Kuulokkeista tulvii musiikkia ja aamuaurinko luo lehtien läpi laikkuja asfalttiin. Ohi menee koiranulkoiluttajia, tarharyhmiä ja pyöräilijöitä trikoissa.

Olen ottanut tavakseni vähintään kerran viikossa kävellä töihin. Matkaan menee kolme kertaa enemmän aikaa, mutta ehdin pysähtyä katsomaan, haistelemaan ja seuraamaan heräävää kaupunkia. Olen huono pysähtymään hetkeen, mutta aamukävely on se hetki päivästä, kun en kiirehdi minnekään. Se on täydellistä. 

Uusimmassa Trendissä kirjailija Siri Kolu kertoi vinkkejään kadonnen luovuuden yhyttämiseen. Kiinnostuin. Pitkään on tuntunut siltä, että oma luovuus riittää tasan vaatteiden valitsemiseen aamulla. Tajusin, mistä se johtuu. Ei ole aikaa pysähtyä tekemään ei mitään. Jos kaiken aikansa käyttää tuottavaan toimintaan tai jonkin suorittamiseen, ei jää aikaa yllättäville oivalluksille. Kun ei aamulla ehdi pysähtyä haistelemaan ilmaa, lounaalla ei keskity syömäänsä ruokaan, illalla ajattelee jo seuraavaa työpäivää, onko ihmekään, jos ajatus kiertää kehää? Käyttäähän moni meistä yhä enemmän vapaa-aikaa työtä muistuttaviin velvollisuuksiin, kuten kropan hiomiseen punttisalilla.

Kuten Siri Kolu, uskon, ettei luovuus ole taiteilijoiden yksinoikeus. Ajatus kulkee, kun sille antaa tilaa. Luovuutta ei pidä valjastaa vain työelämän tarpeisiin, jossa se typistyy ideointisessioiksi. Luovuus voi syntyä myös virheistä tai sattumista. Liian tehostetussa ympäristössä virheisiin ei ole varaa. Harmillisesti ei tietenkään ole olemassa mitään luovuus-nimistä mielentilaa, johon pääsee nappia painamalla auringonlaskua katsellessa kahden viinilasin jälkeen, se tulee jos on tullakseen. Siksi ajatus luovuuden ammentamisesta sopii niin huonosti ennakoitavuuteen perustuvaan työelämään. 

Luovuus ei mielestäni ole tärkeää siksi, että olisi parempi ja tuottavampi työntekijä tai kiinnostavampaa seuraa. Ei sen välttämättä tarvitse synnyttää innovaatioita, taideteoksia tai romaaneja. Se on tärkeää siksi, että oivallukset ja luovat hetket tarjoavat onnistumisen tunteita. On päässyt toteuttamaan itseään, vaikka ei olisi oikeastaan edes tehnyt mitään. 

Jos luovuus ei synny kiireessä, ei synny tyhjiössäkään.Varmaan koskaan en ole tuntenut oloani niin ahdistuneeksi kuin silloin, kun ei ole pitkään aikaan ollut mitään tekemistä. Kannattaa altistaa itseään uusille paikoille ja ihmisille. Taiteelle, musiikille ja kirjoille. Aistia kaikilla aisteilla: maistaa, kuunnella, tunnustella, katsoa.

Saan usein kuulla napinaa siitä, että kävelen hitaasti ja pysähdyn katsomaan yksityiskohtia. Väitän, että hitaasti käveleminen on parhaita asioita, mitä itselleen voi tehdä. Romaania ei ole vielä tulen alla, mutta kävelemättä se ei ainakaan synny.

Missä sinä koet olevasi luovimmillasi?

Kuvat New Yorkista kesältä 2015. Siellä, jos jossain, on luova olo.