Minän jatke

Bloggaamisen aloittaminen on saanut minut pohtimaan entistä enemmän sitä, miltä vaikutan muiden silmissä ja miten paljon itse asiassa ylipäätään voin siihen vaikuttaa; niin, ja etenkin sitä, miltä vaikutan verkossa.

Suvi Uski tutki tuoreessa väitöskirjassaan sosiaalisen median profiilityötä. En ole (vielä) lukenut väikkäriä, mutta luulen tunnistavani ilmiön: elämme ajassa, jossa virtuaalitodellisuuden minästä brändätään mahdollisimman yhtenäinen, virheetön paketti, eräänlainen ihanteellinen minä. Sosiaalinen media ei ole paitsi ajanviettotapa tai kommunikaatioväline, se on myös tapa rakentaa ja vahvistaa omaa identiteettiä. Oma persoona asetetaan internetissä entistä enemmän alttiiksi arvostelulle, reaktioille ja mahdolliselle hylkäämisen kokemukselle. Joskus tuntuu, että somessa muiden hyväksyntä täytyy lunastaa yhä uudestaan. Se on kuluttavaa. Lisäksi itsensä vertaaminen muihin some-aikakaudella on liiankin helppoa. Kun onnistuneella somesisällöllä voi parhaimmillaan elättää itsensä, tulee somettamisesta helposti kilpailua. 

image.jpg

Selfie-profiilityötä! Tässä reflektoin itseäni ja rakennan kuvaa itsestäni verkossa!:D

Paitsi toisten ihmisten hyväksynnän kaipuu (vaikka kuinka haluaisi olla itsenäinen, anteeksipyytelemätön persoona, uskon että kaikki meistä kuitenkin pohjimmiltaan kaipaavat hyväksyntää) myös paine olla internetissä tietynlainen asettaa haasteita oman identiteetin rakentamiselle. Pitäisi antaa itsestään yhtenäinen, ristiriidaton, vähän siloiteltukin kuva kaikissa medioissa. Pohtia sisällön johdonmukaisuutta. Tuottaa somesisältöä, joka samaan aikaan vetoaa ystäviin, hyvänpäiväntuttuihin, vanhempiin, sukulaisiin ja mahdollisiin tuleviin työnantajiin. Kuten Nytin jutussakin todetaan, ensimmäistä kertaa historiassa joudumme olemaan samaa kaikille. Itse en oikein haluaisi aina miettiä, millä kärjellä lähden henkilökohtaista minääni verkossa rakentamaan. Tämä blogikin elää vähän sen mukaan kun minäkin. En osaisi edelleenkään luokitella tätä blogia mihinkään kategoriaan – niin kuin en osaisi kuvata itseänikään kovin hyvin. 

Sosiaalinen media on ollut olemassa vasta vähän aikaa, ja monella tapaa se on myös villi länsi, valtava ei-kenenkään-maa, jossa todellisuuden valtarakenteet ja identiteettikamppailut jatkuvat näennäisen demokraattisessa ympäristössä. Etenkin nuorelle ihmiselle se on julma paikka kasvaa, kun omat kokeilut ovat heti alttiina arvosteluille ja oman vertaisryhmän hyväksyntä täytyy ansaita yhä uudestaan. Netti mahdollistaa myös kiusaamisen ihan uudella tavalla. Se on kamalaa. 

Kun internet vakiinnuttaa asemansa osana yhä useamman ihmisen jokapäiväistä elämää, näyttäytyy myös netin vihapuhe ja väkivalta uudessa valossa. Virtuaaliminä ei ole enää vain jokin ”todellisesta elämästä” irrallaan oleva merkityksetön profiili. Tulevaisuudessa se tulee yhä enemmän olemaan myös se paikka, jossa osa elämästä tapahtuu. Siksi netissä tapahtuva kiusaaminen, uhkaaminen ja väkivalta pitäisi ottaa tulevaisuudessa entistä vakavammin. Sillä se ei ole todellisuudesta irrallaan.

Kommentit (5)
  1. humpuukiheikki
    16.12.2015, 17:57

    Moi taas! Olen seurannut blogiasi aktiivisesti, mutta vetoan muka-kiireisiin, kun en ole muka ehtinyt kommentoida. Paljon hyviä postauksia on tullut sitten viime kommentin.

    Asiaan. Tämän postauksen pohdinnat ovat juuri sitä, mitä itse somesta ajattelen, enkä pidä siitä. En halua tutustua ihmisten ”täydellisiin” versioihin, enkä halua luoda ”täydellistä” minää. Siksi en sosiaalista mediaa omana itsenä käytä. Mitä nyt blogien kommenttiosioissa ja Twitterissä nimimerkin takaa häiriköin. Pointtina kuitenkin se, että haluan tutustua ihmisiin ennemmin vanhan liiton tyyliin kasvotusten kuin somekanavien tarjoamiin siloteltuihin identiteetteihin. On ollut hauska nähdä hyvien ystävien profiileja somessa. Usein tosiaan ihmiset esiintyvät somessa hyvinkin erilaisina kuin mitä he empiiristen tutkimusteni mukaan oikeasti ovat!

    Tuo Suvi Uskin väitöskirja on pakko lukea!

    En ihan täysin allekirjoita tuota, kun sanoit jokaisella ihmisellä olevan sisäänrakennettu tarve saada hyväksyntää. Toki jossain määrin sitä jokainen ihan lähimmiltään kaipaa, mutta sanoisin itse olevani aika häpeilemätön ja anteeksipyytelemätön siinä mielessä, että ei minua juurikaan kiinnosta mitä muut ihmiset minusta ajattelevat. En tee numeroa sen enempää saavutuksistani kuin aallonpohjistanikaan.

    Juuri kuten mainitsit, somessa oma identiteetti asetetaan alttiiksi monenlaiselle arvostelulle. Tästä syystä erityisesti nuorten somen käyttöön olisi hyvä saada jotain tolkkua heidän eritysen haavoittuvuuden vuoksi. En siis kannata mitään kieltoja, vaan tarkoitan hyvätasoista someopetusta heti alakoulussa.

    Elämme tosiaan jännittäviä aikoja siinä mielessä, että some on osa lähes jokaisen länsimaisen ihmisen arkea. Tämänkaltaista uhkaa/mahdollisuutta ei ole ihmiskunnan historiassa koskaan ollut. Onhan somessa siis äärimmäisen paljon hyvääkin. Esim. arabikevään puhkeaminen ei varmaankaan olisi ollut mahdollista ilman sosiaalista mediaa.

    Jälleen kerran tässä hieman päihtyneenä lähikuppilasta kommentoin. Nyt on lopetettava ja palattava joskus asiaan järkevämpään aikaan/mielentilaan kotoa käsin.

    Blogiasi on ollut ilo seurata!

     

    1. Kiva että kommentoit taas ja hauskaa, että olet edelleen menossa mukana! 😀

      Tuo on kyllä totta, joskus virtuaalimaailman minä voi olla paljonkin ristiriidassa sen kanssa, minkälainen ihminen on kasvokkain. Siksi itsekin mietin sitä, annanko netissä jotenkin ”todellisuuden” itsestäni erilaisen kuvan. Ei siis siinä mielessä, että aihe olisi itselleni isokin ahdistuksen aihe, vaan ihan muuten vaan pohdin. 

      Mitä hyväksyntään tulee, en toki tarkoita sitä, että haluaisi kaikkien hyväksyntää, mutta uskoisin, että ainakin tietyssä viiteryhmässä ihmisillä on tarve tulla hyväksytyiksi sellaisina kuin he ovat, kokea kuuluvansa johonkin ryhmään sen täysivaltaisina jäseninä. Tämä koskee etenkin ehkä heitä (spekuloin), joilla on enemmän hylkäämisen kokemuksia liittyen vaikka johonkin fyysiseen ominaisuuteen, piirteeseen tai identiteettiin. Jokainen varmasti toivoo voivansa kokea oman somekanavansa turvalliseksi paikaksi ilmaista itseään. Voi toki olla, että somesta pois jättäytyminen auttaa asiaan, sillä tosielämässä hyväksyntä tai huomio ei perustu tykkäyspeukkuihin 😀 Somessa hyväksynnän kokemus kärjistäen typistyy numeroiksi. Esimerkiksi ilman tykkäyksiä jääneet jutut ovat vähän niin kuin puhuisi, eikä tulisikaan kuulluksi. Helposti sitä alkaa ajatella niin, että omat ajatukset ovat sitä ”relevantimpia” mitä enemmän ne saavat tykkäyksiä. Varsinkin nuorille, joilla oma identiteetti vasta muodostuu ja joille ympäristön hyväksyntä on ehkä tärkeämpää, netti on kyllä ikäväkin paikka.

      Tuo on kyllä totta, että some on monessa mielessä myös todella hieno asia! Monille, joille tosielämässä on vaikea löytää sitä ”omaa porukkaa”, netti mahdollistaa ihan uudenlaiset ihmissuhdeverkostot. Ja tietysti kaikenlaisen kansalaisaktivismin ja demokratian edistämisen, kuten juuri tuon mainitsemasi arabikevään. Olen itsekin oppinut Facebookin keskusteluista vaikka mitä, ja eihän tätä blogiakaan ja kaikkia näitä hienoja kommenttikeskusteluja olisi olemassa muuten 😀 Niin, enkä tuntisi ehkä puoliakaan ystävistäni. 

  2. Yäää, just tää ahdistaa somessa ihan hirveesti. Kun yhtäkkiä kaikki voivatkin olla läsnä siinä mitä milloinkin tekee. Ei kai kukaan nyt ole netin ulkopuolella ihan samanlainen silloin kun on esimerkiksi läheisimpien ystäviensä kanssa kittaamassa viiniä tai työpaikallaan palaverissa. Ja nyt sitten pitäisi olla tavallaan valmiudessa siihen, että tilanne somessa voi muuttua yhtäkkiä tavallaan rennosta ystävien viinikerhosta tiukaksi palaveriksi. 

    Nää on kyllä jänniä juttuja. Luin kans jostain (ehkä vanhasta Oliviasta?) samankaltaisia asioita eritelleen artikkelin, jossa kerrottiin myös työnantajien vaatimuksista; tietynlaisesta ulosannista ja ”työntekijälähettilyydestä”. Sen jälkeen mun pää meni ihan sekaisin. Tästä riittäisi kyllä puhuttavaa vaikka miten…

    Kiitos taas yhden hyvän aiheen nostamisesta!

    1. Joo, just toi on somessa ahistavaa! Kun pitäisi jotenkin olla niin montaa samaan aikaan. Vähän niinkuin ne teini-iän tilanteet, kun kavereiden kanssa kaupungilla heiluessa törmäät jonkun vanhempiin. Jatkuva identiteettikonflikti.

      Mäkin muistan ton lehtijutun, taisi olla just Oliviassa! Somessa pitäisi vapaa-ajallaankin olla työnantajan edustaja ja yrityksen ”kasvot”. Internetissä on tosi vaikeeta vetää rajaa ns. ammattilaisminän ja vapaa-ajan minän välille, kun kaikki on yhtä jatkumoa. Tosi haastavaa jotenkin hallita sitä ns. moniäänisyyttä! Olis tosi kiva lukea, mitä ajatuksia tää herättää, sulla on aina hyviä havaintoja somesta ja työelämästä! 🙂

      1. Haha, no kiitos! Pitää katsoa josko jossain vaiheessa ehtisin jäsennellä ajatuksiani aiheesta. Nyt oon pitänyt tätä some-detoxia sen verran, etten ole ehtinyt edes pohtimaan asiaa kamalasti 😀

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *