Tyhjät huoneet

Matkasimme Satakuntaan tyhjilleen jääneeseen sukutaloon. Omilleen jääneet paikat saavat aina vähän surulliseksi, etenkin kun niihin liittyy oman suvun historiaa. Tuossa huoneessa mummi syntyi, tässä huoneessa nukuin lapsena. Kaapissa on edelleen isoisoäidin vaatteita. Joskus kuvittelen, että tuhansien vuosien päästä arkeologit kaivavat maasta reen jalaksen tai vanhan sirpin ja pohtivat, mitä sillä aikoinaan tehtiin.

Tällaisissa paikoissa aika tuntuu samaan aikaan pysähtyneen (pöydältä löytyy vanhoja lehtiä ja lipaston laatikosta 1980-luvulle päivätty kirje) ja toisaalta vähitellen lahoavista nurkista näkee, miten nopeasti aika kuluu. Luonto ottaa vallan ja vähitellen kaikki hajoaa. Sen vaikutuksen näkeminen hämmästyttää: se tapahtuu niin nopeasti! Navetan katto on jo aikoja sitten romahtanut, mutta 1970-luvulla siellä vielä lypsettiin. Kun olin lapsi, vietimme vielä aikaa talossa kesäisin. 

Image (2).jpg

Tyhilleen jääneitä taloja on Suomi täynnä: kymmeniä, ellei satoja tuhansia. Samalla kylänraitilla oli pari muutakin taloa, joissa ei ruohikosta puskevista maitohorsmista ja rapistuneista kulmista päätellen ole kukaan asunut vähään aikaan. Kirkonkylältä lähtee ensin Alko, sitten muutkin palvelut. Joka kerta pohdin, miltä siellä näyttää 20 vuoden kuluttua: onko hylättyjä taloja enemmänkin, vai vieläkö täällä on töitä? Edes kesäasukkaita? Helsingistä käsin aina kovaan ääneen kannatan rakennemuutosta ja ihmisten siirtymistä kaupunkeihin. Kun maalle matkustaa, ei se olekaan enää niin helppoa. Maaseudulla ei ole enää ihmisiä pitämässä pystyssä vanhoja taloja. Ne lahoavat pystyyn, rakennemuutoksen muistomerkit.

Aina kun näen aution paikan, pohdin, kuka siellä on joskus asunut ja miksi se on jäänyt tyhjilleen. Aina kaikki ei mene niin kuin haluaisi: joskus talonpitäjällä ei ole perillisiä tai joskus perinnöstä riidellään. Kaupunkiin haluava ei saakaan taloaan myydyksi. Kaikilla ei olekaan aikaa tai rahaa talon ylläpitämiseen. Ehkä joskus vuosien saatossa unohtuu, että talo on koskaan edes ollut olemassa. Jokaisen paikan tarina on erilainen.

Tulevaisuudessa entistä useamman talon ikkunalasien takaa paljastuu vain tyhjyys.

Kommentit (2)
  1. Voi, allekirjoitan joka sanan. Oma talo maalla seisoo tyhjillään, monien muiden joukossa. Erona ehkä on se, että meidän talo on remontoitu ns. nykyaikaan sopivaksi, mutta niiden muiden talojen ikkunankarmit ovat lahonneet ja katon maali kulunut aikaa sitten vaihtuvien vuodenaikojen myötä pois.

    Muutaman vuoden maalla asuminen teki minulle valtavan hyvää: näen nykyisin Suomen kaupungistumisen ja kaupunkien ja maaseudun väliset erot aivan uudessa valossa. Ei ole kyse vain siitä, mistä ne työpaikat löytyvät, vaan myös perinteiden kuolemisesta, vanhoista, katoavista tavoista elää, elämänrytmin totaalisesta muutoksesta. Ei niin, että näitä asioita pitäisi arvottaa säilytettäviin ja hylättyihin, parempiin tai huonompiin, mutta katoavan maaseudun menneisyys kertoo paljon meistä, kulttuuristamme ja suomalaisuudesta. Niillä on arvoa. En missään nimessä kannata minkäänlaista pakkohajauttamista; sen sijaan toivoisin, että maaseudulla keksittäisiin pyörä uudestaan, että elinvoimaa ja työtä löytyisi jostain täysin uudesta asiasta. (Tiedä häntä, mutta ehkä biomassaan liittyvät 3D-innovaatiot voisivat mahdollistaa maaseudun elävöittämisen täysin uudella tavalla.)

    1. Se on kyllä hurjaa, miten nopeasti se muutos on tapahtunut! Varmasti se alkoi jo aikaisemmin, mutta jo omasta lapsuudesta on moni paikka autioitunut. Eikä siitä nyt ole kuin 15 vuotta.

      Osasit kyllä tosi hyvin sanoa sen, mitä itsekin olen viime aikoina ymmärtänyt! Olen paljasjalkainen helsinkiläinen, eli kovin paljon kaupunkilaisempi ei Suomessa varmaan voi olla, joten kosketus maaseutuun on aina ollut aika ohut. Nämäkin asiat helposti vaan unohtuu, jos jää vaan Helsinkiin pyörimään! Joskus harmittelen, ettei koskaan lapsena asunut maalla – voisi olla vähän enemmän perspektiiviä asioihin 🙂

      En itsekään ole pakkohajauttamisen tai -asuttamisen kannalla, mutta olen kyllä samoilla linjoilla! Ei kaikkien tarvitse tai pidä muuttaa Helsinkiin, toivottavasti maalla asuminen on mahdollista tulevaisuudessakin, edes joillekin. Maaseudun autioitumisen myötä menetetään kyllä paljon sellaista, mitä ei ehkä tule edes ajatelleeksi.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *