Heippa taas!

Ajattelin nyt tehdä postauksen raskausajastani, kaikkia tämä ei välttämättä kiinnosta, mutta kuuluu olennaisesti kuitenkin omaan tämän hetkiseen elämäntilanteeseeni. 

Aloitetaan vaikka kertomalla, että tämä vauva oli täysin suunniteltu, haluttu ja rakastettu heti alusta alkaen. Minulta poistettiin ehkäisykapseli marraskuun viimeisenä päivänä 2017. Positiivisen raskaustestin tein 6.4, enkä millään voinut uskoa sitä todeksi, joten se ei todellakaan jäänyt vain yhteen testiin. Testasin päivittäin varmaan muistaakseni noin viikon ajan ja joka kerta mietin, ettei tämä vaan voi olla totta. Jännästi toimii ihmisen mieli. 

Soitin neuvolaan ja varasin ensimmäisen neuvola-ajan huhtikuun lopulle. Varattiin myös aika yksityiselle varhaisultraan, se käynti oli kyllä ihan yhtä tyhjän kanssa, maksettiin siitä 150€, eikä tultu kyllä yhtään viisaammiksi asian suhteen. Kätilö oli todella tökerön oloinen, eikä osannut sanoa juuta eikä jaata koko raskaudesta. Onneksi jo seuraavalla viikolla oli neuvola ja pääsin puhumaan tästä asiasta jonkun kanssa, neuvolatätini oli (ja on edelleen) aivan ihana, hän varasi meille ajan neuvolalääkärille 17.5, jotta saisimme mielenrauhan asian kanssa. 

Alkuraskaus sujui todella hyvin, hieman huonoa oloa oli kyllä, mutta ei oksentelua. Olin väsynyt, enkä saanut aikaiseksi oikein mitään. Onneksi J oli ihana ja hoiti asioita mun puolesta, kun vaan nukuin sohvalla. Vihdoin ja viimein koitti varhaisultran aika, neuvolalääkäri ultrasi ja hienosti löytyi heti meidän pienen Papun syke. Tuossa alhaalla ensimmäinen kuva, joka meillä hänestä on.

Saimme varattua ajan kesäkuun alkuun niskaturvotusultraan, joka oli onneksemme jo hieman ennen kahdeksaa aamulla. Ei tarvinnut siis jännittää koko päivää. Niskaturvotusultraa ennen mulla oli paniikki, olin aivan varma, että saadaan todella huonoja uutisia, en edes tiedä mistä se johtui. Kätilö oli todella mukava, hän ymmärsi mun jännityksen ja aloimmekin heti ultrata, sovittiin että jutellaan enemmän vasta ultran jälkeen. Heti kun ultrausanturi osui mun vatsalle, näkyi pieni Papu, hänen syke ja potkivat jalat. Olin aivan myyty, samalla myös paniikki kasvoi, miten voisin ikinä kuunnella rauhallisesti jos joku olisikin pielessä. Paniikkiin ei kuitenkaan ollut syytä, Papulla oli kaikki erittäin hienosti, riskiarvot jäivät reilusti alle. Niskaturvotusultrassa varmistui raskausviikoiksi 12+2 ja laskettu aika 18.12.2018, tästä alkoi siis piinaava odotus jouluun. Alapuolella kuva meidän täydellisestä pienestä ihmeestä.

Niskaturvotusultran jälkeen julkistimme raskauden yleisesti kaikille ja aloimme seuraavaksi jännittää rakenneultraa ja olisiko kaikki todella hyvin. Raskaus jatkui rauhallisesti ja seesteisesti, pienet pahoinvoinnit helpottivat, sokerirasituksessa kaikki oli oikein hyvin ja neuvolassa todettiin, ettei huolta ole. Ensimmäiset selkeästi tunnistettavat liikkeet tunsin raskausviikoilla 19+6, se oli maailman hienoin tunne ikinä. 

Rakenneultraan saimme ajan 9.8. iltapäivälle, jolloin raskausviikkoja oli 21+2. Piinaavat tunnit aamusta odottelua, toivoin vain sydämeni pohjasta kaiken olevan hyvin. Saimme vahvan tyttölupauksen, J oli ihan varma alusta asti että vauva on poika, kun taas mun äiti sanoi heti, että on varmasti tyttö. Mä olin myös nähnyt unta hieman ennen rakenneultraa pienestä tyttövauvasta. Pääasiassa rakenneultrassa oli kaikki hyvin, kätilö ei vain saanut kunnon kuvaa sydämen jokaisesta neljästä lokerosta ja vatsalaukusta. Varattiin siis aika vielä lääkärille tasan kahden viikon päähän, jotta saisimme varmistuksen, että kaikki on hyvin. Kontrolliultrassa todettiin onneksi kaiken olevan kunnossa.  Alla kuva meidän pienestä prinsessasta.

Tähän päivään saakka raskaus on sujunut hyvin, joka päivä tuntuu pienen liikkeitä, enkä malttaisi enää odottaa, että saan hänet vihdoin syliin. Tänään raskausviikot ovat 39+2, ensi viikon maanantaina on neuvola ja ensi viikon torstaina (tasan viikon päästä) aika synnytystapa-arvioon Kanta-Hämeen Keskussairaalalle, katsotaan siis silloin miten käy. Ensi viikolla siis meillä on jo laskettu aika, toisaalta en voi uskoa kuinka nopeasti aika on mennyt, kun taas toisaalta, tuntuu että siitä positiivisesta raskaustestistä on ikuisuus jo. 

Mulle saa esittää kysymyksiä tästä raskaudesta, tuntui että osa jäi kertomatta, kun kirjoittaa viimeisen kahdeksan kuukauden kuulumisia kerralla. 

-Mona