Musiikkia musiikkia musiikkia

Meillä on aina kuunneltu paljon musiikkia. Ei hifistelty vinyylejä, jazzia tai progea, mutta musiikki on soinut aina. 

Aina Ultra Bran soidessa mieleen tulevat lapsena ikuiselta tuntuvat automatkat. Musiikkiin liittyvissä muistikuvissa on aina kesä, ja aina istutaan autossa (vaikka meidän perheessä ei kai erityisen paljon edes autoiltu; ehkä kesällä tavallista enemmän. Ja autossa soi aina musiikki). Vähän vanhempana matkoille pakattiin mukaan aina kannettava cd-soitin ja kasa levyjä. Lainasin kirjastosta Led Zeppeliniä ja pomin vanhempien hyllystä levyjä.

Teini-iässä hurahdin Japaniin, ja silloin musiikissa tärkeää oli lähennä kaikki muu paitsi musiikki: se, että irc-galleriassa kuului mahdollisimman moneen mahdollisimman obskuurin bändin faniryhmään, kävi jokaisen japanilaisen bändin keikalla musiikista riippumatta ja imitoi suosikkiartistien glitterin ja röyhelöntäyteistä pukeutumistyyliä. Se nyt jäi tietysti teini-ikään, mutta alakulttuurihäröilyssä oli oma viehätyksensä. Joskus edelleen kaipaan sitä skenessä pyörimisen yhteisöllisyyttä, että keikalle mennessä tiesi kolmasosan yleisöstä kasvoilta. Mutta keikoilla käyminen on jäänyt tavaksi niiltä ajoilta, eikä yhtäkään kesää ilman festareita ole ollut sitten lukioajan. Keikoilla on tullut rampattua ulkomaita myöten. Tänä kesänä Sideways, Hailuodolla järjestettävä Bättre Folk ja Flow kiinnostaa. 

Hienoimpiin hetkiin elämässä on lähes aina liittynyt musiikki jollain tavalla. Parhaat keikat ovat kokemuksena melkein uskonnollisia. (Tai no, en oikeasti tiedä, kun en ole koskaan ollut mitenkään hengellinen.) Mutta musiikki on henkireikä, terapiaa, tunnelmannostattaja, bileiden kohokohta ja lohduttaja. Soittaminen on ihan parasta (kuka perustaa mun kanssa sen bändin?), ja levyjä on tullut pitkästä aikaa ostettua kun hankin vuosi sitten vinyylisoittimen.

Vaikka joskus harmittelen sitä, etten ole lasiennostelupätemisessä pärjäävä, legitiimin musiikin trivian asiantuntija, niin sillä ei oikeastaan ole enää merkitystä. Keikalle ei tarvitse enää mennä esittämään. Viime viikonloppuna olin katsomassa häröä (=hyvää) suomirappia, ja luukutin Antti Tuiskua, jazzia ja Tom Waitsia sekaisin. Sellaista musiikkia, jolle olisin muutama vuosi sitten viitannut kintaalla. Hölmöä fakkiutua johonkin tiettyyn musiikkityyliin, kun jäisi muuten niin paljosta paitsi! Lakkasin myös puhumasta guilty pleasure -musiikista.

Musiikista teki mieli kirjoittaa, koska Radiohead, yksi lempparibändeistäni ikinä, julkaisi sunnuntaina uuden levyn. Kuunnelkaa (ellette ole jo kuunnelleet)! Hyvää musaa aurinkoisiin kevätpäiviin.

Koska melkeinpä mistään ei ole niin hauska puhua kuin musiikista, niin olisi hauska kuulla mitä siellä ajatellaan! Miten tärkeää musa teille on? 

Kommentit (4)
  1. Mä voin ainakin perustaa sen bändin, vaikka niitä onkin tässä vuosien varrella tullut perusteltua niin monta, että se on jo kaveripiirissä läppä. :´D Hauskaa lukea sun näkökulma tästä aiheesta, ja vitsi, en tunne oikeesti varmaan ketään, jolla on J-rokkitaustaa, vau! 

    Mitä tulee tohon triviajuttuun ja sen tärkeyteen, niin vaikka olen musatieteilijä, olen aivan paska kaikessa musatriviassa (tai sitten vertailukohdat on vaan liian kovat, Tuomaksen tunnetkin :D). Se ei vaan ole yhtään mun juttu, etenkin kun mulle tuo iskelmän ja popin maailma tai jokin ”oikeiden juttujen tunteminen” ei ole koskaan ollut niin tärkeässä roolissa.

    Höhöö, ja tähän loppuun on pakko leijua ja hykerrellä, että aika tasalleen parin kuukauden päästä olenkin Radioheadin keikalla <3

    1. Hahah ei ehkä se katu-uskottavin musatausta jolla lähteä liikkeelle, mutta onpahan tullut tutustuttua antaumuksella johonkin ihan tosi häröön.

      Tuomaksen musatriviatietämys lienee tuolla sosiologien parissa jo jonkinlainen käsite. Asun itekin knoppitietoharrastelijan kanssa, joten aina on vähän sellanen olo, ettei tiedä oikeastaan mitään. Mutta eipä tolla oikeastaan olekaan juuri väliä, ellei halua siellä tietovisoissa tai levykauppamyyjien kanssa hifistellä! 😀

      Ehdoton peukku bändille, yhden muusikkokaverin kanssa heitettyäkin jo ”suuria” suunnitelmia jostain elektronisilla elementeillä maustetusta melu-shoegazesta (musan kategorisoimisesta saa kyllä niin paljon huumoria revittyä irti, naurattaa tääkin). Tosta Radioheadista oon kyllä niin kade, kokemuksella voin sanoa että tulee varmasti olemaan ihan sairaan hyvä!! Ehkä vielä joku päivä.

  2. Musiikki on parasta! Kuuntelen musiikkia päivittäin. Nyt iskee jostain syystä juustoinen r&b, vaikka entisenä angistisena rock-musiikin kuluttajana se tuntuu välillä hassulta. Mutta niin se maku muuttuu. Ja hyvä niin! Muuten jäisi ehkä kaikesta hienosta paitsi.

    Suosittelen muuten suurella lämmöllä Bättre folkia! (Suosittelen myös lämpöisää pukeutumista. Viimeksi piti tilata kavereiden mukana viskipullo mantereelta, jotta pysyisi joten kuten lämpimänä.) Itse menen sinne tänä kesänä kolmatta kertaa, täällä pohjoisessa kun asustelen :). Hailuodossa on  kyllä aivan oma tunnelmansa, mitä ei muilla festareilla ole. 

    1. Mullakin on tapahtunut joku siirtymä sieltä teiniaikojen metalli- ja rock-maailmasta punkin kautta r’n’b:n ja rapin ystäväksi, vaikka en todellakaan joskus kuvitellut voivani tykätä niistä! 😀 Mutta kuten sanoit, hyväkin että maku muuttuu ja on avoin uudelle.

      Bättre Folk kiinnosti kauheasti jo viime vuonna, mutta jäi sitten väliin. Meren äärellä järkätyt festarit vaan on parhaita, ja se vaikuttaa sopivan pieneltä ja intiimiltä myös! Täytyy siis lähteä sadetakki- (ja jallu-)ostoksille jos sinne suunnataan. Heitetään yläfemmat jos törmätään! 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *