Mielipiteitä vai markkinointia?

Viime päivinä takki on niin sanotusti ollut tyhjä, mitä kirjoittamiseen tulee. Työt, pari free-juttua ja opinnot ovat imeneet mehut tästä mimmistä, ja se ehkä näkyy täällä bloginkin puolella vähän hiljaisempana postaustahtina. Olisi tosi hienoa viedä tätä blogiakin isommalla tarmolla eteenpäin, mutta se saa odottaa oikeaa hetkeä. Toivottavasti jaksatte roikkua mukana matkassa!

Tästä on hyvä rakentaa aasinsilta aiheeseen, josta ajattelin tänään kirjoittaa: sisältömarkkinointiin ja blogiyhteistyöhön. Voi olla, että niin sanotusti kusen omiin muroihini, mutta mielestäni aiheesta on tärkeä keskustella, sekä bloggaajien että kuluttajien näkökulmasta.

Kun bloggaaminen löi läpi isosti joitakin vuosia sitten (ja jos rehellisiä ollaan, uskon, että huippua ei vielä ole edes saavutettu), moni taho havahtui siihen, miten paljon tehokkaampaa on saavuttaa kiinnostuneet kuluttajat markkinoimalla blogeissa. Bloggaaja on vähän kuin kutosluokkalainen, jonka tyyliä matkittiin ala-asteella. Mielipidevaikuttaja, joka tuntuu autenttisemmalta ja läheisemmältä kuin julkkis. Puhuu omilla sanoillaan ja ehdoillaan.

Tokyo.jpg

Mainoksia Tokiossa. (Kuva: minä)

Blogien mainospotentiaali on tehnyt mahdolliseksi sen, että blogia voi nykyään tehdä myös päivätyönään. Se on tietysti sekä hieno että huono asia. Toisaalta bloggaajilla on enemmän sekä aikaa että rahaa toteuttaa laadukasta sisältöä. Bloggaaminen harrastuksena on tietysti kiva, mutta rehellisyyden nimissä myönnän itsekin, että pitkäjänteinen kirjoittaminen ilman mitään rahallista korvausta on prioriteettikysymys. Silloin sen pitää todella olla se asia, johon vähäisen vapaa-ajan haluaa käyttää. Ja monelle se onkin, mikä on ihanaa! Miten paljon tylsempi paikka netti olisikaan ilman blogeja ja niissä käytävää keskustelua?

Toisaalta bloggaajista tulee kasvavissa määrin riippuvaisia yhteistökuvioista ja muista mainostuloista; joillakin on tietysti mahdollisuus valita yhteistyöt tarkkaan ja pohtia, minkä puolesta haluaa puhua. Joskus lukijalle kuitenkin jää täysin arvoitukseksi, mitä sisältöyhteistyö tarkoittaa. Voidaan myös vakavasti keskustella siitä, hämääkö blogien maine jonkinlaisina riippumattomina ja vapaina vaikuttajina kuluttajia, jos kyse on maksetusta yhteistyöstä.

Kilpailu- ja kuluttajavirasto kirjoittaa näin:

”Elinkeinonharjoittajalla, joka pyrkii mainostamaan tuotteitaan joko ammattimaisen tai harrastajablogin kautta, on velvollisuus noudattaa aina lainsäännöksiä toiminnassaan. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että yritys on täyttänyt mainonnan tunnistettavuuteen liittyvät velvollisuutensa, kun se on ohjeistanut bloggaajaa toimimaan niin, ettei piilomainontaa harjoiteta.”

Lähes kaikki bloggaajat kunnoittavatkin lainsäädäntöä ilmoittamalla, jos tuote on saatu blogin kautta tai jokin postaus toteutettu yhteistyössä yrityksen tai muun tahon kanssa. Aina ei kuitenkaan lukijalle ole selvää, mikä on mielipide ja mikä markkinointisisältöä.

Blogit ovat kuitenkin poikkeuksellisessa asemassa siinä, että niiden kirjoittajilla on paljon vaikutusvaltaa, mutta heitä ei sido esimerkiksi journalistin ohjeistus. Siihen blogien viehätys tietysti perustuu, henkilökohtaisuuteen. Kun blogi alkaa saavuttaa riittävästi julkisuutta, sen kirjoittaja kuitenkin astuu harmaalle alueelle, jolloin hän on jotain julkisuuden henkilön ja yksityishenkilön välillä. Vähän sama kuin julkkis, joka sanoo, ettei halua olla esikuva: sitä hän nyt ammatistaan johtuen kuitenkin on, halusi tai ei. Silloin mielestäni kuvaan astuu myös isompi vastuu, joka koskettaa tietysti muutakin kuin sisältömarkkinointia. 

Vastuuta ei ole määritelty laissa, eikä siitä kieltäytymisestä rangaista, mutta tosi kornia Spider-Man-kohtausta (tai Voltairea) lainatakseni, ”With great power comes great responsibility.” 

(Anteeksi, oli pakko.)

Tällä halusin lähinnä herätellä keskustelua, en antaa varmoja vastauksia. Missään nimessä en dumaa bloggaajia, olenhan sellainen itsekin. Monesti olen myös blogin kautta löytänyt itseäni kiinnostavan tuotteen tai palvelun. Blogien kautta myös monet aloittelevat yritykset saavat ilmaa siipiensä alle. Olisi jeesustelua sanoa, että kaikki markkinointi on pahasta aina ja kaikkialla.

Mitä mieltä itse olette, bloggaajina tai blogien lukijoina: minkälainen vastuu bloggaamiseen liittyy, vai liittyykö mitään? Entä miten haluaisit asiasta keskusteltavan?

Puheenaiheet Ajattelin tänään Uutiset ja yhteiskunta

Suomi, syyskuussa 2016

Kuluneen viikon aikana kurkkua on alkanut kuristaa aina, kun tulen Helsingin asema-aukiolle. Elielinaukion puoleisella sisäänkäynnillä vastaan tulee kynttilä- ja kukkameri, joita ihmiset ovat tuoneet paikalle Jimi Karttusen muistolle. Tapahtumat suututtavat, poliitikkojen ponnettomuus tuntuu vastenmieliseltä. Eikö vihalle todella voida tehdä mitään?

Kyse on tietysti muustakin kuin Suomesta syyskuussa 2016. Oikeistopopulistinen ja rasistinen liikehdintä on nostanut päätään kaikkialla Euroopassa. Samaa pelkäsivät pariisilaiset kaverit vuosi sitten. Saksalaisessa pikkukaupungissa jo neljäsosa äänistä menee ääri- ja laitaoikeistolle. Eikä kannata edes puhua Unkarista tai Puolasta, tai lähestyvistä Yhdysvaltojen presidentinvaaleista.

Syyksi on esitetty niin talouden lamaa ja yleistä epävarmuuden ilmapiiriä. Mutta Saksassa menee paremmin kuin koskaan ja Yhdysvalloissakin työttömyys on puolittunut vuodesta 2010 alle viiteen prosenttiin. Suomessa työttömyys oli heinäkuussa 7,8 prosenttia. Nousukaudella se käväisi parhaimmillaan reilussa kuudessa prosentissa.

Tiedän toki, miten huono-osaisuus Suomessakin periytyy. Monet pienituloiset on ajettu ahtaalle ja julkisten palveluiden liitokset nitisevät. Nuorista jo iso osa on ilman työ- tai opiskelupaikkaa. Palvelurakenne muuttuu ja maaseutu tyhjenee niin ihmisistä kuin palveluistakin.

Tuntuisi kuitenkin yksinkertaistukselta sanoa, että rasismin takana on vain pahoinvointia. Netissä ja kaduilla huutelevat myös töissä käyvät, perheelliset ihmiset. Esimerkiksi Suomen Kuvalehden vuonna 2011 teettämän selvityksen mukaan tyypillisin Perussuomalaisten äänestäjä tienaa hyvin ja ajaa Mersua, vaikka puoluetta on usein luonnehdittu yhteiskunnan päähänpotkimien äänitorveksi. Veikkaan, että suurin osa heistä ei taida äänestää.

Näen kyllä, miksi pahoinvointi voi tuottaa väkivaltaa, mutta ei pidä vetää liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Rasismi kukkii myös siksi, että annamme sen tapahtua.

“Kymmenen vuotta sitten ajattelin, että eihän Suomessa ole rasismia. Mutta silmät on kyllä avautuneet sille, mikä tilanne oikeasti on”, sanoi seuralaiseni kun marssimme lauantaina Peli Poikki! -mielenosoituksessa. Rasismi on aina ollut siellä, pinnan alla, mutta netti on tuonut sen uudella tavalla näkyväksi myös heille, jotka emme sitä itse koe. Hyssyttelyn ja hiljentämisen ilmapiiri on jatkunut liian pitkään. Rasismi ei poistu sillä, että se vaietaan kuoliaaksi.

Tavallaan tunsin valtavaa helpotusta lauantaina, kun pelkästään Helsingissä 15 000 ihmistä marssi rasismia vastaan, muista Suomen kaupungeista puhumattakaan. Rasismi ei pelkällä mielenosoituksella katoa minnekään, mutta se on voimakas viesti siitä, että tämä ei enää käy päinsä.


Toivon todella, että tulevaisuudessa tuntuu absurdilta ajatella, että vuonna 2016 rasismia piti vastustaa turuilla ja toreilla. Lauantai tuntui pieneltä lupaukselta paremmasta.

Puheenaiheet Ajattelin tänään Uutiset ja yhteiskunta