huominen on huomenna

image.jpg

Klo 7:42, vain minä ja Hakaniemi. Perjantai-illan juhlijat ovat kadonneet, lähibaarit tyhjenneet ja musiikki kadonnut. Tuntuu ihanalta kävellä hiljaista katua, uppoutua omiin ajatuksiin ja hengittää raikasta ilmaa.

Tämä viikonloppu vierähtää töitä tehdessä. Se ei kuitenkaan juuri nyt haittaa, sillä Helsingin taivas on edelleen pilvisen harmaa. Minne kesä katosi?

Huomenna suuntaan perinteiselle Ikea-reissulle, sillä kaipaan kipeästi muutamaa elämää helpottavaa esinettä arkeeni – esimerkiksi kokovartalopeiliä. Tupareidenkin ajankohta on lyöty lukkoon, juhlien teemana jo lähes kliseeksi muodostunut ”huominen on huomenna”. Pitkät kesäillat ovat juhlimista varten, ja mikä olisikaan parempi syy koota ystäviä yhteen kuin uuden kodin korkkaaminen?

Ennen sitä pitäisi kuitenkin käydä siellä Ikeassa. Purkaa viimeiset pahvilaatikot, päästä niistä eroon, siivota ja järjestää. Ostaa ruokaa, koska jääkaappi tuntuu suorastaan kumisevan tyhjyyttään. Niin ja hei – onhan tässä juhannuskin vielä välissä.

Se on kohta syksy, isäni totesi viikonloppuna. Vaikka lausahdus olikin pelkkää vitsailua, piili siinä viisauden murunen: ota kaikki irti tästä päivästä.

xo Hanna

 

Suhteet Oma elämä Ajattelin tänään Höpsöä

viikonlopputerveiset keskeltä viikkoa

image.jpeg

Melkein aloitin kirjoitukseni sanoilla ”tänä viikonloppuna”, kunnes tajusin, että nythän on keskiviikko. Viikkoni ovat nykyään viikonloppuja, ja viikonloput töitä – ainakin hetkellisesti. Kun siihen lisätään vielä kesä ja auringossa löhöäminen, ei ole ihme, jos nuppi menee vähän sekaisin.

image-2.jpeg

Muutama lomapäivä maaseudun rauhassa vierähti nopeasti. Fintelligensiä lainatakseni totean, että ennen kaikkea ”mä oon syöny hyvin”. Tårgetin lisäksi herkuttelin maanantaina lohisalaatilla salolaisessa Toinen Keksi -kahvilassa, jonka annosten kekseliäisyys ja tuoreus jaksaa ilahduttaa vuodesta toiseen. Toisin kuin monien lounasravintoloiden kuivakat, lähinnä salaatinlehdistä koostuvat annokset, Toisen Keksin salaatit ovat todella täyttäviä ja sydämellä valmistettuja. Kahvilakokemuksen kruunaavat ystävällinen palvelu ja kahvilan värikäs sisustus.

image kopio.jpeg

Kaivoin esiin Nykin matkalta mukaan tarttuneet Guessin läpsyt ja nautin paljain jaloin olemisesta. Vaikka matkasta ja päättömästä shoppailuepisodista onkin vasta reilu kuukausi, päädyin Turun Stockalle katselemaan… ja ehkä ihan vähän myös shoppaamaan. Naisen perustelu? No kun ne olivat alennuksessa.

image-3.jpeg

Mietin myös kuumeisesti uuden kotini sisustusta – tai ainakin äitini mietti. Asunnon tarkat mitat ovat ottamatta, joten huonekalujen osto ja sijoittelu on vielä hieman kesken. Jotain sain sentään päätettyä: tämä K-Fabin Marion -valaisin pääsee pikimmiten koristamaan yksiöni kattoa!

Nyt aion syventyä viimeisiin lukemattomiin Trendi-juttuihin, ohitse sujahtaviin peltomaisemiin ja Vadelmaveneeseen. Hankoon soudan reilu viikon päästä, mutta nyt nokka kohti Helsinkiä!

xo Hanna

Hyvinvointi Ruoka ja juoma Mieli Höpsöä