Tarinoita vai totuuksia

Koko viime vuoden julkisen keskustelun voisi varmaan tiivistää kiistelyyn siitä, kuka puhuu totta.

Totta ravitsemuksesta, maahanmuutosta, feminismistä, ilmastonmuutoksesta, taloudesta ja maailman tilasta. Netti on ihan uudella tavalla nostanut esiin sen, mitä moni meistä tuntuu kaipaavan: tarinoita enemmän kuin faktoja. Hyvä stoori tuntuu painavan vaakakupissa aina enemmän kuin kuivat tutkimustiedot. Se, miltä jokin tuntuu enemmän kuin se, mistä siinä on kyse. Paneeleihin kutsutaan puhumaan erilaisten mielipiteiden tai arvojen äänenkannattajia, ei asiantuntijoita. Sillä saadaan aikaan jännittävämpää keskustelua.

Ihmiset ovat aina pitäneet tarinoista ja merkityksistä. Rakennamme tarinoita omasta ja muiden elämästä. Muuten elo täällä pallon päällä olisi vain sarja täysin irrallaan olevia, sattumanvaraisia tapahtumia. Aika ahdistavaa. Sinänsä tarinankerronta siis ei ole mitään uutta. Kun kaikki maailman tieto esitetään samanarvoisena ja sitä on koko ajan enemmän, tarinoilla on yhä enemmän merkitystä.

GVRH9285.jpg

Tämä kuva voisi vaikka kertoa siitä, miten bloggaaja löytää itsensä ja elämän tarkoituksen Pariisista. Oikeasti en ihan tarkkaan muista.

Tarinat myös ohjaavat sitä, miten vastaan tulevaa tietoa tulkitaan ja valikoidaan. Juttelin eilen Rautatientorilla seisovien Rajat kiinni –aktivistien kanssa, ilman mitään sen kummempaa agendaa. Luvut ja ”faktat” kiinnittyivät uhkakuviin suomalaisen hyvinvointivaltion tuhosta ja ulkomaalaisten invaasiosta. Sinänsä neutraali fakta, kuten ”Suomeen on tullut näin ja näin paljon ihmisiä”, saa aika erilaisen sävyn, kun sitä tulkitsee ulkomaalaisvihamielisestä arvomaailmasta käsin.

Kun seisoo tiukasti kiinni niissä tarinoissa, joita itselleen kertoo, on ihan turha yrittää virittää keskustelua tutkimuksilla ja humanismin perään kuuluttavalla arvopuheella. Siksi tarinoita vastaan on niin vaikea taistella faktoilla. Kertomus lihaa mättämällä huippukuntoon päässeestä paleo-valmentajasta on aina vetävämpi, kuin ravitsemustieteilijän kuivat tilastot lihansyönnin haittavaikutuksista. Ihmiset haluavat usein uskoa myös salaliittoteorioihin, tai vallitsevan tiedon haastajiin: Donald Trump menestyy siksi, että hän kertoo sellaisia tarinoita, jotka ihmiset haluavat kuulla.  MV-lehti menestyy siksi, että se esittää todellisuuden sellaisena, kuin jotkut haluavat sen nähdä.  Hehän ovat kriittisiä valtavirtaa kohtaan, halveksitun altavastaajan asemassa. Siihen asemaan on vallan uusjaossa näppejään nuolemaan jääneen helppo samaistua. 

Se on hyvä tarina. Mutta maailma tarvitsee parempia, totuudenmukaisempia tarinoita. 

Puheenaiheet Ajattelin tänään Syvällistä Uutiset ja yhteiskunta

Uskaltamisesta

Note to self: Kirjoita tekstit wordiin, ettet vahingossa paina edellinen-nappulaa ja menetä kahden tunnin kirjoitustyötä…

Tänä viikonloppuna taas moni on päättänyt opiskelunsa peruskoulussa, ammattikoulussa, lukiossa. Valkolakit on painettu päähän, on kukitettu ja syöty kakkua. Moni miettii juuri nyt, kuka minä olen, mitä minä osaan ja mitä minä haluaisin tehdä. Isoja kysymyksiä.

image.jpeg

Hesaria lukiessa silmiin osui Sonja Saarikosken kolumni Kympin tytön virhe. Se soitti kelloja.

Vaikka vihaan kympin tyttö –käsitettä, joka kategorisoi kaikki koulussa menestyneet tytöt kilteiksi ja tahdottomiksi suorittajiksi, tunnistin kolumnista vähän itseäni. Se palautti myös mieleen pari keskustelua tältä viikolta. Juttelin kaverin kanssa siitä, miten epäonnistumisen pelko ja epämukavuusalueelle menemisen vaikeus ovat johtaneet siihen, että on mennyt aina vähän sieltä, mistä aita on matalin. Tai ainakin mistä se on tuntunut henkisesti matalimmalta. Tehnyt mieluummin asioita, joissa on heti hyvä. Ei ainakaan epäonnistuisi, joutuisi naurunalaiseksi tai mokaisi.

Olen aina vähän salaa kadehtinut tekijätyyppejä. Niitä, jotka perustavat yrityksiä, bändejä tai menevät iltalukioon tehdäkseen omia projekteja. Uskaltavat lähestyä kiinnostavia tyyppejä, tietävät mistä narusta vetää ja tarttuvat toimeen. Uskovat itseensä mieluummin vähän liikaa kuin liian vähän. Ajattelin, että tekijöitä ovat vain ihmiset, joista en tunnistanut itseäni. Tyypit, jotka ovat jo yläasteella opiskelijapolitiikassa, musikaalitähtinä ja perustavat lukiossa yrityksen. Fatalistisesti olin sitä mieltä, että enhän minä ja jätetään tämä niille, joilla on tekemisen meininki.

Jossain vaiheessa havahduin siihen, että eihän tämä voi näin mennä. Moni tarttuu 15-vuotiaana syntyneeseen minäkuvaan ja omiin epävarmuuksiin kuin hukkuva oljenkorteen, koska ei tiedä muusta. Epävarmuus ei vähene yhdessä yössä, mutta siihenkin voi vaikuttaa. Joka kerta kun huomaan ajattelevani, että olen huono tai en minä voi, kysyn itseltäni miksi ja miten niin. Omalla kohdallani olen todennut, ettei epävarmuuteen aina auta kehut, vaan se, että uskaltaa kyseenalaistaa omat ajatusmallinsa (tosin tietysti kannustuskin on tosi tärkeää, siksi yritän muistaa kehua useammin). Joka kerta kun pelottaa tai stressaa, yritän ajatella, että se on hyvä merkki: nyt olen uskaltanut mennä epämukavuusalueelle. Uskon, että tämä jutun on oltava minulle tosi tärkeä, jos se aiheuttaa (kohtuullisissa määrin) stressiä. Silloin tekee oikeita asioita.

Myös sen ymmärtäminen, ettei tehdäkseen, vaatiakseen ja ottaakseen tilaa tarvitse olla tietynlainen, on tehnyt asioista helpompia. Myydä voi olematta myyjätyyppi, sosiaalisesti lahjakas voi olla olematta ekstrovertti ja hauska voi olla olematta porukan pelle. Yrittäjäksi ryhtyminen ei vaadi mitään erityistä yrittäjägeeniä – ei menestyjän tarvitse olla kuin mediassa jatkuvasti esiintyvät kaisaliskit ja hjallisharkimot. Maailmassa on tilaa myös hiljaisille pohdiskelijoille, tarkkailijoille ja pedanteille organisoijille. Tarvitaan myös niitä, jotka näkevät vahvuudet näissä kaikissa.

Ainainen kympin tytöistä ja hikeistä puhuminen antaa ymmärtää, että tunnolliset tyypit eivät voisi olla aktiivisia tekijöitä. Kunhan suorittavat. Itselläni kesti tosi kauan päästä yli ympäristön asettamasta ja itse ruokkimastani kiltin kympin tytön leimasta, ja toivon, ettei nuorempien enää tarvitsisi. Rivi kymppejä voi olla myös kunnianhimoa. 

Rohkeaa sunnuntaita kaikille! 🙂

Suhteet Oma elämä Ajattelin tänään