Keskiviikon kävelyt ja valaiden pongailua

Viimeinen kuva on suht surkea, mutta kai siitä jollakin tavalla hahmottaa valaan?

Tänään kävelin Maroubrasta Coogee rannalle rantaviivaa pitkin ja hieman kivikkoista reittiä (oli muuten jännät paikat vauva kantorepussa) ja pongailin valaiden hyppimistä meressä. Tuli jälleen mietittyä, että ei ole ihan todellisen tuntuista ja kuitenkin niin normaalia näillä alueilla tiettyinä vuoden aikoina. Delffiinejä oli kuulema liikkeellä aiemmin, mutta ne jäi itseltä tänään näkemättä.

Olen käynyt nyt todella paljon kävelemässä pojan kanssa ja kävelystä onkin tullut jollakin tavalla kuin terapiaa itselle. Huomaan miten kävellessä ajatus tuntuu kulkevan aivan eri tavalla ja monet murheet saavat kuin itsestään toisenlaisia näkökulmia niitä siinä pohtiessa. Ehkä se on raittiista ilmasta johtuvaa ja kun tyhjä pää saa vähän happea niin alkaa ajatuskin kulkemaan. Joka tapauksessa olen käynyt enemmän kävelyllä kun aiemmin ja lähtenyt rohkeasti vähän kauemmaksikin kotonta ja parisen kertaa palannut bussilla kotiin kun on kävellyt sen verran kauas ettei kävely enää ole mahdollista takaisin päin kun poika on jo saanut tarpeekseen.

Näissä maisemissa kävellessä en mahda olla ajattelematta, että toivottavasti voimme tänne jäädä niin pitkäksi aikaa kun itse vain haluaa ja kalliit oleskeluluvat meille myönnetään. Tuntuu, että kaiken näkee kuin uudelleen vaikka käveleekin samoja reittejä kuin on aiemminkin kävellyt, mutta kai se on sitä, että ajattelee miten näitä maisemia pystyy näyttämään omalle pojalleen.

Seuraathan myös? FACEBOOK // INSTAGRAM