Huono äiti

Monella vanhemmalla on varmasti välillä kausia kun tuntuu, että on huono vanhempi, riittämätön puoliso ja mikään ei onnistu. Minulla on ollut tällainen olo nyt muutaman päivän. Tuntuu ettei mikään lähde kunnolla käyntiin ja tuntuu että kaikki vain menee huonosti, vaikkei todellisuudessa menekään. Olen onnekas, että sain uuden työpaikan silloin kuin sain sillä nyt kun kuuntelee näitä korona-ajan uutisia ja miten Australiassakin on tuhansia ja tuhansia työttömiä. Itse saan onnekseni olla työssä ja hyvässä sellaisessa. Samaan aikaan poden todella huonoa omatuntoa siitä, että olen töissä, enkä 1-vuotiaan poikani kanssa kotona. Aamulla katselen tuota iloista poikaa ja itseäkin itkettää kun hän itkee perääni päiväkotiin vietyäni.

Viime aikoina aamut ovat tuntuneet todella raskailta ja aamutoimet menevät miten menevät. Kiireellä päiväkotiin ja suoraan töihin. Töissä tunnit menevät ohitse huomaamatta ja kiireen keskellä tuntuu ettei mikään kuitenkaan onnistu. Vaikka olenkin uusiin toimiin päässyt yllättävän hyvin sisälle, niin silti tuntuu että kaikki voisi mennä paremmin. Ärsyynnyn ja turhaudun itseeni kun en tiedä jotakin tai teen virheen. Vaikka virheeni ovatkin pieniä ja korjattavissa niin vellon niitä vielä kotiin ajaessani. Vaikka englantini onkin sujuvaa, niin on paljon uutta sanastoa jota en ole koskaan käyttänyt. On muuten yllättävän vaikea lausua sanoja joita ei ole koskaan kuullut ja ääntämisestä ei ole tietoakaan. Ärsyynnyn kun en osaa jotakin.

Kotiin tultua on niin vähän aikaa tuon pienen miehenalun kanssa ja se aika on yhtä kiukuttelua puolin ja toisin kun molemmat ovat pitkän päivän jälkeen väsyneitä. Äitiryhmässä kirjoiteltiin ja kyseltiin neuvoa miten saada lapsi nukkumaan läpi yön ilman sitä ainutta heräämistä. Itse totesin, että olisin tyytyväinen siihen yhteen heräämiseen näiden tuhansien sijasta. Itkettää keskellä yötä kun taas on koko perhe ylhäällä ja toista ei saa nukkumaan. Itkettää kun tuntuu ettei osaa olla edes äiti. Aamulla itkettää kun juuri olisi taas nukahtanut mutta herätyskello soi – ja se soi aivan liian aikaisin. Aloitan työt yhdeksältä, kello herättää 6.20, että kerkeän saamaan itseni ihmisen näköiseksi ennen kuin pieni herää. Aamulla on aamupuurot lattialla ja seinillä ja niiden ennen niin ihanien rauhallisten aamujen tilalla on turhautunut pieni mies, joka tietää että kohta taas mennään. Itkettää ja harmittaa ja tuntuu pahalta, etten voi jäädä kotiin tuon ihanan pojan kanssa. Hän on iloinen kunnes huomaa, että äiti taas menee.

Olen onnellinen ja onnekas, että pystyin viettämään tuon melkein vuoden kotona hänen kanssaan ja vaikka olisimmekin vielä pärjänneet yhden palkalla, niin kahden palkasta on helpompi säästää tulevaisuutta varten. On ihanaa, kun on niitä tulevaisuuden suunnitelmia, mutta ne tuntuvat kuitenkin niin kaukaisilta.

On tunne, että olen viime aikoina ollut myös huono puoliso, kun väsyttää, kiukuttaa ja en muista aina kertoa että toinen on hyvä daddy ja mies. En muistanut taaskaan kertoa, että rakastan ja tajuan sen vasta kun toinen jo nukkuu vieressä. Miksi kaikki tuntuu niin vaikealta tänään kun vasta viime viikolla kaikki meni sujuvasti? Huomaan, ettei ole aikaa itselleni sen parisuhdeajan puuttumisen lisäksi. Ei ole aikaa tehdä niitä omia asioita, eikä ole aikaa olla vain. Toisaalta on hyvä, kun itse tiedostaa että täytyy panostaa, täytyy muistaa kertoa miten tärkeä toinen on ja olla läsnä. Kun stressaannun tai murehdin niin se vaikuttaa koko mielialaani niin etten taas muista, että toinen ei ole se kenelle puhutaan vain ja ainoastaan huonot asiat. Toista täytyisi myös muistaa muistaa.

Harmittaa, ettei minulla ole aikaa pojalleni samoin kuin ennen ja itkin kun hän oli satuttanut itsensä hoidossa tietäen että hän oli etsinyt äitiä tai daddya lohduttamaan. Itkin, kun sain päiväkodilta kuvan jossa hän on oppinut uusia taitoja, itkin koska olisin itse halunnut olla paikalla. Itkin, kun ikävöin niin kovasti. Itkin kun rakastan niin paljon.

Vaikka olenkin tuntenut itseni huonoksi äidiksi niin tiedän, etten ole, tiedän että teen parhaani ja olen paras äiti meidän pienelle pojallemme. Hän rakastaa ehdoitta, samoin kuin itsekin rakastan tuota pientä.

Seuraathan myös? FACEBOOK // INSTAGRAM

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *