Pitääkö feminismin miellyttää?

Tasa-arvokeskustelua on viime vuosina leimannut paljon keskustelu feminismi-sanan negatiivista konnotaatioista. Pelätään, että tasa-arvon edistämiseksi syntynyt aate saattaisi kärsiä huonosta leimasta. Keskustelu tasa-arvo-ongelmista on tehokkaasti siirretty sivuraiteille väittelyyn siitä, nostaako feminismi sanana joillakin karvat pystyyn. Sen sijaan, että päästäisiin puhumaan itse asioista, pohditaan, miten feminismistä tehtäisiin kaikille houkutteleva termi, johon samaistua. Feminismistä pitäisi tehdä etenkin heteromiehille houkuttelevaa ja helpostilähestyttävää.

Samaan aikaan tasa-arvotyö Suomessa on huolestuttavalla tolalla. Naisten ja miesten palkkaerot ovat kasvaneet, eikä nykypäivän poliittinen eliitti voi tasa-arvoisuudellaan kehuskella. Translakia ei ole vielä saatu muutettua, ja lasten kasvatuksessa sukupuolittaminen on lisääntynyt. Internetissä rasismi on entistä äänekkäämpää, samoin kuin feminisminvastaiset äänenpainot. Usein nämä kulkevat käsi kädessä.

Moni varmasti sanoo kannattavansa tasa-arvoa. Siksi on mielestäni välillä vähän huvittavaa, miten harva kuitenkin tunnustautuu julkisesti feministiksi. Sillä siitähän feminismissä on kyse, tasa-arvon takaamisesta kaikille. Kaikenlaisille naisille, miehille, tai heille, jotka eivät sukupuoltaan halua määritellä. Usein kysymykseen siitä, miksi nämä ihmiset eivät sitten ole feministejä, saa ylimalkaisia vastauksia siitä, miten feminismi on liian aggressiivista. Että eihän sitten saa enää olla nainen tai mies sellaisella tavalla, kuin itse haluaisi. Että korkokengät varmaan kiellettäisiin.

Mietin joskus, että feminismistä irtisanoutuvat eivät ehkä ole valmiita menemään tasa-arvossa loppuun asti. Että on olemassa jotkut mukavat rajat, joiden puitteissa omat etuoikeudet voidaan säilyttää. Feminismi on haastavaa, koska se asettaa meistä jokaisen tarkastelemaan kriittisesti myös omaa asemaa yhteiskunnassa. Ei ole helppoa katsoa itseään peiliin ja kiinnittää huomiota siihen, minkälaisista etuoikeuksista itse esimerkiksi hyötyy. Vielä vaikeampaa on myöntää itselleen, että mahdollisesti omalla toiminnallaan edesauttaa sortavien rakenteiden olemassaoloa. Eihän kukaan halua tuntea oloaan syylliseksi. Ja toisaalta, näiden etuoikeuksien näkeminen vaatii lopulta myös muutosta omaan toimintaan. Oman elämän mukavuuksien olemassaolo kun voi tarkoittaa jonkun toisen elämän vaikeutumista. 

Jos feminismi riisutaan tästä kriittisyydestä, jotta siitä saataisiin helpommin lähestyttävää ja kivaa, on vaarana, ettei jäljelle jää enää mitään. Jos emme tarkastele myös omaa toimintaamme kriittisesti, voi olla, että moni feminismin tavoite jää saavuttamatta. Sillä sen tarkoituksena ei ole tuoda hyvää mieltä (tosin toivottavasti myös sitäkin!) vaan muuttaa maailmaa.