Olen usein joutunut miettimään makuani uusiksi, mitä tulee kulttuuriin. Kun kuuntelin The Smithsia ensimmäistä kertaa, vannoin etten koskaan kuuntele Morrisseyn jodlausta. No, nyt olen nähnyt Morrisseyn livenä jo kahdesti. Hevistäkään en joskus tykännyt, enkä muuten suomi-rapistakaan. Melkein voin myöntää nauraneeni yhdelle Sami Hedbergin sketsille.

Hygge-essentials: glögiä, lukemista ja Bing Crosby. On kuulkaa nyt niin kotoisaa että!

Viime viikkoina olen taas joutunut muuttamaan mieltäni. Muutama viikko sitten sain kutsun kirjailija Riikka Pulkkisen kotiin juomaan teetä ja keskustelemaan hänen uusimmasta kirjastaan Paras mahdollinen maailma.

Aluksi hämmennyin: minäkö? Lukupiiriin? Enhän ollut edes lukenut teosta vielä!

Hämmennyksestä yli päästyäni sanoin kyllä, sillä olen utelias luonne.

Tätä pohjustaakseen on myönnettävä jotain: sain 18-vuotiaana Pulkkisen paljon kehutun Totta-teoksen joululahjaksi. Se jäi kesken. Pulkkisen tapa kirjoittaa tuntui 18-vuotiaalle minulle olevan jotenkin liikaa. Oli paljon yksityiskohtia, oli ihmisiä, jotka eivät sanoneet niitä asioita, jotka olisivat halunneet sanoa. Pitkään ajattelin, etteivät hänen kirjansa ole minua varten. Yritin kyllä, mutta tuntui, että se jokin oli sellaista laatua, etten saanut siitä otetta. Siksi tartuin kirjaan vähän nolostellen: entä jos en pitäisikään siitä? 

Mutta onneksi nolostus jäi lyhyeen! Jotain näiden kuuden vuoden aikana on tapahtunut. Maltan katsoa tarinan kerroksiin ja tarttua kerronnan yksityiskohtiin. Paitsi siihen, mitä sanotaan, myös siihen, miten se sanotaan. Avasin kirjan ensimmäistä kertaa työmatkalla aamuna, jona Donald Trump oli voittanut vaalit. Kaiken sen ketutuksen keskellä se tuntui pakopaikalta todellisuudesta jonnekin muualle.

Illan jälkeen jouduin kääntämään takkiani toisestakin asiasta. En nimittäin koskaan ole erityisemmin lämmennyt lukupiireille. Mieleen tulevat lähinnä ne kiusalliset äidinkielentunnit lukiossa, joilla keskusteltiin kirjoista. Teoksen oli yleensä lukenut hyvällä lykyllä puolet luokasta. Keskustelu oli lähinnä vaivaannuttava hiljaisuus.

Halusin pitää lukukokemukset itselläni, enkä kaivannut kirjailijaa tai ketään muutakaan kertomaan, mistä teoksessa oikein on kyse. Mutta kun pari tuntia hujahti kuin siivillä, jouduin myöntämään, että kirjoista keskusteluhan on ihanaa! Yhtäkkiä teosta ei katso vain yksillä silmillä, vaan monien näkökulmien läpi. Huomaa asioita, joita ei itse ollut tullut ajatelleeksi. Eikä se tietenkään haittaa yhtään, että keskustelemassa on kivoja tyyppejä. Riikka oli todella ystävällinen, avoin ja valovoimainen tyyppi. 

Takinkääntäjiä pidetään joskus periaatteettomina. Sanon mielummin, että se on rohkeutta myöntää olleensa väärässä, ja siihen olen valmis koska vain. 

Mistä olet viimeksi muuttanut mieltäsi?