Ystäväni ostivat minulle hatun.

Tytöt lähettivät muutama viikko sitten kuvan, jossa he poseerasivat kaupan kokovartalopeilin edessä hölmöt lierihatut päässään. ”Eivätkö olekin upeat?” ystäväni kysyivät. EI, totesin painokkaasti. Come on, ette voi olla tosissanne!

Muutaman päivän jälkeen toinen ystävyksistä tuli luokseni ja toi mukanaan valkoisen lierihatun. Nauroin, painoin hatun päähäni ja halasin häntä tiukasti. Nyt meillä kaikilla oli mätsäävät päähineet. Varsinainen hattujengi.

Minulla on kaksi ihanaa, rohkeaa, kaunista ja mahtavaa ystävää, joiden kanssa olen viettänyt kenties elämäni parhainta kreisikesää. Kävellyt kello neljältä Kaivolta kotiin, laulanut (tai pikemminkin huutanut) autossa volyymi täysillä Valdemavenettä, juonut liikaa valkkaria, vaatekriiseillyt kollektiivisesti, nukkunut päikkäreitä kainalokkain, katsonut Sinkkuelämää, siteerannut ihan liian paljon Kumman kaa -sarjaa, puhunut tuntikausia keskellä yötä peiton alla, soittanut usean tunnin maratonpuheluita ja nauranut niin paljon, että vatsaan sattuu.

Elämä ilman ystäviä olisi lähestulkoon mahdotonta. Rakkaus parhainta ystävää kohtaan lähentelee huomattavasti mieheen kohdistuvan rakkauden voimaa. Ja kuitenkaan niitä ei voi millään lailla verrata toisiinsa.

Toisinaan ei edes tarvitse sanoa mitään. Kun jokin huvittaa, naurattaa, itkettää tai satuttaa, parhaat ystävät tietävät, miltä sinusta tuntuu. Tietävät, milloin tilanne vaatii kreiseilyä ja vitsailua, milloin halausta ja hiljaisuutta.

Joskus vitsailemme toisillemme, että ”te ootte mun elämäni rakkaus”. Tosiasiassa lauseessa ei ole mitään vitsikästä. Niin häiriintyneeltä kuin se saattaakin kuulostaa, elämme parisuhteessa toistemme kanssa.

Mahtavia seikkailuja takana, hulluja seikkailuja edessä. Tulevana viikonloppuna laivailemme Tallinnaan tyttöilemään, nauttimaan hyvästä ruoasta ja kesäterasseista.

Asettelemme lierihatut päähämme, punaamme huulemme ja hymyilemme. Watch out gentlemen – here come the ladies!

xo Hanna