Etelän aurinkoon
Välimeri välkkyy epätodellisen turkoosina sypressien välistä. Aallot iskeytyvät voimalla rantakivikkoon. On vuoristoa, merta, appelsiinipuita. Ja se valo! Päivisin niin kirkasta, että silmiin sattuu, iltaisin puhdasta kultaa.
Rivieralla, 900 kilometrin päässä Pariisista, on kovin erilaista kuin pääkaupungissa. Olen matkustanut muualla Ranskassa aiemminkin, mutta mielikuvissani Ranska tiivistyy juuri Pariisiin ja sen kiireisiin asukkaisiin. Etelässä silmiin iskevät kontrastit, joihin en oikein ota tottuakseni Pariisissakaan: Monacossa talonkokoiset veneet on rekisteröity verosyistä Caymansaarille, Nizzan juna-asemalla kodittomia on sunnuntai-iltapäivänä melkein matkalaisia enemmän.
Kaunista kuitenkin on, kaikkialla. Luonto on henkeäsalpaavaa, ja mietin joskus mahtavatko paikalliset ikinä kyllästyä maisemaan. En voi olla ajattelematta, että haluaisin ehkä itsekin asua paikassa, jossa appelsiinit putoavat puusta syliin ja jossa ilta-aurinko värjää vaalean kivitalon seinän kullankeltaiseksi. Lomalla sitä helposti ajattelee, että ehkä sitä olisi luovempi ja onnellisempi jossain tällaisessa paikassa, joka inspiroi niin Van Goghia, Matissea kuin Chagalliakin. Arki tulee loppujen lopuksi vastaan kaikkialla…. Mutta en silti välttämättä panisi retriittiä provencelaisella huvilalla pahakseni. Täällä on myös ihanan hiljaista, kun turistisesonki on vasta edessä. Olen aina ajatellut olevani suurkaupunki-ihminen, mutta on pakko myöntää, että elinympäristönä iki-ihanakin Pariisi on usein stressaava. Ehkä en ole niin kosmopoliitti, kuin ajattelin. New York -haave taitaa saada rinnalleen muitakin vaihtoehtoja.
Etelä-Ranskan lomaresidenssiä odotellessa aion paikata puutetta pukeutumalla enemmän väreihin, juomalla useammin viiniä aterioilla ja syömällä koreittain tuoreita appelsiineja…. ja alkamalla suunnitella seuraavaa matkaa Välimeren rannalle.
