Pitääkö feminismin miellyttää?

Tasa-arvokeskustelua on viime vuosina leimannut paljon keskustelu feminismi-sanan negatiivista konnotaatioista. Pelätään, että tasa-arvon edistämiseksi syntynyt aate saattaisi kärsiä huonosta leimasta. Keskustelu tasa-arvo-ongelmista on tehokkaasti siirretty sivuraiteille väittelyyn siitä, nostaako feminismi sanana joillakin karvat pystyyn. Sen sijaan, että päästäisiin puhumaan itse asioista, pohditaan, miten feminismistä tehtäisiin kaikille houkutteleva termi, johon samaistua. Feminismistä pitäisi tehdä etenkin heteromiehille houkuttelevaa ja helpostilähestyttävää.

 

Samaan aikaan tasa-arvotyö Suomessa on huolestuttavalla tolalla. Naisten ja miesten palkkaerot ovat kasvaneet, eikä nykypäivän poliittinen eliitti voi tasa-arvoisuudellaan kehuskella. Translakia ei ole vielä saatu muutettua, ja lasten kasvatuksessa sukupuolittaminen on lisääntynyt. Internetissä rasismi on entistä äänekkäämpää, samoin kuin feminisminvastaiset äänenpainot. Usein nämä kulkevat käsi kädessä.

Moni varmasti sanoo kannattavansa tasa-arvoa. Siksi on mielestäni välillä vähän huvittavaa, miten harva kuitenkin tunnustautuu julkisesti feministiksi. Sillä siitähän feminismissä on kyse, tasa-arvon takaamisesta kaikille. Kaikenlaisille naisille, miehille, tai heille, jotka eivät sukupuoltaan halua määritellä. Usein kysymykseen siitä, miksi nämä ihmiset eivät sitten ole feministejä, saa ylimalkaisia vastauksia siitä, miten feminismi on liian aggressiivista. Että eihän sitten saa enää olla nainen tai mies sellaisella tavalla, kuin itse haluaisi. Että korkokengät varmaan kiellettäisiin.

Mietin joskus, että feminismistä irtisanoutuvat eivät ehkä ole valmiita menemään tasa-arvossa loppuun asti. Että on olemassa jotkut mukavat rajat, joiden puitteissa omat etuoikeudet voidaan säilyttää. Feminismi on haastavaa, koska se asettaa meistä jokaisen tarkastelemaan kriittisesti myös omaa asemaa yhteiskunnassa. Ei ole helppoa katsoa itseään peiliin ja kiinnittää huomiota siihen, minkälaisista etuoikeuksista itse esimerkiksi hyötyy. Vielä vaikeampaa on myöntää itselleen, että mahdollisesti omalla toiminnallaan edesauttaa sortavien rakenteiden olemassaoloa. Eihän kukaan halua tuntea oloaan syylliseksi. Ja toisaalta, näiden etuoikeuksien näkeminen vaatii lopulta myös muutosta omaan toimintaan. Oman elämän mukavuuksien olemassaolo kun voi tarkoittaa jonkun toisen elämän vaikeutumista. 

Jos feminismi riisutaan tästä kriittisyydestä, jotta siitä saataisiin helpommin lähestyttävää ja kivaa, on vaarana, ettei jäljelle jää enää mitään. Jos emme tarkastele myös omaa toimintaamme kriittisesti, voi olla, että moni feminismin tavoite jää saavuttamatta. Sillä sen tarkoituksena ei ole tuoda hyvää mieltä (tosin toivottavasti myös sitäkin!) vaan muuttaa maailmaa.

Kommentit (19)
  1. humpuukiheikki
    4.11.2015, 14:17

    Sen enempiä ottamatta itse aiheeseen enää kantaa, on hauskaa että tämä aihe kerää näin paljon kommentteja. Selvästi aihe ainakin tuntuu koskettavan puolesta ja vastaan.

    Osaltaanhan tässä on kyse siitäkin, että feministeillä on sama päämäärä(sukupuolten välinen tasa-arvo ja tasa-arvo yleensäkin), mutta keinot ovat niin monet. Itse kokisin, että kyllä me kuitenkin kaikki tasa-arvon puolesta puhuvat mahdumme saman yläkäsitteen alla toimimaan.

    Sekin on totta mitä kommenteissakin on sivuttu, että tähän retoriikkaan ja terminologiaan pitäisi uhrata vähemmän aikaa ja keskittyä enemmän itse niihin tasa-arvoasioihin.

    1. Juurikin näin!

      Hienoa, että täällä on näin paljon keskustelua, ja ihan todella laidasta laitaan. Tästä on hyvä jatkaa keskustelua aiheesta enemmäkin (pajatsoa ei selvästikään tyhjennetty). 

  2. Itse koen hieman hyödyttömäksi julistautua feministiksi, koska feministiksi ilmoittautuminen ei kertoisi vielä paljoakaan ajattelustani. Voisin ehkä julistautua femistiksi, jos olisin löytänyt niistä lukemattomista feminismeistä sen omani – sen, joka vastaisi käsitystäni tasa-arvosta ja sen edistämisestä. Jotkut voivat toki ajatella, että feminismi ei kaadu moninaisuuteen tai sisäiseen epäyhteinäisyyteen. Ei se välttämättä kaadukaan, mutta itsestä ei tunnu oikealta julistautua feministiksi, kun se voi käytännössä tarkoittaa melkeinpä mitä vaan. Henkilökohtainen valinta.

    En oikein ymmärrä, miksi tasa-arvon kannattajaksi ilmoittautuminen aiheuttaa niin paljon tyytymättömyyttä. Miksi se ei riitä? Miksi se on nii-in kamalaa? Jokainen feministi voi toki omassa päässä luokitella (tai olla luokittelematta) minut feministiksi esittämieni ajatusten perusteella. Siis jos tämä on jollekin ihan ydinkysymys …

    Yhteiskuntatieteiden maisterina ja muutenkin asioihin suht hyvin perehtyneenä ihmisenä ärsyynnyn, jos feministi jo heti kättelyssä epäilee, että olen ”tyhmä nainen”, että minua pitää valistaa ja käännyttä tai pelastaa joltain. Tämä tulee valitettavan usein suoraan tai rivien välistä. Minulle tullaan ”kyllä minä tiedän” -asenteella kertomaan, mitä feminismi OIKEASTI on. Tästäkin on olemassa yhtä monta versiota kuin on feministejä.

    Monet ovat epäilleet myös, että minulla on alitajuinen tarve ”miellyttää miehiä” (vaikka olen lesbo, enkä tule mieleen mitään muutakaan syytä miellyttää miehiä tai ketään). Stereotyyppista ajattelua pahimmillaan. Allekirjoitan tietysti myös sen, että feministiksi ilmoittautuva joutuu herkästi stereotyyppisen ajattelun kohteeksi. Jokainen on tässä asiassa pitkälti vastuussa itsestään, itsekriittisyys kunniaan puolin ja toisin!

    Keskittyisin mielelläni asioista keskustelemiseen. Se, että julistaudutaan feministeiksi uhraamatta ajatustakaan tasa-arvokysymyksille, ei tee Suomesta tai maailmasta tasa-arvoisempaa paikkaa.

    1. Tämä kommentti herätti ihan erityisen paljon ajatuksia, kiitos siitä! 

      Ymmärrän pointtisi hyvinkin. Itsekin toki joskus mietin, haluaisinko identifioida itseni ryhmään, johon itsensä identifioi myös täysin omien pyrkimysteni vastaisia ihmisiä (vaikka kaikenlaiset bioessentialistit). Toivoisin itse kuitenkin, että tätä keskustelua feminismin ongelmakohdista voitaisiin käydä ns. feminismin sisällä, koska muuten se saattaa jäädä täysin käymättä. 

      On kurjaa, että olet kohdannut ikäviä stereotypioita! Usein feminismistä irtisanoutuneet toki perustelevat kantaansa lähinnä ennakkoluuloilla, mutta kyllä toisenlaisia mielipiteitä pitäisi kuulla. Syyllistyin varmaan itsekin tekstissä leimaamiseen, pahoittelen sitä. Tätä se on 😀

      Olet erittäin oikeassa siinä, että keskustelu pyörii -ismien ympärillä, eikä koskaan päästä puhumaan itse aiheesta. Feminismissä, kuten missä tahansa aatteessa tai leimassa (kuten nyt vaikka ”suvaitsevainen”) on tietysti se vaara, että tyydytään tykkäämään ja siihen se sitten jääkin. Että sanoin olevani feministi, sehän riittää sitten. 

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *