Kohti vastuullisempaa vaatekaappia, osa 4: Kannattaako boikotointi?
Kohti vastuullisempaa vaatekaappia -sarja on ollut hetken hiljaiseloa, kuten blogi muutenkin. Mutta nyt on hyvä syy aktivoitua: huhtikuun lopussa vietetään taas Vaatevallankumous-viikkoa ja siihen liittyen ajattelin kirjoittaa aiheesta blogissa vähän tiiviimmin.
Olen vastuullisuutta peräänkuuluttavissa postauksissa puhunut paljon vastuullisempien valintojen puolesta. Osta mielummin lähellä, tai ainakin Euroopassa tuotettua, kuin halvalla ja kaukana valmistettua, ja niin edelleen. Mutta entä jos kotimaisen suosiminen ei ole niin yksioikoisen hyvä neuvo? Elitistiseksikin sitä voisi sanoa: vaikka monella suomalaisilla olisikin varaa parempaan, monella maailmassa ei ole, eikä kaikilla suomalaisillakaan.
Afroamerikkalaisten oikeuksia ajaneen NAACP:n aktivistit boikotoivat Safeway-myymälää, kunnes se alkoi työllistää myös rodullistettuja. Kuva täältä.
Pari viikkoa sitten kävin Vaatevallankumous-kampanjan ja SASK:in järjestämällä aamiaisella, jossa vieraana oli myanmarilainen ay-aktiivi Phyo Sandar Soe. 16-vuotianaa hän aloitti työt tekstiilitehtaassa, jossa vessatauotkin oli tauotettu. Ylitöitä tehtiin joskus kellon ympäri, että palkka riittäisi elämiseen. Kun ammatillinen järjestäytyminen vihdoin sallittiin Myanmarissa, Sandar oli heti mukana. Nyt hän työskentelee maan suurimmassa ammattiyhdistyksessä CTUM:ssa. Aikaisemmin Sandar joutui ay-aktiivina toimimaan maan alla naapurimaa Thaimaassa.
Myanmar on yksi niistä Kaakkois-Aasian maista, joissa tekstiiliala kasvaa kovaa vauhtia. Samaan aikaan maassa on paljon ihmisiä, joilla ei ole työtä. Sandarin viesti olikin tämä: älkää boikotoiko, vaan auttakaa työntekijöitä puolustamaan oikeuksiaan. Me tarvitsemme ne työpaikat.
Monesti boikotteja vastustetaan siksi, että valmistus luo työpaikkoja ja tuo rahaa maihin, joissa moni kamppailee tullakseen toimeen. Sitten tullaankin dilemman eteen: miten parhaiten mahdollistaisi työllistämisen, muttei tukisi työntekijöiden riistoa? Usein itselle tulee se tunne, että vaatemerkeille suunnattu kritiikki menettää pohjansa, jos kuitenkin samaan aikaan kannan rahani niiden kassaan. Kuunteleeko kukaan, jos yrityksen tulos koko ajan kasvaa?
Boikoteista tulee mieleen tulikivenkatkuiset McDonaldsia ja muita kansainvälisiä suuryrityksiä vastustavat aktivistit 1990-luvulta. Koululaisenkin Kynäjengissä boikotoitiin ysärillä vaikka mitä. Silti tuntuu aina vaan vaikealta seisoa kassalla ja tunkea vitosen alkkarit piiloon kassin pohjalle, vähän syyllisyyttä potien. Mutta entä jos niiden valmistus onkin auttanut jonkun pois absoluuttisesta köyhyydestä tai lapsen kouluun? Kärsivätkö boikotista väärät ihmiset?
Mitä mieltä olette: kannattaako boikotointi vai ei? Onnistuneita boikotteja on lueteltu esimerkiksi täällä.
Kohti vastuullisempaa vaatekaappia -sarjan aiemmat osat:
Musta on tekopyhää ostaa halpaketjuilta ja puolustella ostamista sillä, että muuten ne tehdastyöläiset ajatutuvat prostituutioon tai lapset eivät pääse kouluun. Ei me kuluttajat osteta halpaketjuilta mistään muusta syystä kuin itsekkyydestä: halutaan ostaa halvalla ja paljon. Ei kukaan osta halpaketjuilta siksi, että haluaa antaa jollekin bangladeshilaiselle työpaikan. Se on ihan höpöhöpöä, valheellista selittelyä ja itsekkäiden valintojen puolustelua. Jos oikeasti välittää työläisten oloista ja oikeuksista, meidän pitää vaatia läpinäkyvyyttä, vaatia työntekijöille kunnon palkkoja ja kertoa suoraan, ettei osta, ellei ketjun toiminta ole eettistä. Kuten Pyjama tuossa yllä sanoikin, äänekäs boikotti on minusta ainoa tapa muuttaa asioita.
Oot kyllä oikeessa — harvoin siellä kaupassa tuskin ensimmäinen ajatus on, että onpa jaloa työllistää ompelijoita Bangladeshissa. Ehkä oli vähän hassua ottaa tällainen argumentti edes esiin, se tuli vaan mieleen kun kuuntelin Sandarin puhetta. En silti ajatellut edelleenkään alkaa ravata ketjuliikkeissä. Yrityksetkin tietysti hakee leväperäisyydelle ja vastuuttomuudelle synninpäästöä sillä, että kyllähän me sentään työllistetään.
Olisin toivonut, että vaikkapa Rana Plazan tapahtumat olisivat johtaneet isompiin boikottiaaltoihin. Tai ehkä se johti, mutten vaan muista enää. Juuri mikään ei tainnut muuttua kuitenkaan. Tarvitaan siis lisää ääntä!
Mä taisin muotoilla argumenttini tuossa yllä vähän turhan kärkkäästi. 🙂 Oikeastihan tää boikottien pätevyys tai pätemättömyys on tärkeä asia. Että auttaako ne boikotit oikeasti / auttaako äänekäskään boikotti, koska se on kuitenkin lopulta niin pienen porukan touhua ja massat senkun jatkavat ostamistaan. Mua oikeasti jurppii, koska olen nähnyt netissä monta kertaa tuollaisen argumentin, että ostamalla Gina Tricotista työllistät bangladeshilaisia. Se on täysin kestämätöntä logiikkaa, mutta kysymykset boikottien osalta ovat tärkeitä ja niitä pitääkin kysyä. Rana Plazan olis suonut kolahtavan useampaan kuluttajaan. Tietoisuus leviää tuskallisen hitaasti, mutta (toivottavasti) varmasti…
Vastuullisuus ja ympäristöystävällisyys ovat valitettavan hankalia asioita. Kuluttajana olen usein myyjän sanan varassa tai sitten vaatii kovaa työtä etsiä itse tietoa, mikä on vastuullisesti tuotettua. Erilaisia merkkejä ja standardejakin on jonkin verran, mutta nekin pitäisi opetella.
Haaveilen, että olisi sellainen tavaratalo, jossa jokaikinen tuote olisi vastuullisesti tuotettu: vaatteet, tavarat ja ruoka. Olisipa helppoa! (Toki jokaisen kriteerit ovat erilaiset, joten tällainen tavaratalo on mahdoton.)
Minun oikeustajuni mukaan pitäisi olla laitonta myydä esimerkiksi lasten tekemiä vaatteita Suomessa. Mutta kun niitä kuitenkin markkinoilla on, niin on tärkeää, että pidetään meteliä vaikka sitten boikottien keinoin. Mutta jos boikotoi, niin pitää kovaan ääneen kertoa, että boikotoi ja miksi boikotoi, hiljaiset boikotit eivät hyödytä.
Tulipa sekava sepustus. Mutta kiitos, kun kirjoitit tästä!
Tämä on niin totta! Ja monta kertaa on saanut turhautua kassalla kun tajuaa, ettei myyjäkään välttämättä tiedä vaatteiden taustasta sen enempää — isoilla merkeillä ei välttämättä edes yrityksen johtoporras.
Mäkin haaveilen vähän jostain vastuullisesta tavaratalosta! Vähän niinkuin se käytettyjen tavaroiden tavaratalo, joka avattiin kai Ruotsissa. Kansainvälisen lainsäädännön ajaminen olisi kyllä varmasti paras tapa vaikuttaa, mutta vaikeaahan noita on saada läpi. Mutta iso kyllä sille, että boikottien pitää olla äänekkäitä! Joskus vaan pelkää, että äkillinen tilausten loppuminen olisi kauhuskenaario tekstiilityöläiselle, mutta lieneekö niin iso boikotti todennäköinen… Ehkä ei.
Kiitos sulle kommentista! 🙂