sometimes dreams come true.

trendimag.jpeg

 

Syyskuun uusi Trendi kädessä tytön on helppo hymyillä. Ja hymy vain levenee entisestään, kun mietin, mitä seuraavat kolme kuukautta tuovat tullessaan.

Olen aina rakastanut Trendiä. Elänyt lehden mukana, kasvanut ja kehittänyt tyyliäni, etsinyt inspiraatiota ja hullutellut. Itkenyt surullisille tarinoille, nauranut hullunkurisille haastatteluille, saanut voimaa ja ohjeita useista parisuhteita ja hyvinvointia käsittelevistä jutuista.

Kaksitoistavuotiaana selasin suurella nautinnolla isosiskon tilaaman Trendin sivuja. Ihastelin kirkkaita pastellivärejä, hassuja asusteita pursuavia tuotepalstoja sekä editoriaaleja, joissa koeteltiin rajoja. Ajattelin, että olisinpa minäkin tuolla jonain päivänä.

Kun aloitin journalismin opinnot pari vuotta sitten, ei minulla ollut epäilystäkään siitä, missä haluaisin suorittaa harjoitteluni.

Minun on pakko päästä Trendiin.

Hämmästelen kaiken kaikkiaan sitä, miten ”kohtalo”, jos sellainen on ylipäätään olemassa, puuttui peliin. Ilman lukioaikaisia, paikalliseen sanomalehteen kirjoitettuja nuorten sivun juttuja en olisi välttämättä keksinyt kiinnostua toimittajan työstä. Ilman lukion jälkeistä välivuotta en olisi välttämättä kuullut Laajasalon opistosta, jonne lähdin lehtitoimittajan opintojen perään. Ilman Laajasaloon lähtemistä en olisi välttämättä hakenut uudelleen Haaga-Heliaan opiskelemaan journalismia.

Sitten tapahtui vielä jotakin, joka vei minut lähemmäs unelmaani: voitin paikan Helsinki Design Schoolin muotitoimittajakurssilta, ja tapasin luennollamme Trendin päätoimittajan Jenni Liedon. Luennon päätyttyä pomppasin penkiltäni ja juoksin päätoimittajan perään kadulle. Halusin osoittaa kiinnostukseni Trendiä kohtaan ja udella harjoittelupaikasta.

Ja tässä sitä nyt ollaan!

Edessäni on kolmen kuukauden harjoittelu Trendin ja Lilyn toimituksessa. Näin ensimmäisenä päivänä koko kehoni on vallannut valtaisa tietoähky, mutta olen sitäkin innokkaampi pääsemään töihin käsiksi. Eniten iloitsen kuitenkin ihanista ja hauskoista työkavereistani, jotka kannustavat eteenpäin.

Elämä on ihmeellistä, eikö? Sometimes dreams come true.

xo Hanna

Psst! Syyskuun numero ilmestyy huomenna. Kohta se jo kolahtaa luukusta!

Muoti Oma elämä Höpsöä Trendit

keep me warm.

COS1.jpg

Jatkuvat vesisateet ja kylmät, tuuliset päivät ovat saaneet minut kaipaamaan pehmeitä asioita. Valuvia neuleita, café latten maitovaahtoa ja villasukkia. Loputtomia tunteja peittojen välissä, jolloin nautitaan vain olemisesta, kiireettömistä sunnuntaiaamuista. Muhkeaa huivia, jonka voin kietoa tiukasti kaulalleni, kun kävelen meren rantaan katsomaan vaaleanpunaiseksi värjäytyvää taivasta.

Tein yhden elämäni parhaimmista päätöksistä ja ostin COSilta kašmir-huivin sekä -pipon. Etenkin huivi löysi tiensä nopeasti myös sisätilakäyttöön: se kun palvelee oivallisesti myös vilttinä, jonka kiedon töissä hartioilleni.

COS2.jpg

Vietän tänään viimeistä päivää kesätyössäni, sillä maanantaina alkaa uusi luku naistenlehden toimituksen pyörteissä. Odotan jo jännityksellä tulevia haasteita ja kokemuksia! Suurimman haasteen taidan tosin kohdata aamuisin vaatekaapillani – minä kun kuulun niihin ihmisiin, joilla on krooninen oh my gosh I don’t have ANYTHING to wear -oireyhtymä.

Onneksi kašmir-huivi, punaiset huulet ja lempikorvikset pelastavat monta vaikeaa aamua. Huivin alla takkuuntuneita hiuksiakin voi väittää rennon french chic -tyylin inspiroimiksi.

Tervetuloa arki, tasaiset työajat ja kiireiset aamut! Otan teidät ilomielin vastaan, valtava teekuppi kädessäni – ja tietysti uusi huivi harteillani.

xo Hanna

// Continuing rains and cold, windy days have made me long for soft things. Flowing knits, the fine milk foam of café latte, woolen socks. Endless hours between the blankets on slow Sunday mornings. A huge scarf I could wrap tightly around my neck when I walk to the sea to watch the sunset. And then I founded the exact softness I’d been longing for – warm cashmere scarf and beanie from COS. Guess who’s not going to feel cold this fall?

Muoti Mieli Ostokset Trendit