Unisex-muoti tulee, oletko valmis?

Keväällä 2018 ketjuvaatekaupoissa tapahtui kummia: espanjalainen vaatemerkki Mango toi kauppoihin sukupuolineutraalin lastenvaatemalliston.

Suomalaiset lastenvaatemerkit ovat jo aikoja sitten tuoneet markkinoille sukupuolettomia vaatemallistoja; mitä muuta voisikaan odottaa tasaraitapaitojen luvatussa maassa! Maailmassa, jossa ainakin vielä äsken kirjoitettiin leluteollisuuden voimistuneesta sukupuolittamisesta, kansainväliseltä ketjumerkiltä tämä tuntui radikaalilta vedolta – mutta toisaalta, tarkemmin ajateltuna mikään ei voisi olla enempää ajan hermoilla.

Nimetön 1.jpg

Unisex-pukeutumisen muutaman vuoden kestänyt tuleminen ei sinänsä ole mitään uutta; sukupuoleton pukeutuminen oli viimeksi huudossa esimerkiksi 60- ja 70-luvuilla. Nykypäivän muoti on paljon velkaa 1990-luvun grungelle, jonka ykkösidoli Kurt Cobain pukeutui mekkoihin.

Tykkään itse pukeutua yhtenä päivänä vaaleanpunaiseen mekkoon ja seuraavana pukuun ja maihareihin – pelkkään sukupuoleen perustuva pukeutuminen tuntuu tunkkaiselta ajatukselta, eikä Suomessa varsin demokraattista pukeutumista pidetä kummallisena. Sen sijaan ranskalaisissa bileissä telttamainen mekkoni herätti lähinnä huvitusta. Pfft!

33889423_2271335626210688_8642178204821356544_n.jpg

Yleisesti ottaen unisex-pukeutuminen taitaa silti olla sallitumpaa naisille kuin miehille; jos miehet vielä 70-luvulla saattoivat pukeutua pooloon, nykypäivän formaali työympäristö sallii tasan puvun ja kravatin. Myös unisex-pukeutumista leimaa maskuliinisuuden estetiikka; sukupuolettomiksi vaatteiksi mielletään usein juuri miesten muodista lainaavat kauluspaidat, poikaystäväfarkut ja järkevät maiharit. 

Länsimaisen muodin ympäröimässä kulttuurissa on kuitenkin hyvä muistaa, että monissa maissa ympäri maailman miehet ovat pukeutuneet ja pukeutuvat yhä tunikoihin, mekkomaisiin paitoihin tai hameisiin. Ihmiskunnan historiaan suhteutettuna ei ole kauaakaan siitä, kun aatelismiehet pukeutuivat korkokenkiin.

BonneSuits2.png

Tietysti sukupuolineutraali pukeutuminen voi olla taas vain yksi kulutuskeskeisen ja individualistisen feminismin ilmentymä, jossa uudelleen markkinoimalla meidät saadaan taas ostamaan lisää… Mutta en voi olla harmissani normien löystymisestä!

Mitä mieltä: olisiko maailma vähitellen valmis pukeutumisvallankumoukselle?

Kuvissa esiintyvät vaatteet ovat amsterdamilaisen Bonne Suits -merkin, joka valmistaa työhaalareita muistuttavia pukuja koissa XXS-XXL. Tukevasta puuvillakankaasta Euroopassa valmistetut puvut sopivat sekä naisille että miehille – testattu on!

Kommentit (6)
  1. Kiinnostava tyylisuunta varmaan joillekin, mutta itse toivoisin päinvastoin yhä enemmän myös kurvikkaille naisille leikkaukseltaan sopivia entistä naisellisempia vaatteita. Normaalikokoisena mutta sananmukaisesti muodokkaana naisena on jo nyt vaikeaa löytää sopivia vaatteita kun niin monet vaateketjujen ”naistenvaatteet” tuntuu olevan suunniteltu androgyynisille tikkuvartaloille. Vähän rasittavaa joutua aina uusia vaatteita ostaessa ompelukoneen äärelle ottamaan vyötäröltä sisään. Mistä löytäisi vaatteita jotka olis muutakin kuin suoraan leikattuja?

    1. Et oo ensimmäinen, jonka kuulen mainitsevan tästä! Tuskailen joskus itekin kaupoilla tikun mallisille ihmisille suunniteltujen vaatteiden kanssa. Apuun ovat tulleet erilaiset kietaisu- ja vyöasiat, joilla vaatteita saa säädettyä vähän paremmin istuviksi.

      Mutta pointtina se, että toivottavasti kaupoissa on tulevaisuudessa saatavilla eri muotoisille, -kokoisille ja erilaisista väreistä tykkääville enemmän vaihtoehtoja, sukupuoleen katsomatta! 🙂

  2. Haluaisin vain, että miehillekin tuotaisiin enemmän hauskoja värejä ja kuoseja. Usein tuntuu että värivaihtoehdot ovat tasan harmaa, tummansininen ja musta, ehkä beige. Lisää keltaista! Ja kirkkaanvihreää! Ja vaaleanviolettia!

    1. No sanopa muuta! Etenkin miehille on aina vaan tarjolla niitä iänikuisia beigejä ja tummansinisiä.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *