Sinun ulkonäkösi ei ole sinun
eli mitä eroa on Sports Illustratedin kannella ja tohtorinpapereilla.
Päivän kuuma aihe laittoi mietteliääksi: Onnenpäivä otti tapetille maailman hehkutetuimman uimapukulehdykän, tuoreen Sports Illustratedin. Upeita naisia vähissä vaatteissa sivukaupalla laadukkaissa kuvissa: kurvikkaita vailla appelsiini-ihoa tai selkäläskejä. Asiasta kihosi tiukka keskustelu kommettiosiossa: onko uikkarinumero ylipäätään ok, johtuuko meidän naisväen harjoittama paheksunta kateudesta vai mistä. Jonkun mielestä havittelu SI:n kanteen on tavoite siinä missä muutkin haaveet elämässä. Sekin voi olla eteenpäinpääsemistä. Siitä voi tulla ura.
Varmasti meistä perus-perunasäkkivartaloisista alimittaisista peikoista moni tuntee kateutta katsellessaan sellaisia kuvia. Näytetäänhän siinä jotakin sellaista minkä tiedämme olevan arvostettua ja sattumalta meidän ulottumattomissa. Jotenkin kuitenkin tässä iässä siitä on jo päässyt yli. On kenties ehkä ollut joskus 15-vuotta sitten itse melkoinen kinkku sekä vaatteet päällä että ilman ja todennut, ettei siitä ole oikeastaan itselle paljoakaan iloa. Nuoren naisen ruumiin tehtävä näyttäisi tässä maailmassa olevan tuottaa iloa ja nautintoa kaikille muille paitsi itselleen.
Länsimainen märkä uni on bikinimalli jolla on ehkä kenties vielä ylempi korkeakoulututkinto. Totta munassa, miksipä ei! Tällainen edustaa optimaalisinta lisääntymismateriaalia (ihminen on kuitenkin aika lähellä puuta josta viikko sitten laskeutui), täydellinen kaikilla tasoilla, kuka nyt ei sellaista haluaisi!
Siinä se ongelma onkin. Naisen arvo mitataan pantavuusasteikolla.
Ei ole mitään pahaa siinä että haluaa pärjätä, saada meriittejä, todisteita siitä että on tässä muutakin tehty kuin syljeskelty kattoon, ovat ne todisteet sitten tutkintotodistuksia, paikka lehden kannessa tai urheiluharrastuksessa loistaminen. Jotkut asiat ovat kuitenkin vaikutukseltaan haasteellisia. Uskon että jokainen kuva muuttaa maailmaa. Ei välttämättä radikaalisti tyyliin Auschwitzin selvinneistä jonossa piikkilanka-aidan takana poispääsyä odottaen. Kuitenkin jokainen kuva mediassa tulee havaituksi ja ihminen rakentaa näistä kuvista käsityksen maailmasta, sen visuaalisesta kentästä jossa liikutaan: normeista. Jos näkee kuvia naisista vain tietyn kokoisina, mallisina, tietyissä tehtävissä, se vaikuttaa omaan käsitykseen myös itsestä suhteessa maailmaan. Tässä on lehdistöllä, televisiolla ja vaikka nyt elokuvilla melkoinen vaikutus ja vastuu. Koska median suurin vastuu kohdentuu kuitenkin osakkeenomistajien salkkuihin, on tilanne kinkkinen. Seksi myy. Nätit tytöt myy. Naiset ovat kuluttajina valtava ryhmä ostovoimansa kanssa. Kun pidetään nainen vähän varpaillaan, epävarmana omasta asemastaan maailmassa, hänelle saadaan myytyä mitä vain. Vai mitä sanotte ryppyvoide/kauneusleikkaus/kosmetiikka/muotiteollisuudesta, tekeekö kama ja palvelut kauppansa naisille jotka ovat tyytyväisiä itseensä sellaisina kuin ovat, maantienharmaat hiukset hulmuten ilman ripsiväriä ilman merkkivaatteita, -laukkua, -hajuvettä jne?
