Elämä on tässä ja nyt – oletko sinä?
Tätä hetkeä et saa koskaan takaisin, etkä tähän hetkeen pysty ikinä palaamaan. Tämä lause on jollakin tapaa samaan aikaan niin kannustava, mutta myös todella surullinen. Kannustava siinä suhteessa, että jos et ole tyytyväinen elämääsi ja sen sisältöön niin sen pystyy aina muuttamaan. Koskaan ei ole liian myöhäistä huomata, että elämä ei ole sellaista kun sen halusit olevan ja tehdä muutoksia parempaan. Pienikin muutos voi olla omalle hyvinvoinnille suuri. Kyllähän jokainen meistä haluaa voida hyvin, niin henkisesti kuin fyysisestikin. Ei kaikkea pysty päivässä muuttamaan, mutta pienillä muutoksilla ollaan lähempänä sitä suurempaa kokonaisuutta.
Surulliseksi tämän lauseen tekee se, että jos olet jo onnellinen tämän hetkiseen elämääsi ja elämäntilanteeseesi et koskaan pääse takaisin tähän hetkeen. Olen itse aiemminkin kirjoittanut miten minua tietyllä tavalla jopa pelottaa kun aika menee liian nopeasti. Jos voisin ajan pysäyttää tai pysyä juuri tässä vielä hetken niin sen tekisin. Rakastan olla poikani kanssa kotona, herätä jokaisena aamuna kun tiedän, että meillä on yhteinen päivä tiedossa. Jokaisena päivänä hän näkee tai kokee jotakin uutta ja tunnen itseni niin etuoikeutetuksi, sekä onnelliseksi että juuri minä saan olla hänen elämässään mukana, ja kokea tämän kaiken. Jokaisena päivänä olen onnellinen. Olen onnellinen kun Ryan tulee töistä kotiin ja meillä on se hetki aikaa olla yhdessä perheenä.Huonoinakin päivinä on niitä onnen hetkiä. Eikä kenelläkään voi olla vain hyviä päiviä, huonoja päiviä on jokaisella. Eikä onnellinen tarvitse olla joka sekunti elämästä, välillä on hyvä myös itkeä ja kertoa miten v*tuttaa. Se helpottaa.
En halua tämän ajanjakson elämässäni vielä olevan ohitse, en ole valmis palaamaan töihin enkä ole valmis siihen, että Luka kasvaa ihan älytöntä vauhtia. En vain ole vielä valmis. Haluan hänen olevan juuri tälläinen kun hän on nyt kun äidin syli on paras. Kun äiti on se joka pystyy lohduttamaan ja jonka syliin on hyvä nukahtaa. Haluan hänen olevan vielä sylissäni pitkään ja tuoksuvan vauvalta. Haluan olla se joka vie harmituksen pois ja saa taas hymyn esiin. Haluan olla se paras nainen hänen elämässään, ennen kuin hän löytää itselleen sen kenen kanssa hän aloittaa yhteisen elämän. Olen myös onnellinen siihen mitä meillä on juuri nyt meidän perheenä, suhde jossa elän ja jollaiseksi se on muuttunut lapsen myötä. Vaikka elämä on tässä ja nyt niin sitä on myös tulevaisuudessa ja toiveita ja haaveita on paljon. Silti pysäyttäisin ajan tähän hetkeen jos vain voisin, edes ihan vähän pidemmäksi aikaa. Eihän se olisi keneltäkään pois, eihän?
Tai palaisin ajassa taaksepäin juuri niihin ensimmäisiin hetkiin kun meistä tuli kolmihenkinen perhe. Pysäyttäisin ajan siihen ensimmäiseen kertaan kun sain poikani syliini monen tunnin erossa olon jälkeen synnytyksestä. Pitäisin häntä varmemmin ottein kiinni enkä päästäisi ihokontaktista mihinkään. Olisin onnellinen juuri siinä, Luka rinnallani ja Ryan oikealla puolellani meitä katsoen ja kertoen miten rakastaa. Olisin siinä enkä antaisi ajan mennä eteenpäin. Olisi vain me kolme.
Aika kuitenkin liikkuu ja pian tämäkin hetki on takana päin. Tänään on huomenna eilinen. Tämä hetki on kohta viisi minuuttia sitten. Oletko sinä juuri tässä hetkessä? Osaatko nauttia siitä mitä sinulla on nyt vai elätkö menneessä ja pelossa ajan kulumisesta liian nopeasti niin kuin minä? En tiedä kumpi on pahempaa, odottaa elämän kuluvan nopeammin seuraavaan elämäntilanteeseen menettäen juuri sen mitä sillä hetkellä on vai toivoa, että pääsisi ajassa taaksepäin ja surra miten nopeasti aika menee? Eli kummin vain niin täytyisi pysähtyä ja nauttia juuri tästä hetkestä. Juuri tästä mitä nyt on sillä tätä hetkeä et saa koskaan takaisin, etkä tähän hetkeen pysty ikinä palaamaan.
LUE MYÖS:
The Last Time
Haikeus menneestä ja murehtiminen tulevasta
