Kerro minulle, Jari

Hesarin kulttuurisivujen otsikko Murhatun kansan ääni ehti jo eilen ärsyttää, mutta vasta hitaana sunnuntaiaamuna ehdin paneutua siihen, mitä sanottavaa Jari Tervolla on. Jälleen kerran, isoin otsikoin, etusivulla.

Jari Kertoo meille, että Suomi on ”autistinen” kansa. Hän käy voimakkain sanoin rasisteja vastaan, käyttäen kuitenkin samoja sanankäänteitä, joissa suomalaisuus näyttäytyy yhtenäisenä kansana. Lisäksi hän tulee siinä samalla lisäksi käyttäneeksi ableistista kieltä, jossa autismi rinnastuu pahansuopaan ja tietoiseen kyvyttömyyteen tuntea empatiaa muita ihmisiä kohtaan.

image.jpeg

Levyn kansi saattaa liittyä jutun herättämään reaktioon.

Näitä puheenvuoroja leimaa kyvyttömyys reflektoida kriittisesti puhujan omaa toimintaa. On rasittavaa nähdä kerta toisensa jälkeen yhteiskunnan näkyvillä paikoilla Oikeista Asioista keskustelemassa samat vaikutusvaltaiset, valkoiset keski-ikäiset miehet, joilla ei tunnu olevan halua kyseenalaistaa omaa positiotaan tai argumenttiensa oikeellisuutta. Jari Tervo esitetään suomalaisen antirasismin keulakuvana, vaikka hän itse usein haluaa ottaa tilaa ja ääntä niiden ihmisten ohi ja ylitse, joita hän ainakin väittää haluavansa puolustaa. Tuoreen, inkerinsuomalaisia käsittelevän kirjan lisäksi mieleen muistuu ainakin Tervon muutaman vuoden takainen Layla-teos, jossa Tervo kertoi jälleen kohteensa ohi tarinaa sorretusta, miesten polkemasta kurdinaisesta.

En tiedä, onko tämän kaltaisten ulostulojen taustalla se, että puhujat ovat tottuneet olemaan asemassa, jossa kaikki heidän sanomansa on Tärkeää ja Oivaltavaa. Mieleen tulee Helsingin Sanomien kulttuuritoimituksen esimiehenä toimineen Saska Saarikosken avautuminen siitä, että hän on aina ollut syrjässä. Vaikutusvaltainen, maan ykköslehdessä näkyvällä paikalla esiintyvä mies varmasti onkin oiva esimerkki sivullisesta.

Rasismin vastustaminen esitetään rohkeana ulostulona, vaikka sen pitäisi olla itsestäänselvyys. Entä jos inkerinsuomalaisille tuore kirja näyttäytyykin toiseuttavana julkkismiehen patsasteluna? Onko Jarilla silti viimeinen sana toimintansa oikeudellisuudesta, kuten hänellä on aina ja kaikkialla ollut?

Kyseessä on tietysti paljon enemmästä kuin vain Jari Tervosta.Vuosi sitten kirjoitin siitä, miten monien muiden julkisuudessa esiintyvien ihmisten puheessa rasismi ulkoistetaan muiden tekemäksi. Tällainen toiminta voidaan esittää ”voimakkaina puheenvuoroja rasismia vastaan”, kuten Hesari tekee. Mielestäni puhe useimmiten toimii juuri päin vastoin: se tekee näkymättömäksi sellaisen rasismin, joka muutenkin jää keskustelujen marginaaliin. Salonkikelpoisen, tiedostamattoman, piilotetun.

Puhuja, joka on muutenkin tottunut siihen, ettei hänen tarvitse perustella olemassaoloaan tai näkemyksiään, tuntuu haluavan enemmän sovitella olkapäilleen sankarin viittaa, kuin tarkastella kriittisesti sitä, mistä hänen omat käsityksensä ovat peräisin. Miten minä osallistun tuottamaan sitä yhteiskuntaa, jossa ihonväriin, kansallisuuteen tai vaikka tulotasoon perustuvat jaot ovat todellisuutta niin monelle? Tervon kaltaisten vaikutusvaltaisten ihmisten rooli julkisessa keskustelussa on monella tapaa merkittävämpi kuin yksittäisellä nettifoorumien huutelijalla. Silti, heihin kohdistettu kritiikki kuitataan hankalana kiukutteluna. 

Ihmisoikeuksien puolustamisessa tai paremman yhteiskunnan ajamisessa pitäisi olla kyse muusta kuin oman hännän nostamisesta. Jos haluaa vastustaa rasismia tai ajaa feminismiä, olennaisesti pakettiin kuuluu myös kyky katsoa peiliin. Muuten ei ole juuri kritiikin kohdettaan parempi.

Kommentit (2)
  1. nettihuutelija
    12.9.2016, 18:30

    Tykkään susta ja tästä blogista<3

    Musta ei kuitenkaa oo jarin vika et Hanna on tehny siitä jutun. Tai et hesari laittaa jarin naaman etusivulle.

    Ja kyllähän feminismiäkin tuovat tietoisuuteen usein etuoikeutet valkoiset naiset ja se on musta ihan ok. Eli on myös ihan ok et jari yrittää tuoda esiin kurdinaisen ongelmia ja kyykyttää rasismia. Jarilla kun on siihen mahis.

    Mut joo artikeli oli aikalailla yhtä väsynyt kuin jari.

    1. Ihana, kiitos! 🙂 

      Joo, se ei tietenkään oo Jarin vika, vaikka hän kieltämättä ei ole myöskään erityisesti vältellyt julkisuutta tai mielipiteiden esille tuomista. Kritiikki oli kohdistettu ihan yhtä lailla Hesarille, joka tietysti on vastuussa vaikkapa jutun näkökulmasta. 

      Siitä, kuka saa puhua kenen ongelmista, on tosi vaikea kysymys, en itekään osaa oikein päättää mitä mieltä olisin. On tärkeää ja ehkä tietynlainen velvollisuus puolustaa ja tuoda esiin epäkohtia, jos siihen julkisuuden henkilönä on mahis. Mutta silloin pitäisi myös miettiä, miten asiasta puhuu, ja kenen äänellä. Puhuuko Jari todella vaikka inkerinsuomalaisten puolesta, jos ei romaanin kehitystyössä halunnut vaikka keskustella heidän kanssaan tai kuunnella heidän kokemuksiaan jne. En siis kritisoi kannanottamista, vaan sitä, miten se tehdään 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *