Kenen ääni kirjoissa kuuluu?
Pariisiin tultuani olen lukenut paljon enemmän, kuin aikoihin. Lieneekö syy siinä, että vapaa-aikaa on enemmän, loputtomissa metromatkoissa, hyvissä kirjakaupoissa vai siinä, että ranskalaiset lukevat paljon ja tavat tarttuvat, en tiedä. Kadehtien olen pyörinyt pariisilaisissa kirjakaupoissa, joista Helsinginkin kokoisessa kaupungissa voi vain haaveilla. Hyllyittäin filosofiaa ja yhteiskuntatieteitä? Löytyy! Pokkariromaaneja alle kympillä? Totta kai. Olen kauan surrut Akateemisen kirjakaupan huonontumista, enkä Suomalaisessa oikeastaan enää edes käy. Kustantamojen omista kaupoista voisi ehkä löytyäkin jotain jännää (vinkkejä hyvistä kirjakaupoista Helsingissä saa muuten jakaa, lupaan ryhdistäytyä tällä rintamalla ja pitää kivijalkakauppojen puolta!) Kirjakauppojen vähyys ei toki kovin paljon yllätä, jos suomalaisten ostamista kirjoista vuonna 2014 vain kolmasosa oli kirjakaupoista, nettikirjakaupat mukaan lukien. Joskus olen ostanut kirjoja vain kannatuksen vuoksi; jotta niitä julkaistaisiin paljon jatkossakin.
Lukeminen on ihan loistava tapa tutustua maailmaan oman kokemuspiirinsä ulkopuolella, sen tajusin jälleen. Olen ollut myös välillä entistä kyllästyneempi siihen, miten miesten kokemusmaailma on maailmankirjallisuuden klassikoiden parissa se peili, johon muita kokemuksia verrataan. Romaanien tarkoitus on kertoa ”jotain tästä maailmasta” ja todellisuudesta, johon kaikenlaisten lukijoiden pitäisi samaistua. Virginia Woolfin, Jane Austenin tai kotimaassa Minna Canthin kaltaiset kirjailijat taas on automaattisesti lokeroitu naiskirjallisuudeksi, joita luetaan nimen omaan sukupuolisensitiivisestä näkökulmasta. Nämä kirjat kertovat siitä, minkälaista on olla nainen. Miksi Fjodor Dostojevskin Rikos ja rangaistus ei sitten ole kuvaus siitä, mitä on olla mies 1800-luvulla, vaan universaali kertomus moraalista?
Kirjoittaja esittelee leuhkasti lukemistoaan. Eiku.
Historiallisesti länsimaissa arvostettu kirjallisuus on ollut valkoisten miesten kirjoittamaa, ja pääosassa ovat olleet, yllättäen, valkoiset miehet. Kirjallisuuspalkinnoissa näkökulmien kapeus näkyy edelleen, vaikka Suomessa onneksi vähemmän: amerikkalaisista kirjallisuuspalkinnoista 2000-luvulla hälyttävän suuri osa on mennyt miehistä kirjoittaville miehille, mutta vuodesta 1984 alkaen myönnetty Finlandia-palkinto on jakautunut tasaisemmin kummallekin sukupuolelle. Yritin löytää kattavaa tilastoa suomalaisesta kirjankustannuksesta voidakseni tehdä jonkinlaista arviota Suomessa julkaistujen kirjojen monipuolisuudesta, mutta turhaan. Aiheesta ei juuri kirjoiteta, ainakaan valtavirtamediassa.
Lukeminen on pitkän aikaa ollut enemmän naisten harrastus, ja stereotyyppinen kirjojen suurkuluttaja lienee 40-50 -vuotias, pääkaupunkiseudulla asuva, korkeasti koulutettu nainen. Kiinnostavaa on myös, että naiset kuitenkin ovat kirjallisuusmaussaan huomattavasti miehiä avarakatseisempia: naiset mainitsevat suosikkikirjailijoikseen sekä naisia että miehiä, kun taas miehistä vain reilu kolmannes ilmoitti lukevansa myös naisten kirjoittamia kirjoja. Vain naisten kirjoittamia kirjoja ilmoitti lukevansa neljäsosa naisista, miehistä prosentti (tilasto tosin on vuodelta 2007). Näyttäisi siis siltä, kuten alussa esitin, että naisten kirjoittamia kirjoja lukevat lähinnä naiset. Heidän tarinansa eivät siis vieläkään ole monen mielestä universaalisti kiinnostavia havaintoja elämästä, kaiketi. Ne ovat tarinoita naisten elämästä naisten luettavaksi.
Käännöskirjallisuus kuihtuu, ja valikoima on yhä suppeampaa. Yritän itse lukea paljon ranskaksi ja englanniksi pitääkseni yllä kielitaitoa, ja monien hyvästä englanninkielen taidosta huolimatta laadukkaiden käännösten tekeminen on todella tärkeää. Kirjallisuus harvoin koskettaa yhtä paljon vieraalla kielellä kirjoitettuna, eikä vieraalla kielellä lukeminen ole monelle mikään itsestäänselvyys. Arvostan paljon kotimaista kirjallisuutta ja sen suosio on tervetullutta, mutta kirjallisuus pitää meidät myös maailmassa kiinni. Lukeminen auttaa ymmärtämään muita kulttuureja kuin omaamme, kitkemään ennakkoluuloja ja pääsemään uutisotsikoiden yksipuolisen maailmankuvan taakse. Nykyisessä keskusteluilmapiirissä se tekisi monille hyvää. Moni kirja on saanut minutkin havahtumaan oman maailmankuvani yksipuolisuuteen.
Lukemisesta saa eniten irti mielestäni juuri silloin, kun irtautuu tutuista kuvioista ja lukee ennakkoluulottomasti. Vuonna 2016 yritän haastaa itseäni lukemaan enemmän ja monipuolisemmin ympäri maailmaa tulevaa kirjallisuutta. Oletteko mukana?