muuttopuuhia

Kuvankaappaus 2014-5-28 kello 21.29.55.jpg

Siinä se on – minun kotini.

Niin kaunis (ja kallis) että tekee melkein kipeää, sillä suupieleni nousevat korviin asti tanssahdellessani tällä puuta jäljittelevällä lattialla. Kun tulen kotiin, kävelen aina ensimmäiseksi ikkunalle ja sivelen puista ikkunalautaa. Katson alas kadulle, kurkin kauemmas risteykseen, ratikoiden ja bussien vilinään. Kuuntelen kerrostalon ääniä, mietin, koska viereisen kirkon kellot soivat. Nautin valtavasta valon määrästä, ja olen kiitollinen isoista ikkunoistani. Tunnen oloni rauhalliseksi ensimmäistä kertaa moneen viikkoon.

Vietän helatorstain siivoten, sillä toivon mukaan pääsen muuttamaan asuntoon jo viikonloppuna. Entinen vuokralainen oli asunut todella siististi, joten siivottavaa on lopulta todella vähän, lähinnä pölyä. Alkuperäinen 60-luvun hellakin vaihdettiin uuteen ennen avaintenluovutusta, joten säästyn pinttyneiden rasvatahrojen hinkkaamiselta. Halleluja!

Olen pahoillani siitä, miten harvoin olen päivittänyt blogiani viime aikoina. Haluaisin kirjoittaa enemmän, kuvata ja kertoa. Käydä tuntikausia kestävillä valokuvausretkillä ystävieni kanssa ja räpsiä asukuvia kukkien keskellä.

Mutta jostain syystä aika katoaa aina johonkin. Minne se oikein karkaa? Oletteko nähneet sitä? Vinkatkaa aikaa käymään visiitillä luonani, sillä kaipaan sitä kovasti. Se saattaisi myös lihottaa blogini sisällysluettelon sisältöä.

Kuvankaappaus 2014-5-28 kello 21.30.15.jpg

Oli aikaa tai ei, tältä elämäni näyttää juuri nyt. Olen keskellä unelmieni kaupunkia, Helsinkiä, eikä rakkaustarinamme taida päättyä vielä pitkään aikaan. Joka kerta kun lähden Helsingistä ja palaan takaisin, katson junan ikkunasta ja mietin, että rakastan. Rakastan, rakastan, rakastan! Tämä on se paikka, jossa haluan olla, en missään muualla. Täällä olen onnellinen.

Ja se, jos jokin, on tosirakkautta.

xo Hanna

 

 

Suhteet Sisustus Oma elämä Ajattelin tänään

my kinda cocktail

DSC_4344.jpg

Kevään sävyjä coctaillasissa – siinä minun makuuni sopiva drinkki!

Jos Yhdysvalloista pitäisi mainita joitakin parhaita puolia, kehuisin ainakin Essien kynsilakkojen hintoja. Uutuuslakatkin ovat puolet halvempia kuin Suomessa!

Siksi saatoinkin hieman villiintyä ruokakaupan meikkihyllyllä. Sävyjä oli niin paljon, että eteen iski varsinainen valinnan vaikeus! Minulla oli jo kotona vaaleanpunainen ja pinkki kynsilakka, ja päädyin valitsemaan niiden seuraksi hyllystä kolme pastellista sävyä. Jostain syystä tummat kynsilakat eivät puhuttele laisinkaan näin keväällä?

Etenkin alla olevassa kuvassa kynsissäni näkyvä tart deco-sävy on ollut kovassa käytössä aurinkoisina päivinä. Räväkästä 80-luvusta muistuttava lila play date pääsee kreisin ananasmekkoni seuralaiseksi, kun taas suloisen vauvansininen mint candy apple täydentää coolisti kokovalkoisia asuja. Pidän naisellisista kynsilakoista, jotka tuovat väriä ja leikkisyyttä pukeutumiseen, mutteivät ole liian huomiota herättäviä.

DSC_4159.jpg

DSC_4361.jpg

Sävyt vasemmalta oikealle: fiji, tart deco, status symbol ja mint candy apple. Edustalla köllöttelee suloinen play date.

Nyt minulla onkin Essien kynsilakat koko loppuelämäkseni! Nämä pullot eivät nimittäin tyhjene hetkessä.

Pastellihuuruisin terveisin,

xo Hanna

 

Muoti Hyvä olo Meikki Päivän tyyli