Meikkaamisesta

Tästä aiheesta on kirjoitettu vaikka kuinka, mutta netistä bongaamani artikkeli sai pohtimaan asiaa, joten täältä pesee.

Tunnustan: useimpien naisten tapaan meikkaan. En paljoa, mutta niin, että sen huomaa. Rakastan värikkäitä huulipunia. Minulla on ihan hyvä suhde siihen, miltä kasvoni näyttävät ilman meikkiä, mutta pakko se on myöntää: mielestäni näytän paremmalta meikattuna.

Tuntuu petokselta sanoa näin. Naiset (ja yhä enenevissä määrin myös miehet) kamppailevat epärealististen kauneusihanteiden sekä ”luonnollisuuden” ja ”itsestään huolta pitämisen” ristipaineessa. Et meikkaa? Ei hyvä. Meikkaat liikaa? Vielä pahempi. Ja se on väärin. Monet naiset päättävät olla meikkaamatta, joko periaatteellisista tai käytännöllisistä syistä, tai siksi etteivät koe painetta näyttää tietynlaiselta. Arvostan sitä.

Olen muutamaan otteeseen mennyt töihin tai luennolle ilman meikkiä. Tulos: jatkuvia kyselyjä jaksamisestani tai tiedusteluja terveydentilastani, myös muilta naisilta. Se tuntui pahalta. Mieleni teki mieli tokaista kitkerään sävyyn, että tältä minä itse asiassa todellisuudessa näytän ja voimaantua jatkamaan itsevarmasti elämääni meikittä. Seuraavana päivänä meikkasin tavalliseen tapaan.

Tämä Amy Schumerin (varmaan jo kaikkien näkemä) sketsi on mahtava.

Arvioiden mukaan naisilla kuluu vuodessa jopa kaksi viikkoa aikaa ehostamiseen. Elämänsä aikana amerikkalaisnaisten on arvioitu käyttävän jopa 15,000 dollaria kosmetiikkaan. Kaikki se aika ja raha on pois muilta, ehkä tärkeämmiltä asioilta (vaikka en haluakaan lähteä arvottamaan kenenkään tekemisten merkityksellisyyttä toisten puolesta). Tutkimusten mukaan meikattuja naisia pidetään miellyttävämpinä, menestyvämpinä ja viehättävämpinä. Ja vuosien tutkimus osoittaa, että viehättävinä pidetyt ihmiset tienaavat enemmän. Ulkonäöstä on hyötyä sekä miehille että naisille, mutta miesten ei oleteta meikkaavan, jotta heitä pidettäisiin hyvännäköisinä (kuulostaa jotenkin ekstrakamalalta, kun se kirjoittaa….)

Toisaalta: meikkaaminen voi olla myös harrastus, tai työ. Se voi voimaannuttaa. Itsessään jaottelu ”aitoon”, meikittömään minään ja ehostettuun, julkiseen minään on vähän keinotekoista. Mikä on ”todellinen” sinä, jos useimpien ihmisten näkemät kasvot ovat aina meikatut? Muuttuuko nainen jotenkin vähemmän itsekseen, jos hän meikkaa? Joku voisi myös väittää meikkaamisen olevan niin vahva osa identiteettiä, että kokee kasvot enemmän omikseen ehostettuina.

Sinänsä ulkonäön muokkaaminen on hauskaa, oli kyse sitten huulipunasta, hiusväristä tai tatuoinneista. On kuitenkin eri asia, kun jostain tulee sosiaalinen normi, jonka noudattamisesta palkitaan. Silloin en itse ainakaan koe rehellisesti voivani sanoa, että meikkaan, koska se on oma valintani. Meikkaan, koska sitä odotetaan minulta.

Kommentit (2)
  1. Tämä on kyllä mainio aihe. Minäkin näytän mielestäni paremmalta hieman meikattuna, mutta olen silti päättänyt olla meikkaamatta, koska en usko, että ”paremmalta” näyttäminen tekisi elämästäni oikeasti mitenkään parempaa, plus että vituttaa se normi, että naisten pitäisi meikata.  Samaa mietin tuon toisessa postauksessa esille ottamasi laihuuden ihannoinnin kanssa; minäkin olin tyytyväisempi kroppaani silloin kun painoa oli vähemmän, mutta en jaksa tehdä asialle mitään, koska en usko sen lopultakaan vaikuttavan elämääni millään tapaa. (Siis millään muulla, kuin että omassa päässäni voisin hymistellä asiaa iloisena sitten.) Tiedän satavarmaksi, että kukaan ei rakasta mua enempää tai vähempää, on painoni sitten viisi kiloa tästä suuntaan tai toiseen, tai ripsissäni mascaraa tai ei.

    Toisaalta olen kyllä nyt vanhemmiten kiinnostunut ihonhoidosta aika paljon, koska olen rupsahtanut tässä nyt pienellä aikaa ihan kamalasti. Eli vaikken usko, että hyvältä näyttäminen parantaisi elämääni mitenkään, niin haluaisin kuitenkin silti mieluusti näyttää hyvältä. Eli enkö vain halua näyttää siltä, että haluan näyttää hyvältä?  😀

    Ja vaikkakaan ei meikkiä, minulla on lävistyksiä, tatuointeja ja shokkivärjätyt hiukset, joten miten luonnollinen lookkini sitten lopultakaan on.. Tulipas jaariteltua. Mutta kuten sanoin, mainio aihe.

    1. Kiitos! 🙂

      Itsekin olen joskus miettinyt, että mieluusti käyttäisin meikkaamiseen menevän ajan ja rahan johonkin muuhun, mutta niin vaan se paine kuitenkin vaikuttaa, etten ole niin tehnyt. Ja vaikka olisi kuitenkin tieto siitä, että kenellekään merkitykselliselle ihmiselle sillä ei ole mitään väliä, tai että välttämättä olisi onnellisempikaan edes. Vaikeaa.

      Toki meikkaaminen ja oman ulkonäön muokkaaminen on kivaakin ja hienoa, että normit tässä asiassa muuttuvat koko ajan joustavammiksi! Monipuolisuus on hyvästä 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *