Rakas suomen kieli

Rakas suomen kieli, pidetäänhän sinusta huolta?

Lokakuussa kuultiin kummia, kun Suomen kielen lautakunta ilmaisi huolensa Suomen kansalliskielten asemasta. Lyhyesti: suomen ja ruotsin asema yhteiskunnassa uhkaa heiketä alati yleistyvän englannin kielen takia.

Lautakunnan puheenjohtaja Jaakko Leino sanoi, että monet käyttävät nykyään etenkin englantia myös silloin, kun se ei olisi tarpeen. Itseäni nauratti viimeksi katumainokset, joissa Stockmannin uudistunutta Herkkua kutsuttiin Suomen ensimmäiseksi Food Marketiksi. Välillä tuntuu, että yritämme pyyhkiä pois suomen kieleen liitettyä takapajuisuutta antamalla asioille englanninkielisiä nimiä. Suomi on nolo maa ja nolo kieli.

Suomen korvaaminen englannilla työpaikoilla ja asiakaspalvelussa johtaa helposti siihen, että uuden kotimaan kieltä ei tarvitse opetella. Silloin kielitaidoton jää helposti edelleen sivuun etenkin poliittisesta ja yhteiskunnallisesta keskustelusta ja vaikuttamisesta. Kotouttamiseen ja kieltenopetukseen pitäisi suunnata määrärahoja, eikä vain todeta, että ’kyllähän englannillakin pärjää’. Pärjää toki, mutta voi jäädä ulkopuolelle myös sellaisista keskusteluista, joihin haluaisi osallistua.

Oppimistulosten ja lukutaidon heiketessä englannin kielen aseman edistäminen opetuksessakin tuntuu erikoiselta. Jos oppiminen on vaikeaa suomeksi, miten vaikeaa se olisi englanniksi? Pitäisi pohtia, ketä varten tulevaisuuden huippuosaajien englanninkieliset koulutusohjelmat oikein ovat ja miksi.

Teen töitä englanniksi. Olen pitänyt itseäni hyvänä sanoittamaan fiiliksiäni suomeksi, mutta nykyään huomaan välillä pään lyövän tyhjää, kun yritän löytää suomenkielistä vastinetta englanninkieliselle termille. Se kyrsii! 

Silti, vaikka tekisin koko työurani englanniksi, menisi hyvän aikaa ennen kuin puhuisin kieltä sellaisella äidinkieltään puhuvan varmuudella, jolla puhun suomea. Kieli myös muovaa tapaamme katsoa maailmaa. Siksi kielipolitiikassa ei ole koskaan kyse vain kielestä.

Myös hyvin kansainvälisellä työpaikalla ymmärrys paitsi muista kulttuureista, myös omasta kulttuurista, kielestä ja sen aiheuttamista mahdollisista väärinymmärryksistä on tärkeämpää kuin täydellinen englanti.

Keskimäärin joka toinen viikko yksi maailman yli seitsemästä tuhannesta kielestä katoaa, kun sen viimeinen puhuja kuolee. Yli puolen maailman kielistä on ennustettu katoavan seuraavan sadan vuoden aikana.

Kielten mukana katoaa yksi tapa kuvata inhimillistä kokemusta maailmassa. Samalla myös kulttuurinen monimuotoisuus kapenee, kun englantia äidinkielenään puhuvien ylivoimainen asema kulttuurikentällä voimistuu ja loppukin kulttuuri muotoillaan englanninkielisiä esimerkkejä mukaillen, mutta alkuperäistä huonommin. Vai voiko joku tosissaan esittää suomalaisen artistin, jonka englanninkieliset sanoitukset olisivat suomenkielisiä parempia? Niinpä.

Siispä: ollaan ylpeitä suomen kielestä! On ihan pöljää pitää omaa kieltään junttina. Meillähän on ihan mahtava kieli: ei tarvitse kuin ajatella sanoja löyly, kärpäslätkä tai kalsarikännit, kun alkaa jo naurattaa.