Silmälasit, please!

Viime kuussa ottaessani kaapista esille uuden piilolinssiparin havaitsin, että viimeisiä viedään. Nykyisenä silmälasi-ihmisenä en ollut edes erityisen paniikissa ajatuksesta, ja viikot ovatkin vierähtäneet rattoisasti ilman linssejä.

 

Sain silmälasit ala-asteen loppupuolella. Alistuin kohtalooni mukisematta, sillä kaikilla perheenjäsenilläni keikkui kakkulat nenällään. Häpeilin laseja aluksi kuitenkin sen verran, että tihrustin koulun diskossa poikia mieluummin ilman niitä.

Rippikoulun jälkeen koin valaistuksen, kun tutustuin piilolinsseihin. Siirryin nopeasti kertakäyttöisistä linsseistä kuukausilinsseihin, ja lukioaikana pidinkin piilareita jo jatkuvasti. Käytin vanhanaikaiseksi käyneitä kakkuloitani ainoastaan viikonloppuisin – siis silloin, kun en ollut koulussa ja muiden katseen alaisena. Pidin silmälaseja epänaisellisina ja kenties vähän ruminakin. Muutenkin elin kuvitelmassa, että näytit tytöt eivät käytä laseja. (En muista, että kenelläkään koulumme näteimpinä pidetyistä tytöistä olisi ollut laseja.)

Viime vuosina isot ja näyttävät kehykset ovat tulleet muotiin, ja samalla rakkauteni silmälaseja kohtaan on kasvanut. Ne värit! Ne mallit! Haluaisin jokaiselle viikonpäivälle omanlaisensa lasit. Voisin vaihtaa kehyksiä vaatteiden, mielialan ja sään mukaan. Oi autuutta.   Viimeisen vuoden aikana silmälasit ovat olleet käytössäni ahkerammin kuin koskaan ennen. Haahuilin puolitoista vuotta sitten ensimmäistä kertaa Specsaversilla, epätoivoisena, kun en ollut löytänyt mieleisiäni kehyksiä mistään. Viimeisenä vaihtoehtona turvauduin itselleni tuntemattomaan ja halpisliikkeenä pitämääni Specsaversiin.

Totta kai löysin elämäni kehykset juuri sieltä.

Ei pitäisi koskaan suhtautua liian epäluuloisesti tuntemattomia liikkeitä kohtaan. Tai ehkä pitäisikin – sillä silloin voi yllättyä positiivisesti. Kapeakasvoisena minun on vaikeaa löytää kehyksiä, jotka istuisivat päähäni ja pysyisivät nenällä. Pikimustat, pyöreät, muoviset ja melko paksusankaiset kehykset toivat elähdyttävästi mieleeni Harry Potterin, yläasteaikojen ikilempparini. Tunsin oloni mukavaksi ja fiksuksi kyseisissä kakkuloissa. Olivat ne ehkä vähän hipsteritkin, vaikken kyseiseen ryhmittymään mitenkään liitykään.   

Nyt mietinkin, miksi tilaisin piilarit. Ovathan ne kivat urheillessa, ja joskus toki pippaloissakin. Tosin täytyy myöntää, että kumpaakaan en mitenkään tiheälti harrasta.  

Aikaisemmin uusien silmälasien hankkiminen oli kammotus, jota yritin vältellä viimeiseen asti. Nykyään poikkean optikolle luontevasti muutamaksi minuutiksi, kokeilen muutamia hauskannäköisiä kehyksiä ja jatkan matkaa. Jotenkin on alkanut sisäistää ajatuksen, että hampaat irvessä mistään ei tule mitään.   

Mielenkiintoisimmat kehykset löytyvät tällä hetkellä KraaKraa:lta. Puiset kehykset ovat mielettömän symppikset. Kaiken lisäksi merkki tekee kustomoituja kehyksiä, jotka sopivat täydellisesti käyttäjänsä nenänvarteen.

Sit kun mä oon rikas…