Viihdytä mua

Viikonloppu vierähti Flow-festivaalilla, jossa saatiin nauttia vielä viimeisistä kesäisistä auringoista, hyvästä musiikista ja Suvilahdesta. Mutta ei onnistunutta festaria ilman muutamaa kohukeikkaa, joista varmasti eniten yleisöä (tai ainakin Maikkarin toimittajaa) kohahdutti Morrisseyn lauantai-iltainen esiintyminen.

Morrisseyn musiikin suurena ystävänä ja artistin jo aikaisemmin nähneenä tiesin, mitä odottaa. Kaikki varmasti eivät, vaikka Morrissey onkin tunnettu provosoivista kommenteistaan ja eläinaktivismistaan. Tärkeämpää kuin Morrisseyn persoonan ruotiminen on kuitenkin mielestäni pureutua siihen, mitä tehtävää varten konsertteja, musiikkia tai taidetta on. Keikan jälkeen kävimme keskustelua siitä, onko keikkojen tarkoitus ennen kaikkea viihdyttää. Silläkin uhalla, että olen ilonpilaaja, vastaan ei.

Kuva täältä.

Ei sillä, että taiteen tai musiikin olisi tarkoitus etupäässä ottaa kantaa vaikkapa poliittisiin kysymyksiin. Viihdearvo ei missään nimessä ole arvoton tai tarpeeton asia. Taide on kuitenkin erinomainen tapa herättämään keskustelua. Sen, jos jotain, Morrissey tietää vallan hyvin.

Parhaat keikat herättävät tunteita ja ajatuksia, olivat ne sitten universaalia yhteenkuuluvuuden tunnetta, rakkautta, iloa tai vihaa. Ja mielestäni skumpanhumuisessa mukavuudenhalussa on hyvä, että joku joskus ravistelee. Ärsyttää, ällöttää, raivostuttaakin, mutta samaan aikaan saa myös pohtimaan omaa käyttäytymistään.

Kun yhä useampi meistä haluaa vetäytyä uutispimentoon tai hyvän olon kuplaan, jossa ikävät asiat on helpompi sysätä syrjään kuin tarttua toimeen, pieni ärsyttäminen on joskus tarpeen. Ja rehellisyyden nimissä: jos syö lihaa, on myös oltava valmis katsomaan sen tuotantoa silmästä silmään. Silti, kun puhutaan eläinten oikeuksista, monen ärsytyskynnys ylittyy. On hippejä, hihhuleita ja kettutyttöjä. Asiallisetkin kommentit ohitetaan argumenteilla, joissa vedotaan ihmisten luonnolliseen lihansyöntiin tai kuitataan ”höhhöh öhhöh kyllä kunnon ihminen syö kassleria” -huumorilla. Ehkä siksi, että niin moni meistä syö lihaa, mutta kukaan meistä ei halua olla tieten tahtoen kusipää. Siksi esimerkiksi Animalian mainoskampanjat ovat ärsyttäneet monia: ne tuovat eläintuotannon ikävät puolet siihen, silmien alle. En minä pyytänyt nähdä tätä, joku ehkä sanoo. Et niin, ja juuri siksi sinun on hyvä nähdä se. Sillä muuten niin monella meistä on taipumus unohtaa.

En ole itse vegaani, mutta omaa suhdettaan eläintuotantoon on hyvä pohtia. Vaikka kaikkia eläimiä ei, onneksi, pidetä karmeissa oloissa, joskus tarvitaan herätystä tehotuotannon ongelmiin. Sen lauantain keikka toden totta tarjosi, ja mielestäni se on vähintään yhtä arvokasta kuin viihtyminen. 

Viihdyttäminen ja kantaa ottaminen eivät ole toisensa poissulkevia tekijöitä, tietenkään. Haluan itsekin yrittää olla, ja elää, kuten saarnaan: pohtia maailman menoa, mutta antaa tilaa ja aikaa myös ihan muille jutuille, kuten pöljille elokuville, huumorimusiikille tai roskaruualle. Joskus poliittiset lasit on hyvä jättää kotiin ja antaa itselleen lupa viihtyä. Parhaimmillaan voimakas sanoma voi kuitenkin iskeä takavasemmalta, juuri silloin, kun sitä ei osaa odottaa. Ja joskus se tapahtuu festarikeikalla, lauantai-iltana, skumppapöhnässä.