Kirjoitin taannoin (siis krhm kaksi vuotta sitten…) siitä, miten naisten kirjoittamia kirjoja luetaan, palkitaan ja julkaistaan vähemmän. Koska on vähän mälsää kritisoida tekemättä itse mitään, päätin tietoisesti alkaa lukea enemmän naisten kirjoittamia kirjoja – ja ennen kaikkea lukea paljon, paljon kirjoja lahjakkailta naisilta ympäri maailman. Lisäksi näiden kirjojen päähenkilöinä on naisia ja tyttöjä. Tuplasti voimaannuttavaa siis, näin naisten päivän kunniaksi!
Hävettää nimittäin myöntää, että paitsi sukupuolittunutta, lukukokemukseni voisi maantieteellisesti paikallistaa lähinnä akselille Pohjois-Eurooppa – Pohjois-Amerikka. Sehän sulkee pois suurimman osan maailman maista! Aion siis päättäväisesti lukea enemmän kirjallisuutta ympäri maailmaa, vaikka sitten englanniksi.

Marguerite Duras: Rakastaja
Yritin vuosia lukea Duras’n kirjaa ranskaksi, mutta lukukokemus tyssäsi aina ensimmäiseen 20 sivuun. Lopulta annoin periksi ja tartuin äidiltä perittyyn suomenkieliseen versioon. Romaani sijoittuu Duras’n nuoruusvuosiin siirtomaavalta-ajalla Ranskan Indokiinassa (nykyinen Vietnam) ja kirjailijan ensimmäiseen suhteeseen rikkaan kiinalaisen liikemiehen kanssa. Jotenkin tätä pitäisi lukea jossain pariisilaisasunnossa, tupakka suupielessä (tai ehkä tämä mielikuva liittyy kaikkeen ranskalaiseen kirjallisuuteen).
Han Kang: Vegetarian
Korealaisen Han Kangin Vegetarian on upeasti kirjoitettu kirja mielenterveydestä, mielen ja kehon välisestä suhteesta ja siitä, miten yhden mielen järkkyminen sysää koko lähiympäristön pois tolaltaan. Vaikuttavaa luettavaa!
Margaret Atwood: Handmaid’s Tale
Atwoodin kirja lienee viime vuoden puhutuimpia tuoreen tv-sarjan ansiosta, vaikka itse kirja onkin 1980-luvulta. Pelottavan ajankohtainen dystopiakuvaus maailmasta, jossa naisista tulee synnytyskoneita. Kauhistuttaa esimerkiksi Yhdysvaltojen ja Puolan konservatiivipolitiikkaa seuraavia.
Emma Cline: Girls
Emma Clinen Girls on ehkä paras kuluneen vuoden aikana lukemistani kirjoista. Kahlasin sen läpi helteisellä parvekkeella istuen, ja ajatuksissani matkasin 1960-luvun lopun Kalifornian pölyisille kaduille, jossa hiekka narskuu hampaissa, aurinko polttaa ihon kullanruskeaksi ja pitkässä tukassa on takkuja. Charles Mansonin klaanista inspiroitunut tarina teini-ikäisen tukahduttavasta hyväksynnän kaipuusta vie mukanaan heti ensimmäisiltä sivuilta alkaen.
Zadie Smith: Swing Time
Zadie Smith on aina ollut loistava monikulttuurisuuden ja rodullistamisen kuvaaja, eikä Smithin tuorein petä sekään. Vaikka Swing Time on varsin perinteinen ystävyydestä kertova kasvuromaani, siihen on upoettu hengästyttävä määrä erilaisia teemoja ja tasoja. Swing Time on kirja tanssista ja kuuluisuudesta, mutta myös luokasta, etnisyydestä, sukupuolirooleista ja globaaleista valtasuhteista. Sen luettuaan ymmärtää taas vähän paremmin, mitä intersektionaalisuudella oikein tarkoitetaan.

Elena Ferrante: My Brilliant Friend
Italialaisen Ferranten My Brilliant Friend on Napoliin sijoittuvan kirjasarjan ensimmäinen osa, enkä malta odottaa sarjan seuraaviin osiin uppoutumista. Luin kirjan heti Smithin romaanin jälkeen, ja oli hassu huomata, miten paljon samankaltaisuuksia niissä on. Molemmat ovat kahden hyvin erilaisen tytön ystävyydestä kertovia kasvuromaaneja ympäristössä (Smithin päähenkilö Itä-Lontoon lähiössä ja Ferranten Napolin työläiskortteleissa), joissa elämää värittää toive jostakin paremmasta. Suosittelenkin näiden lukemista peräkkäin!
Hanna Weselius: Alma!
”Maailma on muuttunut, vieläpä parempaan suuntaan. Mutta naisiin kohdistuva raivo kuitenkin pysyy. Niinpä huutomerkki Weseliuksen romaanin nimessä on paikallaan”, kirjoitti Antti Majander Weseliuksen kirjasta Hesarissa pari vuotta sitten. Se tiivistää paljon Weseliuksen mosaiikkimaisesta romaanista, jossa piirretään yhtäläisyyksiä niin sata vuotta sitten eläneen säveltäjä Alma Mahlerin, etäisesti Johanna Tukiaista muistuttavan yökerhotanssijan, modernin asianajajan ja hukassa olevan taiteilija-Ainon välille. Weseliuksen ärhäkkää romaania on aika vaikea tiivistää tekstiksi – lukekaa siis Majanderin oiva arvostelu täältä!

Iida Rauma: Seksistä ja matematiikasta
Rauman kirjaa voisi kuvailla adjektiiveilla synkkä tai järkyttävä. Yksi kirjan päähenkilöistä on Erika, kansainvälisesti menestynyt matemaatikko, joka haluaa vimmatusti kontrolloida luonnottomalta tuntuvaa ruumistaan järjen avulla, mutta tietysti epäonnistuu. Samaana ikaan toisaalla Tuovi ahdistuu Suomenlahteen lastinsa valuttaneesta laivasta ja vääjäämättömästä ekokatastrofista. Kirja on havahaduttava, mutta maailmanlopun tunnelmissa rypemisen jälkeen ei tiedä, tarttuako toimeen vai vajotako lamaantuneena syvemälle sohvanpohjalle katsomaan Youtube-videoita koiranpennuista. Kannattaa lukea, ja päättää itse. Rauma vaikuttaa varsin kiinnostavalta tyypiltä muutenkin, lukekaa vaikkapa tämä Imagen haastattelu.
Svetlana Aleksijevits: Sodalla ei ole naisen kasvoja
Tätä kirjaa ehdinkin hehkuttaa jo Instankin puolella. En ole aikoihin nieleskellyt kyyneleitä yhtä paljon, kuin lukiessani Nobel-voittaja Aleksijevitsin tallentamia kuvauksia naisten kokemuksista rintamalla toisen maailmansodan aikana. Tiesittekö, että Neuvostoliiton armeijassa soti noin 500 000 naista? En minä ainakaan, eikä ihme, sillä sodan jälkeen koko kauheuden kokeneiden naisten kokemukset hiljennettiin ja lakaistiin maton alle. Aleksijevitsin tavoitteena ei ole kuvata historiaa kuten sitä kiiltävälle paperille painetuissa historiikeissa kuvataan, vaan tavoittaa tunteiden historia. Se, miten yksittäiset ihmiset tempautuvat mukaan maailmanlaajuisiin tapahtumiin ja minkälaisen jäljen ne näihin jättävät. Se, miltä tuntuu nähdä kuolemaa päivästä toiseen. Mitään näin sodanvastaista en ole myöskään lukenut aikoihin. Tästäpä siis lahjavinkkiä kaikille niille sotaan vähän liian innokkaasti suhtautuville läheisille.
Mitä hyviä kirjoja olet lukenut viime aikoina?