Voimattomuudesta

Tänään aamulla se iski, totaalinen lamaantuneisuuden tunne maailman tilasta. Peruspositiivisena ihmisenä katson tulevaisuuteen luottaen, vaikka murehdinkin läheisten mielestä liikaa. Yleensä haluan kuitenkin nähdä asioissa hyviä puolia. Hymyillä enemmän kuin kurtistaa kulmia. Kuunnella ja ymmärtää muita ihmisiä. Kyseenalaistaa ja tulla kyseenalaistetuksi, mutta en vaipua epätoivoon. Tänä aamuna weltschmertz kuitenkin iski niin että mieleni teki lähinnä koteloitua peiton sisään syömään pullaa. Pahoittelen siis mahdollisia kärjistyksiä, nyt ketuttaa.

Sillä tuntuu niin pahalta asua maassa, jossa kaikkien yhteistä tulevaisuutta rapautetaan, koska halutaan pelata omaan pussiin. Suomalaisesta ylpeydenaiheesta, opetuksesta, leikataan yli 500 miljoonaa samaan aikaan, kun Talvivaaraa on tuettu samalla rahamäärällä. Kehitysapurahoituksesta leikataan, kun samanaikaiseti alennetaan autoveroja (!!!!) 200 miljoonalla. Sata miljoonaa menee Keskustan lempilapsen, maatalouden, tukemiseen. Eikö meillä tässä tilanteessa olisi ihan oikeasti parempaa tekemistä kuin rakentaa miljoonilla uusia navettoja? 

Samaan aikaan on pakko säästää. Hallitus voisi kuitenkin reilusti sanoa, että nyt leikataan suomalaisten tulevaisuudesta autoilun ja suuryritysten taskuihin, eikä jeesustella ”kärkihankkeilla”. Tutkimustieto osoittaa, että syrjäytymisen siemenet kylvetään jo päiväkodissa. Tähän hallitus vastaa leikkaamalla varhaisopetuksesta. 

Nettikeskustelujen lukeminen lähinnä itkettää. Turhauttaa. Oli puhe sitten rasismista, pakolaisista, leikkauksista, koulutuksesta, naisten oikeuksista, tyttöjen ja poikien ja kaikkien siltä väliltä oikeudesta olla ja kasvaa juuri sellaisia lapsia kuin haluavat, ihmisten rajoittuneisuus tyrmistyttää. 

Samaan aikaan tunnen itseni kamalan tekopyhäksi, kun kirjoitan tätä. Minulla on kaikkea, mitä voisin tarvita. En tule putoamaan tyhjän päälle, luultavasti koskaan, sillä turvaverkkoni kantaa. Siksi minulla ja muilla meistä, jotka ovat saaneet roppakaupalla onnea, on velvollisuus tehdä jotain. Olen vain niin vihainen, että se lamaannuttaa. Koen itseni kamalan voimattomaksi. Haluaisin tehdä asioille jotain, mutta mitä muuta voin tehdä kuin äänestää vaaliuurnilla oikeaa ihmistä? Osoittaa mieltäni hyvien asioiden puolesta? Lahjoittaa rahaa hyvään tarkoitukseen? Riittääkö se yhtään mihinkään? 

Mitä muuta voin tehdä, kuin olla arjessa ihmisiksi?

Kommentit (8)
  1. humpuukiheikki
    10.9.2015, 07:05

    Kuulun samaan onnekkaaseen porukkaan kuin sinäkin. Minulla on taloudellisesti kaikki hyvin nyt, sekä todennäköisesti koko tulevaisuuteni. Laitettakoon nyt kuitenkin kommentoijan maailmankuva heti tiskiin, niin ei tarvitse ihmetellä. Olen pikkurikas ja todella vasemmalla.

    En näe, että ainakaan rahan lahjoittaminen hyvään tarkoitukseen on kestävä ratkaisu. Minun unelmayhteiskuntani pitää huolta heikko-osaisimmista. Tarkoitan, että on hienoa jos ihmiset lahjoittavat omistaan hyvien asioiden eteen, mutta en halua amerikkalaistyyppistä hyväntekeväisyysyhteiskuntaa tuoda tänne, jossa kaikkia söpöjä ja mediaseksikkäitä kohteita tuetaan, mutta haluaako kukaan lahjoittaa rahaa naapuriin rakennettavalle päihdekuntoutuskeskukselle tai vastaavalle. Lastensairaalat ynnä muut kohteet kyllä saisivat rahaa, eikä siinä siis tietenkään mitään pahaa ole, mutta mielestäni on yhteiskunnan tehtävä hoitaa sellaiset asiat kuntoon. Maksaisin mielelläni vielä nykyistä enemmän veroja, jotta niitä voitaisiin näihin hyviin hankkeisiin käyttää. Ansiotuloverokevennykset ovat perseestä, jos samaan aikaan jäädytetään indeksit opintotuesta, eläkkeistä yms. Kaikkein heikko-osaisimmilta leikataan, joten en minä mitään kevennyksiä halua. Vaikka nyt työssäkäyviäkin lyödään kovaa ja onhan köyhyysrajalla eläviä työssäkäyviäkin, mutta tarkoitan veronkevennyksiä keskituloisilta.

    Pahoittelut epäselvästä viestistä. Nopeasti yritin jotain ajatuksia kommentoida ennen kuin on riennettävä töihin.

    Pysytään positiivisina kuitenkin eikä passivoiduta!

    1. Kiitos kommentista! Olen ehdottomasti kanssasi samoilla linjoilla. Yritän itsekin nyt pienessä kiireessä jäsentää jotain järkevää:D

      Hyväntekeväisyysyhteiskuntaa en missään nimessä itsekään kannata. Se johtaa juuri siihen, että solidaarisuutta riittää lähinnä kivoille ja söpöille. Mäkin maksaisin veroja enemmänkin – ja itse asiassa niin kai tekis suurin osa ihmisistä Suomessa, ainakin jossain survey-tutkimuksessa oli tällaista havaittu. Ongelma vaan on, että nyt leikataan juuri niiltä, joille tän yhteiskunnan pitäisi antaa. Joskus sitä miettii, ketä varten tämä valtio oikein on. 

      Joku lastensairaala on juuri sellainen juttu, joka pitäisi maksaa verorahoista. Samoin suurin osa järjestöistä toimii verorahoilla. Onneksi. Esim kehitysapuun voi ja pitääkin silti mielestäni lahjoittaa. Ja kun ei ihmisiä voi pakottaakaan äänestämään sellaisia ihmisiä, jotka pitävät järjestelmää säilyttämisen arvoisena, niin lompakollaan voi ehkä vähän yrittää tasoittaa kolhuja?

  2. Maailmantuska. Sitä tämä on. Lamaannuttavaa maailmantuskaa. Teen töitä psykiatrialla huonosti voivien nuorten ja perheiden parissa. Päätöksenteon johdosta kutsumuksestani ei jatkossa saa edes kohtuullista korvausta. Yli 2500€ palkanmenetys vuodessa lomista puhumattakaan ei ainakaan työhyvinvointia paranna. Ugh.

    1. Huh, tuo tämänpäiväinen työehtosopimusjupakka ei kyllä ainakaan parantanut tilannetta. Hirvittää, miten taas leikataan niiltä, jotka monella tapaa pitävät tätä yhteiskuntaa pyörimässä, ovat kaikkein vähiten syyllisiä nykyiseen taloustilanteeseen ja joilla kaikken vähiten olisi varaa palkkaansa alentaa. Todella paljon voimia sinne!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *