Luopuisitko lentomatkustamisesta?

4C2B32AA-1AAD-4314-B1B0-BD7DCFFB867F.jpeg

Kuvat taannoiselta reissulta Englantiin. Brighton.

Kun mietin ekologisia valintoja, monesta asiasta on helppo luopua: asunto voi olla pieni, auto lainattavaa luksusta, tavarat käytettyjä ja lihansyönti juhlapäivien erikoisherkku.

Yhdestä asiasta tuntuisi kuitenkin vaikealta luopua: matkustamisesta.

2000-luvulla halpalentoyhtiöiden myötä spontaanit viikonloppureissut ovat tulleet yhä useamman ulottuville. Talvilomallekin lennetään yhä useammin kaukaisille aurinkorannoille automatkan päässä olevan kylpylän tai hiihtokeskuksen sijaan.

799E42BC-E419-4033-A65D-A03729142C08.jpeg

Torquay.

Kasvoin lentäjäperheessä, jossa on suunnattu nokka aina ennemmin ulkomaille kuin lähiympäristöön. Aikuisiällä välillä vähäisetkin rahat ovat valuneet useimmiten matkustamiseen. Pariisissa ja Genevessä asuessani ajattelin, että alan suosia junaa. Lennot tulivat kuitenkin useimmiten jopa puolet halvemmaksi. Vannoin matkustettuani halvalla bussilla Lontooseen, etten ikinä enää vietä yötä linja-autossa.

E7D0FAC0-FC9B-498B-81E3-0BEACFD5F587.jpeg

White Cliffs of Dover.

Pitkään lentomatkustamisen ympäristövaikutukset on ollut helppo ohittaa sillä, että kokonaiskuvassa niiden osuus on marginaalinen. Vastikään julkaistun tutkimuksen mukaan vaikuttaa kuitenkin siltä, että matkustamisen päästöt ovat kaikkea muuta kuin pisaroita meressä. Lisäksi päästöjen määrä on voimakkaassa kasvussa turismin räjähdysmäisen kasvun myötä. Lentomatkustamisen päästöistä puhutaan kyllä, mutta silti harva tuntuu pitävän ristiriitaisena sitä, että lihan ilmastosyistä skippaava kommuuniasuja lentää kaukomaille joogaretriittiin. Yksi kaukomatka kuitenkin vastaa useamman vuoden henkilökohtaisia päästötavoitteita. 

0C65DF7B-FA39-4C6F-BA9C-E6E718793716.jpeg

Bath.

Joudun yhä työn vuoksi matkustamaan lentokoneella enemmän kuin haluaisin (koti Suomessa, mutta työpaikka ulkomailla), mutta vapaa-ajalla lentomatkustamisen määrää olisi kyllä varaa vähentää rajustikin. Silti huomaan haaveilevani kaukaisista rannoista, eurooppalaisista suurkaupungeista, Japanista ja roadtripista Yhdysvaltoihin.

Aseena päästöjen vähentämiseksi olisi varmaan tulevaisuudessa suunnata kauas pidemmäksi aikaa ja reissata useassa maassa yhdellä kertaa. Kaukokohteiden sijaan tänä kesänä päätin ottaa haltuun kotimaanmatkailun ja syksyllä suunnata junalla Pietariin. Vinkkejä retkeily- ja lähimatkailupaikoista otetaan vastaan kommenttikentässä!

Oletko pyrkinyt vähentämään lentomatkustamista tai matkustamisen ympäristövaikutuksia? 

puheenaiheet vastuullisuus matkat

9 x luettavaa badass-naisilta

Kirjoitin taannoin (siis krhm kaksi vuotta sitten…) siitä, miten naisten kirjoittamia kirjoja luetaan, palkitaan ja julkaistaan vähemmän. Koska on vähän mälsää kritisoida tekemättä itse mitään, päätin tietoisesti alkaa lukea enemmän naisten kirjoittamia kirjoja – ja ennen kaikkea lukea paljon, paljon kirjoja lahjakkailta naisilta ympäri maailman. Lisäksi näiden kirjojen päähenkilöinä on naisia ja tyttöjä. Tuplasti voimaannuttavaa siis, näin naisten päivän kunniaksi!

Hävettää nimittäin myöntää, että paitsi sukupuolittunutta, lukukokemukseni voisi maantieteellisesti paikallistaa lähinnä akselille Pohjois-Eurooppa – Pohjois-Amerikka. Sehän sulkee pois suurimman osan maailman maista! Aion siis päättäväisesti lukea enemmän kirjallisuutta ympäri maailmaa, vaikka sitten englanniksi.

CDFE25E1-30EB-4581-90B6-BA2E15A8AE1A.jpeg

Marguerite Duras: Rakastaja

Yritin vuosia lukea Duras’n kirjaa ranskaksi, mutta lukukokemus tyssäsi aina ensimmäiseen 20 sivuun. Lopulta annoin periksi ja tartuin äidiltä perittyyn suomenkieliseen versioon. Romaani sijoittuu Duras’n nuoruusvuosiin siirtomaavalta-ajalla Ranskan Indokiinassa (nykyinen Vietnam) ja kirjailijan ensimmäiseen suhteeseen rikkaan kiinalaisen liikemiehen kanssa. Jotenkin tätä pitäisi lukea jossain pariisilaisasunnossa, tupakka suupielessä (tai ehkä tämä mielikuva liittyy kaikkeen ranskalaiseen kirjallisuuteen).

Han Kang: Vegetarian

Korealaisen Han Kangin Vegetarian on upeasti kirjoitettu kirja mielenterveydestä, mielen ja kehon välisestä suhteesta ja siitä, miten yhden mielen järkkyminen sysää koko lähiympäristön pois tolaltaan. Vaikuttavaa luettavaa!

Margaret Atwood: Handmaid’s Tale

Atwoodin kirja lienee viime vuoden puhutuimpia tuoreen tv-sarjan ansiosta, vaikka itse kirja onkin 1980-luvulta. Pelottavan ajankohtainen dystopiakuvaus maailmasta, jossa naisista tulee synnytyskoneita. Kauhistuttaa esimerkiksi Yhdysvaltojen ja Puolan konservatiivipolitiikkaa seuraavia.

Emma Cline: Girls

Emma Clinen Girls on ehkä paras kuluneen vuoden aikana lukemistani kirjoista. Kahlasin sen läpi helteisellä parvekkeella istuen, ja ajatuksissani matkasin 1960-luvun lopun Kalifornian pölyisille kaduille, jossa hiekka narskuu hampaissa, aurinko polttaa ihon kullanruskeaksi ja pitkässä tukassa on takkuja. Charles Mansonin klaanista inspiroitunut tarina teini-ikäisen tukahduttavasta hyväksynnän kaipuusta vie mukanaan heti ensimmäisiltä sivuilta alkaen.

Zadie Smith: Swing Time

Zadie Smith on aina ollut loistava monikulttuurisuuden ja rodullistamisen kuvaaja, eikä Smithin tuorein petä sekään. Vaikka Swing Time on varsin perinteinen ystävyydestä kertova kasvuromaani, siihen on upoettu hengästyttävä määrä erilaisia teemoja ja tasoja. Swing Time on kirja tanssista ja kuuluisuudesta, mutta myös luokasta, etnisyydestä, sukupuolirooleista ja globaaleista valtasuhteista. Sen luettuaan ymmärtää taas vähän paremmin, mitä intersektionaalisuudella oikein tarkoitetaan.

D122A98C-B6E8-4CCC-A02E-22CBC3B96433.jpeg

Elena Ferrante: My Brilliant Friend

Italialaisen Ferranten My Brilliant Friend on Napoliin sijoittuvan kirjasarjan ensimmäinen osa, enkä malta odottaa sarjan seuraaviin osiin uppoutumista. Luin kirjan heti Smithin romaanin jälkeen, ja oli hassu huomata, miten paljon samankaltaisuuksia niissä on. Molemmat ovat kahden hyvin erilaisen tytön ystävyydestä kertovia kasvuromaaneja ympäristössä (Smithin päähenkilö Itä-Lontoon lähiössä ja Ferranten Napolin työläiskortteleissa), joissa elämää värittää toive jostakin paremmasta. Suosittelenkin näiden lukemista peräkkäin!

Hanna Weselius: Alma!

”Maailma on muuttunut, vieläpä parempaan suuntaan. Mutta naisiin kohdistuva raivo kuitenkin pysyy. Niinpä huutomerkki Weseliuksen romaanin nimessä on paikallaan”, kirjoitti Antti Majander Weseliuksen kirjasta Hesarissa pari vuotta sitten. Se tiivistää paljon Weseliuksen mosaiikkimaisesta romaanista, jossa piirretään yhtäläisyyksiä niin sata vuotta sitten eläneen säveltäjä Alma Mahlerin, etäisesti Johanna Tukiaista muistuttavan yökerhotanssijan, modernin asianajajan ja hukassa olevan taiteilija-Ainon välille. Weseliuksen ärhäkkää romaania on aika vaikea tiivistää tekstiksi – lukekaa siis Majanderin oiva arvostelu täältä!

AEBD12D2-515C-46DA-9881-5AEE20CD0FD9.jpeg

Iida Rauma: Seksistä ja matematiikasta

Rauman kirjaa voisi kuvailla adjektiiveilla synkkä tai järkyttävä. Yksi kirjan päähenkilöistä on Erika, kansainvälisesti menestynyt matemaatikko, joka haluaa vimmatusti kontrolloida luonnottomalta tuntuvaa ruumistaan järjen avulla, mutta tietysti epäonnistuu. Samaana ikaan toisaalla Tuovi ahdistuu Suomenlahteen lastinsa valuttaneesta laivasta ja vääjäämättömästä ekokatastrofista. Kirja on havahaduttava, mutta maailmanlopun tunnelmissa rypemisen jälkeen ei tiedä, tarttuako toimeen vai vajotako lamaantuneena syvemälle sohvanpohjalle katsomaan Youtube-videoita koiranpennuista. Kannattaa lukea, ja päättää itse. Rauma vaikuttaa varsin kiinnostavalta tyypiltä muutenkin, lukekaa vaikkapa tämä Imagen haastattelu

Svetlana Aleksijevits: Sodalla ei ole naisen kasvoja

Tätä kirjaa ehdinkin hehkuttaa jo Instankin puolella. En ole aikoihin nieleskellyt kyyneleitä yhtä paljon, kuin lukiessani Nobel-voittaja Aleksijevitsin tallentamia kuvauksia naisten kokemuksista rintamalla toisen maailmansodan aikana. Tiesittekö, että Neuvostoliiton armeijassa soti noin 500 000 naista? En minä ainakaan, eikä ihme, sillä sodan jälkeen koko kauheuden kokeneiden naisten kokemukset hiljennettiin ja lakaistiin maton alle. Aleksijevitsin tavoitteena ei ole kuvata historiaa kuten sitä kiiltävälle paperille painetuissa historiikeissa kuvataan, vaan tavoittaa tunteiden historia. Se, miten yksittäiset ihmiset tempautuvat mukaan maailmanlaajuisiin tapahtumiin ja minkälaisen jäljen ne näihin jättävät. Se, miltä tuntuu nähdä kuolemaa päivästä toiseen. Mitään näin sodanvastaista en ole myöskään lukenut aikoihin. Tästäpä siis lahjavinkkiä kaikille niille sotaan vähän liian innokkaasti suhtautuville läheisille.

Mitä hyviä kirjoja olet lukenut viime aikoina?

kulttuuri suosittelen kirjat uutiset-ja-yhteiskunta