Maaliskuussa pakkasimme mielitiettyni kanssa laukut ja suuntasimme kohti Japania. Kumppanini oli saanut tohtoriopintojaan varten vaihtopaikan Tokiosta kolmeksi kuukaudeksi, ja sain parsittua muutamasta lomapäivästä ja etätyömahdollisuudesta itsellenikin kasaan muutaman viikon reissun Japaniin. Tutkijavierailuun kuului myös kolme viikkoa Kioton yliopistossa, joten Tokion lisäksi ehdimme viettää pidemmän aikaa myös Kansain alueella.

Japani on teini-ikäisestä asti ollut minulle erityinen paikka, minkä blogia joskus sen vielä säännöllisesti päivittyessä lukeneet ehkä muistavatkin. Fanitin teininä Fruits-katumuotilehden kreisejä tyylejä, opiskelin japania ja opettelin tekemään sushia. Vaikken enää fanita yhtä hysteerisesti varmaan mitään, hyllyssäni on edelleen useampi Japania käsittelevä kirja. Harkitsen yhä alkeistunneille menoa.

Kulttuurieroista on kirjojen ja lyhyen oleskelun perusteella vaikea sanoa mitään tyhjentävää tai syvällistä, mutta Japanissa on paljon sekä hyvin vieraalta tuntuvaa että tuttua. Suomalainen arvostaa sitä, että täpötäydessä metrossa on hiirenhiljaista. Perjantaisin kaatokännissä karaokeen vaeltavissa tokiolaisissa on jotain tuttua Suomen yöelämästä. Design-opuksissa jaksetaan aina jauhaa japanilaisen ja suomalaisen estetiikan samankaltaisuudesta.

Sen sijaan hierarkiat ja muodollinen etiketti tuntuvat vierailta. Varsin tasa-arvoiseen Suomeen verrattuna Japanissa naisten asema ei edelleenkään ole kehuttava. ”Kasista neljään” -kulttuurissa kasvaneelle japanilainen ylityökulttuuri näyttäytyy lähes sairaana.

Vieraus tuntui kuitenkin myös oudolla tavalla rauhoittavalta stressaavan alkuvuoden jälkeen. Nautin siitä, miten surrealistiselta tuntui astua metrosta Shinjukun neonvalojen keskelle. Irrallisuuden tunne pieninä annoksina tekee myös hyvää.

Esteetikkona olin koko kolmen viikon loman ajan todella inspiroitunut ja kameraan tallentui reilusti yli tuhat kuvaa. Väreiltään Japani on vähän kuin Suomi: paljon sammalenvihreää, ruskeaa ja harmaata. Rauhoittavaa!

Vaikka uudempi arkkitehtuuri ei ole varsinaisesti kaunista, uusi ja vanha elävät saumattomasti rinnakkain. Vilkkaan ostoskadun keskellä voi olla hiljainen temppeli ja ruuhkaisen juna-aseman takana puisto. Jopa lähes 40 miljoonan asukkaan Tokion metropolialueella on paljon hiljaisia, kodikkaita asuinalueita, joissa jokaisen oven vieressä on pieniä viherkasveja.

Japanissa kaunis ja ruma ovat usein kiinnostavasti limittäin. Ränsistyneen betonikolossin pihalla kukkii kirsikkapuu, ruman ilmastointilaitteen viereen on aseteltu bonsai-puu käsin tehdyssä saviastiassa.

Kun perinteinen käsityökulttuuri katoaa kaikkialta halvan kertakäyttötavaran tieltä, Japanissa se elää yhä. Kaupoissa myydään kotimaista tekoa olevia vaatteita, tekstiilejä, astioita, syömäpuikkoja, bambukoreja, viuhkoja… Samanlaista silmää laadukkaille arkisille esineille kaipaisin myös Suomeen. Japanissa käsityöt eivät ole pienien erikoisputiikkien lasivitriineissä myytävää luksusta, vaan jokapäiväistä käyttötavaraa (arkisten esineiden kauneudesta kirjoittaa esimerkiksi Shoetsu Yanagi kirjassaan The Beauty of Everyday Things).

Japanilaisilla on silmää yksityiskohdille, joista jaksoin innostua yhä uudelleen. Esineet pakataan kauniisti kuvioituihin paperikääreisiin, jotka kiinnitetään yhteensopivalla tarralla tai nauhalla. Ruoan maun lisäksi aivan yhtä tärkeää on se, miten se on aseteltu esille. Se, miltä asiat näyttävät, ei ole yhdentekevää.

Japanista löytyy myös ehdottomasti maailman hienoimmat sukat! Minut tuntevat tietävät, että harrastan kreisejä sukkia. Tunsin hengenheimolaisuutta kierrellessäni tokiolaisissa sukkakaupoissa.

Ruoka Japanissa on ihan mielettömän hyvää – ja kyllä, söin sushia vain kerran, sillä muu japanilainen ruoka on vielä paljon parempaa. Ruoka ei ole kovin mausteista, mutta siinä on vahva umamin maku. Myös kasvisruokailijalle löytyy paljon vaihtoehtoja, enkä ole missään syönyt niin hyvää tofua, kuin Japanissa. En myöskään tajua, miten pelkkä keitetty riisi voi olla niin hyvää.

Vaikka yritän vähentää lentämistä, olen varma, että Japaniin palaan vielä pidemmäksi aikaa – onneksi sinne pääsee myös junalla. Jo näitä kuvia katsellessa tuli kaipuu takaisin.

Onko teillä paikkoja, joihin haluatte palata yhä uudelleen?