina jonkinlaisiin melankolisiin tunnelmiin. Kesällä tuntee kesällä olevansa vähän parempi versio itsestään: stressittömämpi (ja saamattomampi), paremmalla tuulella. Auringonpaiste pyyhkii pois turhanpäiväisen hampaidenkiristelyn. Rakastan syksyä, mutta se tuo mukanaan velvollisuudet ja kaiken muun yhteiskuntakelpoisen aktiviteetin. Voisin jatkaa tätä laiskanpulskeaa toimettomuudessa kellumista vielä hetken…

Tämän kesän päättyminen tuntuu muutenkin erityiseltä: tuleva syksy tuo mukanaan paljon uutta. Pitäisi saada tutkinto kasaan, muuttaa puoleksi vuodeksi ulkomaille, luopua neljä vuotta asuttamastani asunnosta ja tutusta työpaikasta. Jännittävää.Jos joku haluaa jakaa vertaistuntoja kandin tekemisestä tai ranskalaisen byrokratian vaikeudesta, kuuntelen enemmän kuin mielelläni!