Australiassa joulua vietetään myös heinäkuussa

Christmas in July on Australiassa suosittu tapahtuma ja tätä vietetään juurikin heinäkuussa tämän ollessa normaalisti kylmin kuukausi sattuessa keskelle talvea. Oikean joulun ollessa juuri keskikesän kuumien ilmojen aikaan tulee joulu vietettyä eri tavalla varsinkin ruokailun puitteissa. Kuumassa ilmassa ei juurikaan tee mieli syödä kuumaa sekä täyttävää ruokaa kuten juurikin jouluruoka tuppaa olemaan. Jouluna taitaakin Australialaiset enemmän syödä grilliruokaa ja makoilla rannalla tai altaalla, ja sitten se enemmän myös Suomalaisille tutumpi lämmin jouluruoka nautitaan juurikin talviaikaan. Vaikkakin Roast dinner eroaa mielestäni suomalaisesta jouluruaasta sille normaalisti se tarkoittaa vielä tuhdimpaa ruokaa eli kanaa/lammasta, lihaa eri muodoissa, roastattua kurpitsaa, perunaa, porkkanaa, herneitä, ruskeaa kastiketta jne jne. Lisäksi erilaisia juustoja, keksejä, viinejä ja muuta tarjottavaa.

Vietimme eilen äitiryhmän kanssa omaa joulujuhlaa ja päivä oli oikein onnistunut ja hyvin järjestetty. Olimme myös järjestäneet secret santa vauvoille josta jokainen taisi saada mieleisensä pienen lahjan. Mielestäni on ihanaa kun äitiryhmällä ollaan jaksettu tavata ja vielä järjestää kaikennäköisiä päiviä ja tapaamisia sen itse varsinaisen ryhmän loppumisen jälkeen.

Seuraathan myös? FACEBOOK // INSTAGRAM 

perhe ystavat-ja-perhe tapahtumat-ja-juhlat ruoka-ja-juoma
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *