Puhetta velasta
(Varoitus: seuraa ei-taloustieteilijän ranttia taloudesta!)
Otin ensimmäistä kertaa elämässäni opintolainaa. Erasmus-apurahaa ei kuulunut vieläkään, ja rahapussin pohja alkoi näkyä uhkaavasti. Pala nousi kurkkuun, kun klikkasin nettipankista lainahakemuksen menemään. Nytkö sitten olisin koko loppuelämäni velkavankeudessa? Suhtauduin asiaan kuten moni muukin opiskelija: pakokauhunsekaisesti. Näin jo itseni tulevaisuudessa syömässä pelkkää näkkileipää asunnottomien yömajassa, koska en saanutkaan valmistuttuani töitä. Syyttävä sormi osoitti itseäni, ja tein hiukan henkistä itseruoskintaa. Olinko elänyt ihan vastuuttomasti? Olisiko pitänyt jättää ne festariliput ostamatta? Suomen kansallisessa tarinassa hiihdetään 30 kilometriä kouluun ja syödään pettuleipää, kun muuta ei ole. Minä olin säännölliseen palkkaan ja yltäkylläisyyteen tottunut pullamössösukupolven edustaja. Kamalaa.*
Muualla maailmassa valmistutaan jopa satojen tuhansien eurojen velkataakka niskassa, itse ahdistuin muutamista satasista. Kovin suomalaista. Naapurimaa Ruotsissa otetaan huoletta sadan vuoden asuntolaina, ja maksetaan sitä pois kun ehditään. Pitäähän palkasta jäädä rahaa mukavaan elämiseen. Suomessa asuntolaina on lähes häpeä, se maksetaan pois nopeasti ja hampaat irvessä. Tämä velan stigma ja pelko ”yli varojen elämisestä” tuntuu heijastuneen myös yleiseen puheeseen Suomen valtion velasta: taloudessa eletään matalasuhdannetta, mutta menot pysyvät samoina. Luonnollisestikin siis pitää leikata, vaikka kansantalous ei ole kotitalous. Eikä niitä kahta tulisi sekoittaa.
Suomen talous on kuralla, sitä tuskin voi kukaan kieltää. Rakenteellisia uudistuksia pitää tehdä, kun väestö vanhenee ja huoltosuhde heikkenee. Kun tulot pienenevät, ei valtion paras vaihtoehto ole kuitenkaan välttämättä leikata vielä lisää, ja siten varmistaa omalla toiminnallaan, että talous laskee kuin härän häntä. Kun maailmalla on tarjolla lähes ilmaista lainaa, järkevintä olisi ottaa sitä ei vähemmän, vaan enemmän: tasapainottaa maailmantalouden heilahteluja ja varmistaa, että suomalaiset yritykset pääsevät jaloilleen. Suomen valtiontalous ei ole kuin minun holtiton budjettini tai kotitalouksien valtavat asuntolainat; eivät rahat lopu kesken. ”Kreikan tiestä” puhuminen on vastuutonta vedättämistä. Suomi ei ole Kreikka.
Tuoreen Eurobarometrin mukaan suomalaisista 23 prosenttia on sitä mieltä, että valtiontalouden velkaantuminen on suurin ongelmamme, vaikka Suomen velkataakka on vielä täysin hallinnassa. Muiden saman velkatason EU-maiden asukkaista samaa mieltä oli vain muutama prosentti. Se kertoo mielestäni siitä, miten vääristynyttä keskustelu Suomessa tällä hetkellä on. Miten paljon keskitymme kohkaamaan velasta, vaikka tätä menoa ongelmat ovat vielä suurempia. Että maksetaan nyt vaikka omasta selkänahasta ja tulevien sukupolvien tasa-arvoisesta mahdollisuudesta hyvään elämään, niin kuin maksettiin sotakorvauksetkin 50-luvulla. Kuitenkin mielestäni Suomen talouden tasapainottamiseen ei ole ratkaisu leikata julkisista palveluista niin, että ne kohta ovat yhtä tyhjän kanssa. Tai leikata kaikesta koulutuksesta päiväkodista väitöskirjantekijöihin asti, sillä tunnetustihan korkea koulutus ja osaava työvoima ei ilmeisesti ole kilpailuvaltti. Pienissä luokissa koulukiusaamiseen, oppimisvaikeuksiin tai syrjäytymisvaaraan olisi helppo puuttua ja ehkäistä joidenkin jääminen kelkasta myöhemmin. Pikaiset säästöt kuitenkin painavat vaakakupissa enemmän.
Toivoisin, että poliittinen keskustelu Suomessa ei olisi vain vaihtoehdotonta vääntämistä siitä, että velka on Suomen suurin ongelma tällä hetkellä. Mielestäni Suomen suurin ongelma on harkitsematon leikkaaminen, joka vaarantaa kaikkien oikeuden tasa-arvoiseen elämään. Sen kuuluisan mahdollisuuksien tasa-arvon, jota talouskuria ja ”vastuunkantoa” ajavat puolueet puolustavat. Velan ottaminen tilanteessa, jossa siihen on mahdollisuus ja jossa se helpottaisi yhteiskunnan nousun takaisin jaloilleen, ei ole mielestäni vastuutonta. Ihmisten jättäminen omilleen tarpeettoman talouskuripolitiikan vuoksi on.
* Mahdollisten väärinkäsitysten vuoksi lisään, että olen siis äärimmäisen kiitollinen siitä, että opintolainaa on tarjolla opiskelijoille edullisin ehdoin! Monelle pienituloiselle mitään varavaihtoehtoa tai vaihtoehtoista tulonlähdettä ei ole tarjolla.
Komppaan! Ja ai että miten tutulta kuulostaa tuo ensimmäinen opintolainan nosto. Ja nyt valmistuneena on kyllä pakko sanoa, että kyllä se takaisinmaksu kummittelee mielessä lähes jokaista työprojektia tehdessä ja palkasta sopiessa. Onhan sitä helppo maksella takaisin sitten kun on sellaiset säännölliset kuukausitulot (joista on varaa maksaa), mutta freelanceria kyllä vähän pelottaa, että kauanko tätä saa maksella takaisin, kun lyhennykseni tulevat olemaan tulojen epäsäännöllisyyden takia luultavasti jotakin ihan minimiluokkaa. Vielä en ole aloittanut, ja pelkään, että korot tekevät nelinumeroisesta summastani kohta viisinumeroisen…
”Velkavankeus” vaikuttaa ainakin omalla kohdallani kaikkeen pidemmän tähtäimen suunnitteluun. En usko olevani koskaan tarpeeksi vauras ostamaan omistusasuntoa tai saamaan edes uutta luottokorttia (opiskelijanahan sen saa tuloista riippumatta, kun on tarpeeksi opintopisteitä kasassa – hmmm). Ja kun sitä on koko opiskeluaikansa uskotellut itselleen, että ”kyllä kaikki järjestyy” eikä asia sitten menekään ihan niin, niin kyllähän siinä monet haaveet ja unelmat karisevat.
Mutta siitäkin huolimatta. En kadu yksiäkään festareita tai yhtäkään matkaa, joihin opintolainaani osittain kulutin. Ne olivat asioita, jotka pitivät minut silloin kasassa ja auttoivat selviämään arjesta. Tällä hetkellä ei auta muu kuin katsella vanhoja kuvia ja huokailla mummomaiseen tyyliin, että oi kun ne olivat aikoja ne, ja että ehkä minäkin vielä joskus pääsen vakituiseen työsuhteeseen. Ja sitä odotellessa lyhentää sitä lainaa joillakin pikkusummilla (vaikka siinäkään ei kyllä mielestäni ole mitään järkeä – korot kun kasvavat koko ajan). Määrään siis enemmän Ruotsia ja vähemmän Suomea omaan asenteeseeni. Kyllä täältä vielä joskus noustaan 😀
No niinpä! Opintolainaa markkinoidaan helposti sillä, että sen saa helposti maksettua takaisin, kun valmistuttuaan saa töitä. Helposti vaan unohtuu se, että nykyään työmarkkinat on niin kamalan pirstaloituneita ja ainakin tietyillä aloilla tulot pitää riipiä kasaan vähän sieltä sun täältä… :/ Mullakin varmaan edessä vielä monen monta projekti- ja pätkäduunia ja freelance-juttuja. Sehän on periaatteessa tosi jees, jos onnistuu pääsemään tilanteeseen jossa on vapaa valitsemaan mihin projekteihin tarttuu, mutta useammin se ongelma taitaa olla, ettei niitä ole tarpeeksi. Tsemppiä sinne, kova työnteko toivottavasti palkitaan!!
Asuntolaina tuntuu itsellekin nyt vähän kaukaiselta… Haaveilevasti puhuttiin kavereiden kanssa ”eläkeputkesta” 😀 Monihan kritisoi velkaan perustuvaa järjestelmää, mutta toisaalta se mahdollistaa sellaisia isompia hankintoja, joihin ei kellään olisi kerralla varaa. Mutta onhan se tieto omasta velallisuudesta vähän stressiä lisäävä tekijä. On sellainen ihannekuva riippumattomuudesta.
Mutta oon samaa mieltä, että rahanmenosta huolimatta kokemuksia ei kannata katua, jokainen niistä on kyllä ollut sen rahan arvoinen!