Mikähän mun ajatus oli? Paha olo katsellessa SI:n kaltaisia lehdyköitä on aivan oikeutettua. Se kohtelee naisia esineinä. Jatkaa perinnettä, jossa nainen saa näkyä (tietynlaisena) muttei kuulua. Naisen tehtävä on olla haluttu. Kuka ne normit määrittää? Itse asiassa luulen että miehet ovat tyytyväisiä about kaikennäköisiin naisiin, tämä ongelma on jossain vähän syvemmällä. Nykyinen kauneusihanne on jokin käsittämätön muoti-, viihde- ja nukketeollisuuden sulauma, jolla ei ole hyvinvoinnin kanssa mitään tekemistä.
Eniten minua oksettaa ajatus siitä, että naiset hyväksyvät sen, että he ovat kertakäyttötavaraa: nykyinen kauneusihanne on yhtä kuin nuori, kaunis, timmi (muttei liian timmi), hyväihoinen, runsastukkainen, uurteeton ja kurtuton nukkemainen olento. Ahkerinkin itsensä ylläpitäjä pystyy olemaan sitä ehkä viisi tai kymmenen vuotta. Sitten on turvauduttava veitseen, piikkeihin, ihonalaisiin muovikökköihin ja nekin lykkäävät vääjäämätöntä vain vähän. Parasta ennen -päivämäärä tulee mielestäni aivan liian aikaisin. Kaikkia meitä varmasti nauratti Kaunareiden Hunter Tylon botoxattu naama huikeine huulineen jotka eivät liikkuneet vaikka puhetta tuli suusta, mutta jollain tavalla tämä koskee myös meitä: naisen arvon määritteleminen ulkonäön kautta vaikuttaa myös meidän elämäämme päivä päivältä enemmän. Suomi ei ole vielä pikku-jenkkilä, mutta perässä tullaan.
Eikö olekin täysin nyrjähtänyttä, että luonnollisuus, ilman ehostusta tai muotivaatteita julkisilla paikoilla hilluminen on vähän kuin ettei pitäisi huolta itsestään, lähtee ny kaupungille tollai ruokkoamattomana, ihan kamalaa. Ylipaino niputetaan tähän mukaan, muhkea ei voi olla edustava tai huoliteltu. Tämän päivän suuri kapinallinen ei ole mielenosoituksessa paremman huomisen puolesta marssiva henkilö, vaan nainen joka kuljeskelee ympäriinsä luonnollisena, sellaisena kuin on, värjäämättömin hiuksin, meikittä, täysin nimettömissä säänmukaisissa vaatteissa ja jos haluaa oikein ärsyttää ihmisiä, niin olla pyytelemättä anteeksi suurta takapuoltaan. Oma olemus on julistus: en piittaa teidän säännöistänne ja sehän nyt ei käy laatuun. Ei se maailma sillai toimi että itse keksitään säännöt.
Siis minkä puolesta sä nyt meuhkaat? Vähäpukeiset naiset pois lehdistä vai läskitkin esiin? Miten ne tohtorinpaperit tähän liittyy?
En edes tiedä. Haluaisin, että meidät nähtäisiin oikeasti ihmisinä. Ihmiskehon esittämisessä tietynlaisena on riskinsa. Se että jokin vartalomalli suljetaan pois siitä median tarjoamasta visuaalisesta maailmasta (pyöreät, lihavat, normaalivartaloiset, lyhyet, tavallisennäköiset, vähähiuksiset – näitä näkee enimmäkseen jossain Huutokaupanmetsästäjien kaltaisessa realityohjelmassa tai pilkan kohteena sarjoissa tai leffoissa), se viestii että he ovat jollain lailla vähemmän, ikään kuin heillä ei olisi väliä, koska kauneusihanne nyt vaan ajaa ohi. Ulkonäkö ajaa ohi.
Jos nyt olisin siinä jonossa missä elämän jättipotteja jaetaan ja pitäisi valita bikinimallin vartalo tai tohtorinpaperit niin ei mun tarvitsisi miettiä. Ja kuitenkin suurin jättipotti on terveys, vapaus, perhe ja koti, ja niillä on yllättävän vähän tekemistä ulkonäön kanssa.
Ohessa loppukevennys.
