Taiteilija, pysy lestissäsi!

Viime viikolla Laura Lindstedt voitti odotetusti Finlandian teoksestaan Oneiron. Varsinainen kohu palkinnosta kuitenkin syntyi, kun kirjailija ei tyytynytkään puheessaan vain kiittämään kunniasta ja puhumaan taiteen merkityksestä, vaan kommentoi kovasanaisesti myös Suomen tämänhetkistä hallitusta. Keskustelu talouspolitiikasta ja maan suunnasta on koko syksyn käynyt vilkkaana, ja mielestäni oli hienoa, että Lindstedt päätti käyttää omat viisi minuuttiansa myös osallistumalla keskusteluun. 

Moni kiittelikin Lindstedtiä, mutta joillekin se oli myös liikaa. Ilmassa oli äänenpainoja, joiden mukaan Lindstedtin saama veroton palkintoraha vie samalla oikeuden osallistua poliittiseen keskusteluun. Verosuunnittelu siis ilmeisesti ei vie oikeutta käyttää samaa poliittista valtaa. Yhteiskunnassa valtaa on jo muutenkin eniten heillä, joilla on eniten rahaa – ilmeisesti nyt myös julkisella sanalla on paksumman verokertymän myötä isompi painoarvo. (Haluaisinkin kysyä, millä mandaatilla siinä tapauksessa Ruotsiin veronsa maksava Björn Wahlroos edelleen kommentoi Suomen asioita….)

Talouskeskustelua on mielestäni muutenkin jo pitkään vaivannut retoriikka, jossa taloutta koskevat mielipiteet esitetään epävalideina, jos ne (kärjistäen) esittää joku muu kuin Sixten Korkman, Matti Apunen tai Nordean pääekonomisti. Talous on aihe, jossa arvovalinnat muuttuvat kansallisten välttämättömyyksien toteuttamiseksi ja niiden kritisoiminen, etenkin taiteilijan ja (kauhistus!) naisen asemassa, on astumista liian suuriin saappaisiin. Mandaatti osallistua keskusteluun pitää ilmeisesti lunastaa opiskelemalla taloustiedettä yliopistolla ja olemalla mies. Tämä siitäkin huolimatta, että taloustieteelliset teoriat ovat kaikkea muuta kuin empiirisesti yksiselitteisesti todistettavia. Sen huomaa siitäkin, miten monenlaisia talousteorioita maailmaan mahtuu. Taloustiede ei ole fysiikkaa, vaan yhteiskuntatiedettä, joka ei koskaan kykene aukottomasti selittämään sitä, miten maailma toimii. Kaikki eivät kannata talouskuria, koulutuksesta leikkaamista ja yleistä kurjistamispolitiikkaa. 

Kun lähes kaikki näin suljetaan talouskeskustelun ulkopuolelle, hämärtyy se, että kyseessä on poliittinen keskustelu. Talouteen liittyvät päätökset pyritään esittämään ei-poliittisina, vaikka ne ovat nimen omaan poliittisia. Taloudelliset päätökset koskettavat meitä kaikkia, eikä Suomi ole olemassa tuottaakseen ennen kaikkea kilpailukykyisiä yrityksiä kaiken muun kustannuksella. Tälläkin hetkellä hallitus tekee leikkauksia terveydenhuollosta ja koulutuksesta, mutta satsaa autoihin, maatalouteen ja veronkiertoon. Olisi hulluutta väittää, että nämä eivät olisi arvovalintoja.

Siksi niistä päätöksistä on puhuttava muuallakin kuin Etelärannassa tai suljetuissa kabineteissa. Siksi talouden taustalla olevia ideologioita saa ja pitää kritisoida ja kyseenalaistaa. Siksi meillä on oltava taiteilijoita, kirjailijoita, kriitikkoja, toimittajia ja muita äänensä kuuluviin saavia ihmisiä, jotka kyseenalaistavat yhden totuuden politiikan. Taiteilijan tehtävä ei ole tehdä makrotaloustiedettä, vaan esittää huomioita ajastamme. Ja ne huomiot, ne voivat olla hyvinkin tärkeitä.

Kommentit (4)
  1. Mua jotenkin huolestuttaa ja ahdistaa, etta keskustelussa on tullut esille taiteilijuuden vaarinymmartaminen. Monet eivat ymmarra taidetta ja taiteilijuutena kasitteena, ja sekoittaa esimerkiksi kontemplaation ja viihteen. 

    Suomi on niin pieni maa, niin ehka siita johtuu tuo kavereiden ja vallanpitajien helliminen – ja nain keskustelukulttuuri puuttuu. Ehka.. 

    Anteeksi puuttuu aat ja oot. 

    x / Daniéla

    1. Totta, tuo taiteilijuuden käsite ei mitenkään ole helppo määritellä! En itsekään osaisi heti määritellä, missä menee taiteen ja viihteen raja, ja voiko se muuttua. Vaikeaa!

      Tuossa olet kyllä varmasti oikeilla jäljillä, että Suomen pieni koko ja ”kaikki-tuntee-kaikki” -vaikutus varmasti heijastuu myös keskusteluun. Joko ollaan samassa hyväveli-verkostossa tai sitten ei uskalleta sanoa mitään, ettei se heijastu esimerkiksi uraan. Pelottavaa.

  2. Laura Lindstedtin puheesta herännyt keskustelu on kyllä tosiaan saanut aika absurdeja ja huolestuttavia piirteitä. Taiteilijoiden kritisointi vallanpitäjien arvostelusta, yritys hiljentää hallituksen agendaa tukemattomia ääniä, etenkin niitä, jotka näkevät ihmiset muunakin kuin osana koneistoa, ovat asioita, joita en ikimaailmassa olisi vuosi sitten odottanut näkeväni täällä sivistyneessä länsimaassa näin nykyaikana. Väkisinkin miettii, miten pitkä matka tästä enää on ihan silkkaan sensuuriin, koska eihän taiteilijoilla nyt (ilmeisesti) pitäisi olla mitään asiaa kommentoida yhteiskunnallisia kysymyksiä. Kauhukuva ehkä, mutta kuten sanoin, vielä viime vuonna tämä sama keskustelu olisi tuntunut täysin absurdilta.

    Mä olen myös huomannut, että ne tyypit, jotka kutsuvat itseään ”nettomaksajiksi” (mikä hirvittävä sana) tuntuvat olevan sitä mieltä, että heidän mielipiteensä taloudesta ovat arvokkaampia kuin joidenkin apurahataiteilijoiden tai -tutkijoiden tai opiskelijoiden tai muiden köyhien. Oli mitään asiantuntemusta tai ei, kunhan maksat tarpeeksi veroja niin kyllä sanasi painaa – koska ilmeisesti yhteiskunta on yritys, josta ostetaan verorahoilla osakkeita.

    Rantti päättyy. Kiitos taas kerran hyvästä kirjoituksesta.

    1. Kiitos taas! 🙂 Ja sanopa muuta! Onneksi Suomi on kaukana totalitaarisesta valtiosta, mutta julkisen keskustelun konsensushakuisuus tuntuu välillä johtavan siihen, että kritisoida ei voi. Etenkään, jos nauttii joitakin yhteiskunnan etuja, sillä herranjestas, silloinhan pitäisi olla nöyrästi hiljaa ja kiitollinen. Rakentavakin kritiikki nähdään riidan haastamisena tai yhteiskuntarauhan häiritsemisenä, jos vähän kärjistän.

      Suomessa kriittisen keskustelun perinne on muutenkin aika olematonta, jos verrataan vaikka Ranskaan, jossa kritiikkien kirjoittaminen on olennainen osa jo koulunkäyntiäkin. En tiedä johtuuko se suomalaisesta hyvinvointivaltioajattelusta, jossa, kuten sanoit, oikeus puhua ostetaan tekemällä töitä ja maksamalla veroja. Ja silloinkaan ei oikeastaan kuuluisi kritisoida, koska mehän saadaan valtiolta niin paljon. Mikä toki on totta, mutta tappaa rakentavan keskustelun yhteisistä päätöksistä ja tekee keskustelusta epädemokraattista.

      Tuollainen Oy Suomi Ab -ajattelu saisi kyllä painua sinne mistä tulikin….

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *