Imettää vai olla imettämättä?
Minulle oli selvää jo raskausaikana, että haluan imettää poikaani jos vain mahdollista. En jollakin tavalla edes miettinyt vaihtoehtoa etten imetä ja vauva saisi korviketta rintamaidon sijasta. En myöskään ajatellut että mitä jos se imetys ei sitten onnistukaan, vaan jostakin syystä olin aivan varma, että kyllä se onnistuu ja jos on alussa vaikeaa niin jatkaa vain kunnes menee hyvin. Me ei ostettu ainuttakaan tuttipulloa eikä vara korviketta, eikä meillä ollut rintapumppuakaan kotona.
Heti synnytyksen jälkeen iski paniikki, että mitä jos se imetys ei onnistukaan. Koska vietin pojan ensimmäiset tunnit hänestä erossa tultiin minulta kysymään saako pojalle antaa korviketta vai annetaanko neste letkun kautta, sillä jotakin hänen olisi saatava. Sillä hetkellä jotenkin ymmärsin että hei, ei kaikki nyt menekään niinkuin olin ajatellut omassa päässäni. Pelkästään se, että synnytyksestä oli siinä vaiheessa traumat päällä ja ajatus, että nyt en voi luoda sidettä vauvaani imetyksen kautta sai minut voimaan huonosti. Tunsin itseni jo silloin epäonnistuneeksi ja mietin että miksi minä ja miksi minulla ei ollut sitä tavallista synnytystä, varsinkin ensimmäiseksi synnytyskokemuksekseni. En ollut nähnyt poikaani ja nyt joku toinen syöttäisi hänet ensi kertaa, enkä edes näkisi tätä. Annoin luvan korvikkeelle ja mietin tämän olevan kuitenkin parempi vaihtoehto kuin letkuruokinta. Ja vastasyntyneen hyvinvointiaan on se tärkein asia kuitenkin.
Tästä ei kuitenkaan mennyt kauaa niin toinen hoitaja tuli luokseni ja kysyi voisiko hän koittaa saada edes vähän maitoa minulta ja tätä kautta saada sitä pojalleni. Maitoa tuli kuin tulikin ja näin ollen poikani saikin äidinmaitoa. Samana päivänä muutaman tunnin päästä pääsin koittamaan imetystä ja muutamien yritysten jälkeen se tuntui onnistuvan ja pääsisin taas ajatukseen että kaikki menee sittenkin hyvin. Sairaalassa ollessa kävin myös imetysvalmennuksessa saamassa vinkkejä ja kädestä pitäen näytettiin miten kannattaa toimia parhaan kokemuksen saamiseksi.
Kotiin palattua imetin ja imetin ja ensimmäisellä hoitajan käynnillä selvisi ettei poika ole saanut tarpeeksi maitoa sillä on menettänyt painoaan melkein sen kymmenen prosenttia. Sinä päivänä poika oli myös hysteerisesti itkenyt mutten ollut tätä osannut yhdistää siihen ettei hän olisi tarpeeksi maitoa saanut. Koska meillä ei ollut rintapumppua, että olisin saanut maidon tulon lähtemään paremmin liikkeelle ja annettua vauvalle lisämaitoa imetyksen jälkeen ehdotti hoitaja korvikkeen antoa lisänä kunnes saan oman maidon riittämään ja pumpun ostettua. Näin teimme ja korvikkeen anto jäikin siihen sillä sain oman maidon liikkeelle pumpun avulla ja sitä onkin tullut sitten kunnolla. Nyt poika on ollut vain ja ainoastaan äidinmaidolla ja olen pumpannut myös pullollisen päivässä jotta Ryan voi tätä antaa myös. Paino tuntuu nousevan hyvin ja kaikinpuolin muutenkin imetys on onnistunut. Ongelma itselleni nyt vain tuntuu olevan se, että imetän jatkuvasti. Vauva voi olla rinnalla helposti tunninkin ja siitä puolen tunnin päästä haluaa uudestaan. Kärsin myös niin niska kivuista kuin päänsärystäkin. Itselleni tämä tuntuu todella rankalta ja mietinkin että onko tässäkään nyt sitten mitään järkeä. Kaikista helpointahan se olisi pumpata ja antaa tuttipullosta, mutta onhan siinä sitä omaa taikaa kun voi omaa lastaan imettää. Ja on niitä hetkiä kun oikeasti tykkään imettää, mutta jollakin tavalla tunnen olevani aivan loppu. En halua myöskään imettää julkisilla paikoilla ilman, että saan kriittiset paikat peitettyä ja kun huivia koitan asetella näkösuojaksi en tässä koskaan onnistu. Huivi tuntuu olevan tiellä sekä itselleni että pojalle ja tästä molemmat vaan hermostumme. Jotenkin ihan panikoin jo etukäteen tiettyihin paikkoihin menoa juuri imetyksen takia. En kuitenkaan halua vessaankaan mennä imettämään.. Vai haluaisiko sinä syödä vessassa? Etkö, no tuskin vauvakaan..
Lisäksi yhtenä todella epämukavana asiana eteen on tullut joka aamuinen herääminen märkiin lakanoihin ja miten ensimmäisenä on joko päästävä imettämään tai pumppaamaan samantien. Kipu rinnoissa on todella jäätävää kun ne ovat täynnä ja en todellakaan kuvitellut että ne on saatava tyhjiksi parin kolmen tunnin välein. Ei tätäkään tiennyt etukäteen.Olen tässä nyt kuitenkin miettinyt ja tuskaillut ja itselleni tämä tuntuu olevan hankalaa kun tietää että olisi se helpompikin keino mutta jostakin syystä en ole sitä vielä ottanut tavaksi.
Kyllähän sitä ennen vauvan tuloa jo suhtautui, että vauvassa ollaan oikeasti kiinni eikä niitä omia menoja ole kuin ennen sitä vauvan tuloa. En koskaan kuitenkaan kuvitellut, että imettäminen on se asia joka tuntuu rajoittavan minua. Se että mietin jokaisen paikan etukäteen minne mennään ja mietin että jos täytyy imettää niin missä sen voin tehdä. Iltaisin istun vain sohvalla tissit esillä ja ei siinä paljon muuta tehdä. Tuntuu, että tämä vaikeuttaa myös sitä pojan ja isän omaa aikaa kun minä olen vain se kuka kelpaa. Eihän se nyt joka ilta kuitenkaan näin ole, muta kärjistetysti kuitenkin. Olisi kiva kun voisin antaa Ryanin olla poikansa kanssa useamminkin ja itse lähteä vaikka pitkälle lenkille ilman että täytyy laskea kauanko on aikaa ennen kun täytyy taas rinnat tyhjentää. No, tämä nyt ei kuitenkaan loppuelämän juttu ole, mutta tänään mietityttänyt sitäkin enemmän.
Imetyksestä tuntuu olevan paljon puhetta ja jopa syyllistämistäkin jos ei se äiti imetä. Tästä myös otetaan ihan älyttömät paineet ja tunnetaan sitä epäonnistumista äitinä jos ei se onnistukaan. Onhan siintä monta tutkimustakin miten se äidinmaito on vauvalle parempaa kuin korvike, mutta loppujenlopuksi jokainen ei pysty tai päättää olla imetämättä omista syistään. Jokaisella on myös oikeus päättää asian suhteen, eikä mielestäni tähän ole oikeaa eikä väärää vastausta, jokaisen kuuluisi tehdä niinkuin itse haluaa.
Näistä huonoista puolista asian suhteen joita olen tuonut esiin on niitä hyviä puolia kuitenkin varmasti saman verran. Tietysti se että lapsi saa enemmän ravintoaineita äidinmaidon kautta ja ne muut terveydelle olevat hyödyt. Lisäksi se, että voin lähteä vain vauvan, vaunujen ja vaihto vaipan kanssa liikkeelle ilman että täytyy tuttipulloja kantaa ja näitä sitten jossakin lämmitellä. Vauvalle ruoka on kuitenkin aina helposti mukana ilman sen suurempaa miettimistä sen suhteen. Eiköhän me löydetä meille toimiva ratkaisu ajan kanssa. Kaikista parhaana puolena minulle on kuitenkin se hetki kun keskellä yötä syötän lastani ja meillä on se yhteinen hetki. Silloin minusta tuntuu että olen äiti. Äiti omalla tavallani.
