Tyhjät huoneet
Matkasimme Satakuntaan tyhjilleen jääneeseen sukutaloon. Omilleen jääneet paikat saavat aina vähän surulliseksi, etenkin kun niihin liittyy oman suvun historiaa. Tuossa huoneessa mummi syntyi, tässä huoneessa nukuin lapsena. Kaapissa on edelleen isoisoäidin vaatteita. Joskus kuvittelen, että tuhansien vuosien päästä arkeologit kaivavat maasta reen jalaksen tai vanhan sirpin ja pohtivat, mitä sillä aikoinaan tehtiin.
Tällaisissa paikoissa aika tuntuu samaan aikaan pysähtyneen (pöydältä löytyy vanhoja lehtiä ja lipaston laatikosta 1980-luvulle päivätty kirje) ja toisaalta vähitellen lahoavista nurkista näkee, miten nopeasti aika kuluu. Luonto ottaa vallan ja vähitellen kaikki hajoaa. Sen vaikutuksen näkeminen hämmästyttää: se tapahtuu niin nopeasti! Navetan katto on jo aikoja sitten romahtanut, mutta 1970-luvulla siellä vielä lypsettiin. Kun olin lapsi, vietimme vielä aikaa talossa kesäisin.
Tyhilleen jääneitä taloja on Suomi täynnä: kymmeniä, ellei satoja tuhansia. Samalla kylänraitilla oli pari muutakin taloa, joissa ei ruohikosta puskevista maitohorsmista ja rapistuneista kulmista päätellen ole kukaan asunut vähään aikaan. Kirkonkylältä lähtee ensin Alko, sitten muutkin palvelut. Joka kerta pohdin, miltä siellä näyttää 20 vuoden kuluttua: onko hylättyjä taloja enemmänkin, vai vieläkö täällä on töitä? Edes kesäasukkaita? Helsingistä käsin aina kovaan ääneen kannatan rakennemuutosta ja ihmisten siirtymistä kaupunkeihin. Kun maalle matkustaa, ei se olekaan enää niin helppoa. Maaseudulla ei ole enää ihmisiä pitämässä pystyssä vanhoja taloja. Ne lahoavat pystyyn, rakennemuutoksen muistomerkit.
Aina kun näen aution paikan, pohdin, kuka siellä on joskus asunut ja miksi se on jäänyt tyhjilleen. Aina kaikki ei mene niin kuin haluaisi: joskus talonpitäjällä ei ole perillisiä tai joskus perinnöstä riidellään. Kaupunkiin haluava ei saakaan taloaan myydyksi. Kaikilla ei olekaan aikaa tai rahaa talon ylläpitämiseen. Ehkä joskus vuosien saatossa unohtuu, että talo on koskaan edes ollut olemassa. Jokaisen paikan tarina on erilainen.
Tulevaisuudessa entistä useamman talon ikkunalasien takaa paljastuu vain tyhjyys.