Hampaiden puhkeaminen ja unettomat yöt
Se vaihe pojan elämässä mitä olen pelännyt on nyt alkanut meilläkin. Hampaiden puhkeaminen ja kivut ja unettomat yöt. Meillä on takana ehkä huonoin yö sitten sen ensimmäisen yön sairaalasta kotiutumisen jälkeen. Olin vielä aamu kahdelta ylhäällä koittaen saada Lukaa rauhoittumaan ja nukahtamaan. Kipu hampaiden tulemisesta on siis todellakin alkanut. Hänelle on puhjennut kaksi alahammasta joten hieman ihmettelen, kun aikaisempina öinä ei vielä ole ollut vastaavaa, vaikka hammaskivun takia onkin itketty jo pidempäänkin. Kun vihdoin sain hänet nukahtamaan ja itse olin juuri nukahtamassa, heräsi hän jälleen itkuun ja ei siinä ollut omat kyyneleetkään kaukana kun jo monen tunnin kantelun ja hyssyttelyn jälkeen alkoi sama uudelleen. Naapureitakin siinä omissa oloissanikin kerkesin jo sääliä. Ryan heräsi jossakin vaiheessa hetkeksi auttamaan ja yhdessä annettiin panadolit ja hierottiin ikeniin ainetta jonka pitäisi auttaa, mutta en tiedä oliko kummastakaan oikeasti mitään hyötyä. En tiedä missä vaiheessa itse nukuin vai nukuinko, mutta havahduin siihen kun Ryanin herätyskello meni päälle aamu viideltä. Ja niin heräsi Lukakin ja sama homma jatkui kunnes hän nukahti taas hetkeksi ja aamu seitsemältä oltiinkin sitten ylhäällä, enkä enää edes yrittänyt saada toista nukahtamaan. Aamu halit taisi olla molemmille tarpeen.
Onneksi tämä aamu on kuitenkin mennyt paremmin ja ihmettelenkin miten ne kivut tuntuvat olevan aina pahimmillaan iltaisin ja yötä kohti, vai meneekö ne vähän kuin ohi kun on päivisin muuta tekemistä ja touhuamista. En tiedä, mutta harmittaa ja on jotenkin niin avuton olo kun ei tiedä miten toista auttaa kun omasta mielestä tekee jo kaikkensa. Meillä on myös jos jonkinlaista purulelua ja vaikka mitä, mutta ei ne tunnu kiinnostavan kun sen hetken. No, vaihehan tämä on, mutta jotenkin viime yönä sitä ajattelin, että eikai se nyt tälläistä voi olla?
Lukan kummipariskunta eilen viestitteli ja ehdotti jos tulisivat lauantaina häntä hoitamaan illalla ja me mentäisiin Ryanin kanssa illalliselle ja saataisiin hetki meidän omaa aikaa. Aivan ihana ehdotus ja ihanamman siitä tekee vielä se kun he itse ehdottavat tälläistä ilman että me edes pyydettiin. Nyt en vaan tiedä, että uskalletaanko me lähteä mihinkään varsinkaan viime yön jälkeen.. En halua, että he pelästyvät että tälläistäkö se vauvan kanssa on ja en halua että Lukan ensimmäinen (ensimmäinen sen jälkeen kun hän oli muutaman viikon vanha ja nukkui vain) hoitokerta on hänelle hirveä kun kivuissaan itkisi äitiä ja daddya ja kumpikaan ei olisi kotona häntä nukuttamassa.. Harmittaa että kun olisi ihana mahdollisuus meille niin sitten samaan aikaan on kamalat omat fiilikset, että uskaltaako ja onko oikea aika kuitenkaan. Päiväsaikaan olisi tietysti helpompaa, mutta sekä kummipariskunta että Ryan ovat töissä ja vasta kuuden jälkeen illalla olisi tämä mahdollista. Täytyy ehkä katsoa miten tänään ilta sekä yö menevät ja miettiä huomenna. Samaan aikaan on itsellä sellainen olo, että kahdenkeskinen aika olisi enemmän kuin tarpeen, mutta sitten toisaalta milloin on oikea aika sille? Luka on viikon päästä seitsemän kuukautta ja meillä ei ole ollut mahdollisuutta käydä kahdestaan ulkona, mutta eipä vanhemmuudesta voi vain taukoa ottaa. Olisipa käsikirja vanhemmuudelle kirjoitettuna.
Mikä teillä auttaa vauvan hampaiden puhkeamisesta johtuvaan kipuun?
